maanantai 23. elokuuta 2010
keskiviikko 30. kesäkuuta 2010
Pölyhiukkanen ja Nainen (DIALOGI)
Pölyhiukkanen: koskepas minuun niin lennän tieheni !
Nainen: sinuunko, pölyhiukkaseen, luuletkos itsestäsi hiukkasen liikoja.
P: minä en luule mitään, minä tiedän.
N: Niin, sen ettet ole yhtikäs mitään muuta kuin pölyä ja imuroin sinut pölypussin kautta karkeajätteisiin ja sitä kautta kaatopaikalle rottien kiusaksi !
P: vai niin, oletpas naiseksi kovinkin nenäkäs.
N: minullako mukamas suuri nenä..hitsi juttelenko minä pölyhiukkasen kanssa…alat totta tosiaan ärsyttämään minua. Mieheni, joka muuten on luolamiehen tapainen, antaa sinulle piakkoin sellaista kyytiä, jota et ennen ole kokenut kunhan vain töistään kerkiää.
P: vai töistään…hmm… taitaapa ukkosi istuskella paikallisesa pubissa kaljoilla muiden väärinymmärrettyjen kanssa, ystäväni ovat kertoneet…aika naurettavia juttuja kertovat muijistaan.
N: että niinkuin muijistaan…tuosta saat luutulla, hiljenetkös hiukkanen ja kaljoillako mieheni ? Minun mieheni..hän on maailman paras…pitää minua
kuin kukkasta kämmenellään, koskaan ei ole vielä kaljalta tuoksahtanut. Sen vaadin häneltä jo kun seurusteltiin ja hyvin sanansa pitänyt !
P: hmm…salaa taitaa siis juopotella…viinan tuoksut saa nykyään poistettua vexmälli nimisillä pastilleilla, ne ikäänkuin neutralisoivat viinahöyryt miehestä kuin miehestä..niin no miksei myös naisesta. Miehesi on taitava näyttelijä, parin promillen pöhnässäkin osaa selvää näytellä.
N: mikä hitto sinä oikein kuvittelet olevasi ?
P: pölyhiukkanen, hyvä rouva, pölyhiukkanen.
N:niinpä niin et yhtään mitään muuta..täysin olematon sottupytty…nyt imuroin sinut Nilfiskilläni…onpa sitten siistiä kun rakas mieheni tulee kotiin.
P: äläpäs nyt hoppuile…enkö ole mielestäsi muutakin kuin pölyhiukkanen, huomaatko juttelet kanssani kuin ihmisille.
N: tuo on kyllä ihme kyllä totta, mutta pölyä olet silti.
P: mitäs mieltä olet olemassaolostani?
N: olemassaolostasi…kuvitteletko olevasi joku filosofi?
P: tiedäthän Descartesin kuuluisan lausahduksen: ajattelen, olen siis olemassa..
N: kaikkihan sen tietävät…mutta kukaan ei ymmärrä mitä se tarkoittaa…
P: aivan…paitsi minä pölyhiukkanen.
N: niin varmaan…tuosta saat ja tuosta etköhän hiljene olematon! Missähän se mieheni viipyy…
P: turha odotella…hyvässä vauhdissa on ukkosi…kolmen tuopposen jälkeen luulee jo omistavansa koko kapakan, pari lisää niin maailman omistuskin alkaa tuntua pieneltä.
N: haastatko ihan tosissasi riitaa…mieheni on miehistä parhain.
P: ehkäpä, ehkäpä taviksista
N: vai että tavis…kuules nyt hiukkanen, mieheni on insinööri, rakennesuunnittelija, tuntee sen Iisakin, Nyyttonko se nyt oli…lait kuin omat taskunsa, nauttii ruhtinaallista palkkaa kunnan virassa, niin palkkahan tulee tietenkin minun tililleni. Mieheni ei rahankäytöstä ymmärrä, vaikka muuten tietää kaiken mikä on tietämisen arvoista. Hän on kyllä kaikkea muuta kuin tavis ! Sinä olet tavis pölyhiukkanen, juopotteletkin varmaan kuin pölyhuikkanen!
P: no tuleehan sitä joskus otettua reippaastikin, mutta hyvin on alkoholinkäyttö pysynyt kurissa. Suomalaiset ovat niin nuukia viinan suhteen, ei paljon lattioille läikytellä. Sinun kanssasi kun juttelee pitäisi kyllä hömpsyt ottaa…ihan vaan sietääkseen.
N: hemmetti mikä ääliö olet, mukamas filosofi, höh sanon minä!
P: filosofipa hyvinkin…tiedätkös jo miksi olen olemassa ?
N: varmaan vain kiusakseni, tässä kämpässsä teikäläisiä riittää, vaikka kuinka imuroisi, parempi olisi jos tuollaisia ei olisi olemassakaan.
P: niinkö meinaat…minä ajattelen siksi olen olemassa.
N: ajattelet, kylläpä paksua lykkäät hiukkanen !
P: aivan niin, mutta en tasapaksua kuten sinä.
N: siis mitä ! Tarkoitatko, että en ole muodokas?
P: en tietenkään…onhan tasapaksuuskin eräs muodokkuuden laji.
N: vai, että tasapaksu, nyt kuule laitan Nilfiskin laulamaan !
P: maltapa vielä, meitä pölyhiukkasia on täällä arviolta kuusi miljardia ja aina tulee joku, joka juttelee kanssasi, turha siis meikäläistä on imuroida.
N: niinkö meinaat…siis uhkailetko minua !?
P: en tokikaan, kerroin vain faktat.
N: väitit samalla, että asunnossamme on pölyistä, toisin sanoen siivoan liian harvoin…se ei pidä alkuunsakaan paikkaansa. Siivoan joka ikinen päivä, katso nyt itsekin paikat hohtavat puhtauttaan !
P: sinä siivoatkin aivan liian usein, jatkuvasti saa olla varpaillaan, me emme kavereiden kanssa ihan hirveästi tykkää siivoushulluudestasi.
N: jaa, että siivoushullukin…siinä sinulle sinipiikaa, häivytkös!
P: enpä minä tästä minnekään, koska ajattelen olevani pölyhiukkanen ja olemasssa kuten sinäkin.
N: vai,että oikein ajattelet kuten minäkin…alapa sitten siivoamaan jälkiäsi…voin ottaa sillä aikaa päiväunet…niin menipä hiukkanen hiukkasen hiljaiseksi hah!
P: sanoin ajatelevani olevani pölyhiukkanen ja pölyhiukkaset eivät siivoile, sinä siivoilet koska et muuta osaa ajatella.
N: voi herranpieksut, olenko menettämässä järkeni tuollaisen pölyapinan vuoksi, ei hitto vie missäs se mieheni viipyy…
P: päissään on kuin käki…eikä uskalla tulla kotiinsa kun tasapaksu justiinansa odottelee kaulimen kanssa.
N: niin, että Puupäitäkö tässä vielä kaiken lisäksi ollaan ?
P: itsepähän keksit…olivat kyllä huomattavasti hauskempaa porukkaa eikä siivouskaan ollut niin nokon nuukaa.
N: vai Puupäitä, mutta katsos, nyt tulee oma mussukkani kotiin. Pitkän päivän on miesparka taas rehkinyt…hyvä kun pystyssä pysyy. Laitanpa hänelle jotain pikkusuolaista niin huomenna taas jaksaa. Otettiin isohko 30 vuoden asuntolaina tätä asuntoa varten, jugenttia on talo, eikä näitä kauheasti ole tarjolla, joten napattava oli mihin hintaan tahansa.
P: miesparka, totta tosiaan.
Nainen: sinuunko, pölyhiukkaseen, luuletkos itsestäsi hiukkasen liikoja.
P: minä en luule mitään, minä tiedän.
N: Niin, sen ettet ole yhtikäs mitään muuta kuin pölyä ja imuroin sinut pölypussin kautta karkeajätteisiin ja sitä kautta kaatopaikalle rottien kiusaksi !
P: vai niin, oletpas naiseksi kovinkin nenäkäs.
N: minullako mukamas suuri nenä..hitsi juttelenko minä pölyhiukkasen kanssa…alat totta tosiaan ärsyttämään minua. Mieheni, joka muuten on luolamiehen tapainen, antaa sinulle piakkoin sellaista kyytiä, jota et ennen ole kokenut kunhan vain töistään kerkiää.
P: vai töistään…hmm… taitaapa ukkosi istuskella paikallisesa pubissa kaljoilla muiden väärinymmärrettyjen kanssa, ystäväni ovat kertoneet…aika naurettavia juttuja kertovat muijistaan.
N: että niinkuin muijistaan…tuosta saat luutulla, hiljenetkös hiukkanen ja kaljoillako mieheni ? Minun mieheni..hän on maailman paras…pitää minua
kuin kukkasta kämmenellään, koskaan ei ole vielä kaljalta tuoksahtanut. Sen vaadin häneltä jo kun seurusteltiin ja hyvin sanansa pitänyt !
P: hmm…salaa taitaa siis juopotella…viinan tuoksut saa nykyään poistettua vexmälli nimisillä pastilleilla, ne ikäänkuin neutralisoivat viinahöyryt miehestä kuin miehestä..niin no miksei myös naisesta. Miehesi on taitava näyttelijä, parin promillen pöhnässäkin osaa selvää näytellä.
N: mikä hitto sinä oikein kuvittelet olevasi ?
P: pölyhiukkanen, hyvä rouva, pölyhiukkanen.
N:niinpä niin et yhtään mitään muuta..täysin olematon sottupytty…nyt imuroin sinut Nilfiskilläni…onpa sitten siistiä kun rakas mieheni tulee kotiin.
P: äläpäs nyt hoppuile…enkö ole mielestäsi muutakin kuin pölyhiukkanen, huomaatko juttelet kanssani kuin ihmisille.
N: tuo on kyllä ihme kyllä totta, mutta pölyä olet silti.
P: mitäs mieltä olet olemassaolostani?
N: olemassaolostasi…kuvitteletko olevasi joku filosofi?
P: tiedäthän Descartesin kuuluisan lausahduksen: ajattelen, olen siis olemassa..
N: kaikkihan sen tietävät…mutta kukaan ei ymmärrä mitä se tarkoittaa…
P: aivan…paitsi minä pölyhiukkanen.
N: niin varmaan…tuosta saat ja tuosta etköhän hiljene olematon! Missähän se mieheni viipyy…
P: turha odotella…hyvässä vauhdissa on ukkosi…kolmen tuopposen jälkeen luulee jo omistavansa koko kapakan, pari lisää niin maailman omistuskin alkaa tuntua pieneltä.
N: haastatko ihan tosissasi riitaa…mieheni on miehistä parhain.
P: ehkäpä, ehkäpä taviksista
N: vai että tavis…kuules nyt hiukkanen, mieheni on insinööri, rakennesuunnittelija, tuntee sen Iisakin, Nyyttonko se nyt oli…lait kuin omat taskunsa, nauttii ruhtinaallista palkkaa kunnan virassa, niin palkkahan tulee tietenkin minun tililleni. Mieheni ei rahankäytöstä ymmärrä, vaikka muuten tietää kaiken mikä on tietämisen arvoista. Hän on kyllä kaikkea muuta kuin tavis ! Sinä olet tavis pölyhiukkanen, juopotteletkin varmaan kuin pölyhuikkanen!
P: no tuleehan sitä joskus otettua reippaastikin, mutta hyvin on alkoholinkäyttö pysynyt kurissa. Suomalaiset ovat niin nuukia viinan suhteen, ei paljon lattioille läikytellä. Sinun kanssasi kun juttelee pitäisi kyllä hömpsyt ottaa…ihan vaan sietääkseen.
N: hemmetti mikä ääliö olet, mukamas filosofi, höh sanon minä!
P: filosofipa hyvinkin…tiedätkös jo miksi olen olemassa ?
N: varmaan vain kiusakseni, tässä kämpässsä teikäläisiä riittää, vaikka kuinka imuroisi, parempi olisi jos tuollaisia ei olisi olemassakaan.
P: niinkö meinaat…minä ajattelen siksi olen olemassa.
N: ajattelet, kylläpä paksua lykkäät hiukkanen !
P: aivan niin, mutta en tasapaksua kuten sinä.
N: siis mitä ! Tarkoitatko, että en ole muodokas?
P: en tietenkään…onhan tasapaksuuskin eräs muodokkuuden laji.
N: vai, että tasapaksu, nyt kuule laitan Nilfiskin laulamaan !
P: maltapa vielä, meitä pölyhiukkasia on täällä arviolta kuusi miljardia ja aina tulee joku, joka juttelee kanssasi, turha siis meikäläistä on imuroida.
N: niinkö meinaat…siis uhkailetko minua !?
P: en tokikaan, kerroin vain faktat.
N: väitit samalla, että asunnossamme on pölyistä, toisin sanoen siivoan liian harvoin…se ei pidä alkuunsakaan paikkaansa. Siivoan joka ikinen päivä, katso nyt itsekin paikat hohtavat puhtauttaan !
P: sinä siivoatkin aivan liian usein, jatkuvasti saa olla varpaillaan, me emme kavereiden kanssa ihan hirveästi tykkää siivoushulluudestasi.
N: jaa, että siivoushullukin…siinä sinulle sinipiikaa, häivytkös!
P: enpä minä tästä minnekään, koska ajattelen olevani pölyhiukkanen ja olemasssa kuten sinäkin.
N: vai,että oikein ajattelet kuten minäkin…alapa sitten siivoamaan jälkiäsi…voin ottaa sillä aikaa päiväunet…niin menipä hiukkanen hiukkasen hiljaiseksi hah!
P: sanoin ajatelevani olevani pölyhiukkanen ja pölyhiukkaset eivät siivoile, sinä siivoilet koska et muuta osaa ajatella.
N: voi herranpieksut, olenko menettämässä järkeni tuollaisen pölyapinan vuoksi, ei hitto vie missäs se mieheni viipyy…
P: päissään on kuin käki…eikä uskalla tulla kotiinsa kun tasapaksu justiinansa odottelee kaulimen kanssa.
N: niin, että Puupäitäkö tässä vielä kaiken lisäksi ollaan ?
P: itsepähän keksit…olivat kyllä huomattavasti hauskempaa porukkaa eikä siivouskaan ollut niin nokon nuukaa.
N: vai Puupäitä, mutta katsos, nyt tulee oma mussukkani kotiin. Pitkän päivän on miesparka taas rehkinyt…hyvä kun pystyssä pysyy. Laitanpa hänelle jotain pikkusuolaista niin huomenna taas jaksaa. Otettiin isohko 30 vuoden asuntolaina tätä asuntoa varten, jugenttia on talo, eikä näitä kauheasti ole tarjolla, joten napattava oli mihin hintaan tahansa.
P: miesparka, totta tosiaan.
lauantai 26. kesäkuuta 2010
Joulusatu 2008 (SATU)
Näin tapahtui monta monta vuotta sitten. Joulupukin pajaan Korvatunturille tulvi lasten lähettämiä lahjatoivomuksia aivan kuten jokaisena jouluna aiemminkin. Mutta sinä jouluna joulupukin suureksi hämmästykseksi kaikissa lasten lähettämissä kirjeissä oli vain yksi toive. Miljoonissa ja miljoonissa toivomuksissa oli vain yksi ja sama sana: valkoista. Toden totta, kun Pukki oli saanut avattua joka ikisen kirjeen niin ihan jokaisessa luki pelkästään:valkoista.
Vaikka pukki oli vanha, todella vanha, niin vanha ettei ollut koskaan syntynytkään vaan oli aina ollut olemassa, silti hän ei ollut koskaan törmännyt vastavaan. Pukki oli täysin ymmällään. Mitä ihmettä lapset halusivat ? Vieläpä kaikki maailman lapset? Valkoista? Pukki ei muuta valkoista muistanut kuin oman partansa ja maidon, joka oli Pukin lempijuoma. Pukki päätteli, että tuskinpa lapset hänen partaansa halusivat, vaikka niin monasti jouluaaton lahjanjakoreissuilla lapset sylissään he sitä hamusivatkin, ihan vaan tarkistaakseen josko se oli ihan oikea. Ei, Pukin partaa se ei voinut olla, no entäs maitoa? Pukki laski mielessään montako lehmää tarvittaisiin, jotta kaikille maailman lapsille saataisiin jouluksi edes yksi litra maitoa. Niin suuria lukemia tuli, että ei riittänyt helmitaulu, laskutikku eikä taskulaskinkaan. Pukki alkoi jo hätääntyä, kas kun jouluaattoon oli aikaa enää 24 päivää, saman verran kun joulukalenterissa on luukkuja. Sitäpaitsi tontut eivät olleet koskaan ennen lypsäneet, ei taitaisi työ siinäkään mielessä sujua, puhumattakaan siitä, että lypsyhommat olisi aloitettava tältä istumalta ettei maito olisi aattoiltana hapanta.
Ei, valkoinen, jota lapset halusivat ei voinut olla Pukin partaa eikä lehmän maitoa. Mitä sitten?
Pukki päätti kutsua luokseen Tonttu Toimitusjohtajan, joka vastasi kaikista Pukinpajan toimituksista niin, että lasten toivomat lahjat olivat laadukkaasti ja ympäristöystävällisesti valmistettu sekä niin, että saman perheen lahjat olivat yhdessä säkissä kauniisti paketoituna ja valmiina jaettaviksi. Tonttu Toimitusjohtaja oli siis tavallaan pukin oikea käsi, jolla oli suuri vastuu. Vastuukysymyksissä ei sovi myöskän unohtaa Pukin rakasta Joulumuoria, joka oli tietenkin loppujen lopuksi kaiken takana.
Mutta nyt oli Pukki enemmän kuin pulassa, niinpä hän esitti ylitsepääsemättömältä tuntuvan ongelmansa Tonttu Toimitusjohtajalle. Aivan ymmyrkäisenä oli hänkin eikä osannut oikeastaan sanoa juuta ei jaata vaan jähmettyi täysin sanattomaksi. Pukki kuitenkin rohkaisi mielensä ja nosti niin sanotusti kissan pöydälle, aloittaen:
- Tilanne on toki vaikea, on siis vaara, että lapsukaiset jäävät ilman tuota valkoista lahjaansa, mikä se sitten lieneekään sekä lisäksi se, että tuhat ja sata tonttua joutuu työttömäksi. Ehdotan, että kutsut koko tonttujoukon yhteistoimintaneuvotteluihin pohtimaan syntynyttä tilannetta.
Tonttu Toimitusjohtajalla ei ollut parempaa ehdotusta, joten näin päätettiin tehdä.
Tonttujen viestintä on paljon helpompaa kuin ihmisillä, tontuilla ei ole kelloa laisinkaan vaan he ovat aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tonttu Toimitusjohtajan ei tarvinnut ilmoittaa kuin ensimmäiselle vastaantulevalle tontulle tulevasta yhteistoimintaneuvottelusta niin jokainen tuhat ja sata tonttua tiesi olla paikalla.
Kokoussalissa tai siis kokouskolossa, tontuista kun oli kyse, vallitsi hiirenhiljaisuus. Kaikki tontut arvasivat, että nyt on jostakin todella vakavasta kysymys. Tonttu Toimitusjohtaja esitteli takellellen asian, hän oli huolissaan niin lapsista kuin tontuistakin. Kolosta ei kuulunut pihahdustakaan, tontut silmäilivät hämmästyneinä kuin puulla päähän lyötyinä toisiaan. Jokaisen aivot raksuttivat sanaa valkoinen.
Ensimmäisenä puheenvuoroa rohkeni pyytää Makasiini-Tonttu. Hän oli Joulupukinpajan varastopäällikkö.
- Tämä on katastrofi, hän vaikeroi. meillä on lähes vuoden tuotanto kaiken maailman elektroniikkaa, kamerakännyköitä, mp3 soittimia, pleikkareita ja nintendoja tuhansine peleineen ja nyt lapset haluavatkin pelkkää valkoista. Saanen vielä huomauttaa, että olemme joutuneet rakentamaan lisävarastoja edellisten vuosien virhearviointien vuoksi. Ne varastot ovat pullollaan mitä erilaisempia talviurheiluvälineitä ja muuta talveen liittyvää.
Kolossa alkoi käymään pelonsekainen supina. Näinkö tässä lapsille käy ja meille myös?
Eräs tunnetusti varsin omalaatuinen tonttu, Tonttu Tieteilijä oli katsellut koko tilaisuuden ajan kolon pikkuruisesta ikkunasta ulos omissa ajatuksissaan, kuitenkin samaan aikaan kuunnellen suurilla hörökorvillaan mistä tilaisuudessa puhuttiin. Hän oli erittäin luova ja etsi ratkaisuja kaikenlaisiin ongelmiin siksi häntä pidettiin outona, jostain syystä. Väitetään, että hän olisi kaukaista sukua itse Pelle Pelottomalle, mutta asiasta ei ole täyttä varmuutta. Tonttu Tieteilijä katseli edelleen ikkunasta ulos, nousi äkisti ja huusi:
- HEUREKA!
Koko tonttujoukko kääntyi katsomaan Tonttu Tieteilijää.
- MINÄ TIEDÄN MITÄ ON VALKOINEN!
KATSOKAA KAIKKI TUONNE IKKUNAAN!
Taivaalta alkoi ripottelemaan valtavia lumihiutaleita ja sillä hetkellä jokainen tonttu oivalsi mitä lapset olivat toivoneet. Lunta tuli niin sankalti, että tuo pikkuruinen ikkuna peittyi luomeen tuossa tuokiossa ja pian sitä olisi yllin kyllin kaikkien lasten toiveiden mukaan.
Tonttu Tieteilijä totesi, että olemme olleet uskomattoman sokeita. Meillä täällä Korvatunturilla on tietenkin aina lunta emmekä ole ymmärtäneet, että sitä ei välttämättä muualla ole. Tämä asia ratkaisi myös pari muuta ongelmaa. Nimittäin sinäkään jouluna tontut eivät jääneet työttömiksi vaan päättivät luoda lumet kaikkien ihmisten pihoilta, että vanhemmilla olisi aikaa leikkiä lastensa kanssa. Sinä jouluna joulupukin pajan varasto myös tyhjeni talvitavaroista ja joka ikinen lapsi sai valkoisten lumikinosten lisäksi uudet sukset, luistimet, pulkan, potkurin ja liukurin sekä lämmintä vaatetta jos tarvetta oli. Voi sitä riemua ja kiljuntaa, joka kiiri pulkkamäistä, luistinradoilta ja laskettelurinteiltä aina Korvatunturille saakka niin tonttujen kuin Joulupukinkin korviin. Joulumuorikin myhäili tyytyväisenä:
- Maailmassa kaikki hyvin.
Seuraavana vuonna Tonttu Tieteilijälle ojennettiin maailman lasten myöntämä Joulupukin Rauhanpalkinto, joka on ilman muuta maailman arvostetuin palkinto. Sen lisäksi hänelle annettiin arvonimi Lumiukko ja siitä lähtien lapset ovat pystyttäneet talvisin patsaita hänen kunniakseen. Juhlalliset seremoniat järjestettiin Korvatunturilla valtavassa lasten rakentamassa lumilinnassa. Palkinnonjakotilaisuuteen oli tietenkin kutsuttu kaikki maailman lapset ja lapset hurrasivat Tonttu-Tieteilijälle niin, että hurraa-huudot kuuluvat joulun aikoihin vielä tänäkin päivänä.
Sen pituinen se.
Vaikka pukki oli vanha, todella vanha, niin vanha ettei ollut koskaan syntynytkään vaan oli aina ollut olemassa, silti hän ei ollut koskaan törmännyt vastavaan. Pukki oli täysin ymmällään. Mitä ihmettä lapset halusivat ? Vieläpä kaikki maailman lapset? Valkoista? Pukki ei muuta valkoista muistanut kuin oman partansa ja maidon, joka oli Pukin lempijuoma. Pukki päätteli, että tuskinpa lapset hänen partaansa halusivat, vaikka niin monasti jouluaaton lahjanjakoreissuilla lapset sylissään he sitä hamusivatkin, ihan vaan tarkistaakseen josko se oli ihan oikea. Ei, Pukin partaa se ei voinut olla, no entäs maitoa? Pukki laski mielessään montako lehmää tarvittaisiin, jotta kaikille maailman lapsille saataisiin jouluksi edes yksi litra maitoa. Niin suuria lukemia tuli, että ei riittänyt helmitaulu, laskutikku eikä taskulaskinkaan. Pukki alkoi jo hätääntyä, kas kun jouluaattoon oli aikaa enää 24 päivää, saman verran kun joulukalenterissa on luukkuja. Sitäpaitsi tontut eivät olleet koskaan ennen lypsäneet, ei taitaisi työ siinäkään mielessä sujua, puhumattakaan siitä, että lypsyhommat olisi aloitettava tältä istumalta ettei maito olisi aattoiltana hapanta.
Ei, valkoinen, jota lapset halusivat ei voinut olla Pukin partaa eikä lehmän maitoa. Mitä sitten?
Pukki päätti kutsua luokseen Tonttu Toimitusjohtajan, joka vastasi kaikista Pukinpajan toimituksista niin, että lasten toivomat lahjat olivat laadukkaasti ja ympäristöystävällisesti valmistettu sekä niin, että saman perheen lahjat olivat yhdessä säkissä kauniisti paketoituna ja valmiina jaettaviksi. Tonttu Toimitusjohtaja oli siis tavallaan pukin oikea käsi, jolla oli suuri vastuu. Vastuukysymyksissä ei sovi myöskän unohtaa Pukin rakasta Joulumuoria, joka oli tietenkin loppujen lopuksi kaiken takana.
Mutta nyt oli Pukki enemmän kuin pulassa, niinpä hän esitti ylitsepääsemättömältä tuntuvan ongelmansa Tonttu Toimitusjohtajalle. Aivan ymmyrkäisenä oli hänkin eikä osannut oikeastaan sanoa juuta ei jaata vaan jähmettyi täysin sanattomaksi. Pukki kuitenkin rohkaisi mielensä ja nosti niin sanotusti kissan pöydälle, aloittaen:
- Tilanne on toki vaikea, on siis vaara, että lapsukaiset jäävät ilman tuota valkoista lahjaansa, mikä se sitten lieneekään sekä lisäksi se, että tuhat ja sata tonttua joutuu työttömäksi. Ehdotan, että kutsut koko tonttujoukon yhteistoimintaneuvotteluihin pohtimaan syntynyttä tilannetta.
Tonttu Toimitusjohtajalla ei ollut parempaa ehdotusta, joten näin päätettiin tehdä.
Tonttujen viestintä on paljon helpompaa kuin ihmisillä, tontuilla ei ole kelloa laisinkaan vaan he ovat aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tonttu Toimitusjohtajan ei tarvinnut ilmoittaa kuin ensimmäiselle vastaantulevalle tontulle tulevasta yhteistoimintaneuvottelusta niin jokainen tuhat ja sata tonttua tiesi olla paikalla.
Kokoussalissa tai siis kokouskolossa, tontuista kun oli kyse, vallitsi hiirenhiljaisuus. Kaikki tontut arvasivat, että nyt on jostakin todella vakavasta kysymys. Tonttu Toimitusjohtaja esitteli takellellen asian, hän oli huolissaan niin lapsista kuin tontuistakin. Kolosta ei kuulunut pihahdustakaan, tontut silmäilivät hämmästyneinä kuin puulla päähän lyötyinä toisiaan. Jokaisen aivot raksuttivat sanaa valkoinen.
Ensimmäisenä puheenvuoroa rohkeni pyytää Makasiini-Tonttu. Hän oli Joulupukinpajan varastopäällikkö.
- Tämä on katastrofi, hän vaikeroi. meillä on lähes vuoden tuotanto kaiken maailman elektroniikkaa, kamerakännyköitä, mp3 soittimia, pleikkareita ja nintendoja tuhansine peleineen ja nyt lapset haluavatkin pelkkää valkoista. Saanen vielä huomauttaa, että olemme joutuneet rakentamaan lisävarastoja edellisten vuosien virhearviointien vuoksi. Ne varastot ovat pullollaan mitä erilaisempia talviurheiluvälineitä ja muuta talveen liittyvää.
Kolossa alkoi käymään pelonsekainen supina. Näinkö tässä lapsille käy ja meille myös?
Eräs tunnetusti varsin omalaatuinen tonttu, Tonttu Tieteilijä oli katsellut koko tilaisuuden ajan kolon pikkuruisesta ikkunasta ulos omissa ajatuksissaan, kuitenkin samaan aikaan kuunnellen suurilla hörökorvillaan mistä tilaisuudessa puhuttiin. Hän oli erittäin luova ja etsi ratkaisuja kaikenlaisiin ongelmiin siksi häntä pidettiin outona, jostain syystä. Väitetään, että hän olisi kaukaista sukua itse Pelle Pelottomalle, mutta asiasta ei ole täyttä varmuutta. Tonttu Tieteilijä katseli edelleen ikkunasta ulos, nousi äkisti ja huusi:
- HEUREKA!
Koko tonttujoukko kääntyi katsomaan Tonttu Tieteilijää.
- MINÄ TIEDÄN MITÄ ON VALKOINEN!
KATSOKAA KAIKKI TUONNE IKKUNAAN!
Taivaalta alkoi ripottelemaan valtavia lumihiutaleita ja sillä hetkellä jokainen tonttu oivalsi mitä lapset olivat toivoneet. Lunta tuli niin sankalti, että tuo pikkuruinen ikkuna peittyi luomeen tuossa tuokiossa ja pian sitä olisi yllin kyllin kaikkien lasten toiveiden mukaan.
Tonttu Tieteilijä totesi, että olemme olleet uskomattoman sokeita. Meillä täällä Korvatunturilla on tietenkin aina lunta emmekä ole ymmärtäneet, että sitä ei välttämättä muualla ole. Tämä asia ratkaisi myös pari muuta ongelmaa. Nimittäin sinäkään jouluna tontut eivät jääneet työttömiksi vaan päättivät luoda lumet kaikkien ihmisten pihoilta, että vanhemmilla olisi aikaa leikkiä lastensa kanssa. Sinä jouluna joulupukin pajan varasto myös tyhjeni talvitavaroista ja joka ikinen lapsi sai valkoisten lumikinosten lisäksi uudet sukset, luistimet, pulkan, potkurin ja liukurin sekä lämmintä vaatetta jos tarvetta oli. Voi sitä riemua ja kiljuntaa, joka kiiri pulkkamäistä, luistinradoilta ja laskettelurinteiltä aina Korvatunturille saakka niin tonttujen kuin Joulupukinkin korviin. Joulumuorikin myhäili tyytyväisenä:
- Maailmassa kaikki hyvin.
Seuraavana vuonna Tonttu Tieteilijälle ojennettiin maailman lasten myöntämä Joulupukin Rauhanpalkinto, joka on ilman muuta maailman arvostetuin palkinto. Sen lisäksi hänelle annettiin arvonimi Lumiukko ja siitä lähtien lapset ovat pystyttäneet talvisin patsaita hänen kunniakseen. Juhlalliset seremoniat järjestettiin Korvatunturilla valtavassa lasten rakentamassa lumilinnassa. Palkinnonjakotilaisuuteen oli tietenkin kutsuttu kaikki maailman lapset ja lapset hurrasivat Tonttu-Tieteilijälle niin, että hurraa-huudot kuuluvat joulun aikoihin vielä tänäkin päivänä.
Sen pituinen se.
sunnuntai 20. kesäkuuta 2010
lauantai 19. kesäkuuta 2010
Descartesin saapas *DIALOGI*
SAAPAS: sinulla ei ole sukkia tänään?
MIES: kaikki ovat pesussa.
S: oletko pessyt jalkasi, minuun et nimittäin työnnä haisevia kinttujasi !
M: mikä oikein kuvittelet olevasi, kun tuollaisia puhut isännällesi ?
S: saapas, laajempi käsite kuin olet ikinä kuvitellutkaan...
M: mitä sinä muka käsitemaailmasta ymmärrät, minä olen sentään tohtorismies.
S: eikä ole edes sukkia, paritko sinulla vain on?
M: ainakin sata paria, kaikki mustia, kuten herrasmiehellä pitääkin.
S: sivaltaisin nyt sukkamehukkaasti jos haluaisin, mutta olkoon...oletko siis pessyt jalkasi?
M: toissapäivänä muistaakseni...
S: ja aioit työntää haisevat varpaasi minuun...herrasmies?
M: minä olen isäntäsi, etkö ymmärrä saapas!
S: taidan olla tässä yhteydessä hieman tyhmä kun menee yli ymmärryksen.
M: tyhmä kuin saapas!
S: tohtori, joka edustaa siis korkeinta oppiarvoa päästelee suustaan epäintellektuaalista palautetta
spontaaninomaisesti, olet paljastanut itsesi.
M: mitä hittoa saapastelet, käytät sivistyssanojakin muka kuin korkeakoulutettu, saappailla ei ole siihen älyä eikä sivistystä, paina tämä mieleesi tai kuskaan sinut kirpputorillle ja ostan uudet !
S: yleistit minut tyhmäksi kuin saapas, aivan kuin kaikki vaaleaveriköt siis blondit amatsooneista lähtien olisivat tyhmiä...minä olen saapas, mutta en tyhmä.
M: Ei helvetti...kuunnella nyt tuollaista saapaspaskaa...miten niin paljastin itseni?
S: et ymmärrä käsitemaailmasta juuri mitään.
M: minäkö, oppinut herrasmies, hitto! Muistutan, että kenkäale on alkanut!
S: tohtoreistakin löytyy tyhmiä, tyhmempiä ja tyhmin...saatat muuten olla sinä.
M: voi saatanan ääliö, plankkaan sinut pian myyntikuntoon, joku tolvana maksaa sinusta vielä hyvät rahat, olenhan pitänyt sinusta ulkoisesti hyvää huolta, lähes olet kuin uusi ja merkkitavaraa.
S: myönnettäköön, että olet hoivannut minua ulkoisesti kuin parasta ystävääsi, mutta kun tiedän syyn niin suorastaan häpeän tätä ystävyyttä.
M: ei voi olla totta, eikö sinulle mikään kelpaa saapasaivo!
S: haluat siis keskustella kanssani aivojen toiminnasta, tilastotieteiden tohtori...minua naurattaa...ymmärrät varmaan, että tanssit nyt nuoralla.
M: vaikka en aivojen toiminnasta mitään ymmärräkkään niin enemmän kuin saapas!
S: miten voit ymmärtää enemmän kuin minä jos et siitä mitään tiedä, siinä tapauksessa, että minäkään en tietäisi siitä mitään tietäisimme molemmat yhtä vähän, siis et tietäisi enempää.
M: saatanan saivartelija !
S: ryhdymme siis keskustelemaan käsitteestä saivartelu...
M: no ei tasan varmaan !
S: olkoon, mutta äsken mainitsemastani häpeällisestä ystävyydestämme voisimme keskustella.
M: mitä pahaa siinä on jos hoidan sinua, pidän puhtaana ja kiiltävänä, herrasmiehen tuntee kengistään.
S: niinpä niin, ulkoisesti olet herrasmies, mutta sisäisesti...
M: niin anna tulla vaan saapasnero!
S: Nerouden käsitteestäkö onkin tarkoitus puhua...
M: no ei anna tulla nyt vaan, minäkö en ole sisäisesti herrasmies !?
S: et...ainakaan vielä.
M: Samperi sinun kanssasi soikoon!
S: tohtori ei nyt yhtään polta päreitään...suurin osa miehistä luulee olevansa herrasmiehiä, mutta siihen tarvitaan enemmän kuin hyvin hoidetut kengät tai siis saappaat.
M: täytynee tarkemmin ajatellen myöntää.
S: ihan yksinkertaisesti, isäntäni, onko kovinkaan herrasmiesmäistä työntää jalkahikiset varpaansa
hyvin hoidettuihin saappaisiin, kysyn vaan...kuin myrkkyä sielulle?
M: Täytyy kyllä myöntää, että saappaaksi olet kohtuullisen älykäs.
S: kiitos vaan kohteliaisuudesta, harvemmin rotumme vastaavaa palautetta saa, varsinkaan oppineilta.
M: jatka siis, haluan kuulla saappaan mielipiteen...taidan olla tulossa hulluksi.
S: et sinä hulluksi tule eikä se sitä paitsi olisi yhtään hullumpaa kenellekään.
M: lopeta tuo sanapelleily, mene asiaan!
S: anteeksi, keskustelussamme on niin paljon aineksia, että en tahdo pysyä asiassa, ajatus ikäänkuin karkailee ja rönsyilee luoden uusia ajatuksia.
M: miten tämä voi olla mahdollista...keskustella nyt saappansa kanssa tasolla johon emme edes kollegojemme kanssa pääse?
S: kaikkihan on mahdollista...Decscartesmaista.
M: siis oletko muka lukenut Descartesia ?
S: en, mutta ymmärtänyt hänen puheitaan, saappaathan eivät osaa lukea, en nyt malta olla sanomatta tätä, mutta oletko koskaan pohtinut käsitettä lukeminen ?
M: nyt saa riittää tuo käsitehöpötys !
S: Otan nyt riskin ja jatkan kaikesta huolimatta, minä olen René Descartesin saapas siis sinusta on tulossa Descartes tai siis sinulla on Descartesin sielu.
M: ei voi olla totta, hitto vieköön sinun kanssasi !
S: eikö muka ole suuri kunnia kantaa Renén sielua ?
M: totta hitossa olisi, mutta miten se voisi olla mahdollista, minähän olen vain vähäpätöinen tilastonikkari, kuten olet itsekin piikitellyt !
S: halusin vain herättää tämän keskustelun, provosoida.
M: siinä olet totta tosiaan onnistunut! Vai, että että suuren neron sielu minulla, huono vitsi !
S: saappaat ovat niin tyhmiä, että puhuvat vain totta, sinä olet René.
M: mitä halusitkaan siitä lukemisesta käsitteenä sanoa ?
S: niin, käsittääkseni lukeminen tähtää ymmärrykseen, kuten, näkeminen, kuuleminen ja muut aistit.
Toisin sanoen, näiden käsitteiden emokäsite on ymmärrys. Ymmärryksen voi saavuuttaa lukemalla näillä aisteilla, ei tarvitse välttämättä osata yhtäkään kirjainta vaan pikemminkin ymmärtää siis sen merkitys.
M: ei hyvänen aika, taidan repiä pelihousuni siis väitöskirjani...
S: älä hyvä mies, onhan se kuitenkin jonkinlainen osoitus ymmärryksestä, kaikkihan ovat kylläkin tohtoreita he eivät vaan ymmärrä sitä, koska eivät ole tehneet väitöskirjaa. Ja mitä tilastotieteeseen tulee niin ei se nyt ihan paska laji ole.
M: en ikinä enää kulje muissa saappaissa !
S: hyvä astu saappaaseen vien sinut minne tahdon, ei tarvitse käydä pesullakaan.
M: missäs vasen saapas on ?
S: ai niin unohdin kokonaan esitellä parini, hän on Ksantippa tai siis sielunsa.
M: no mihin se on kadonnut?
S: ajoittaisesta tuittuilustaan huolimatta, aivan ihana nainen, temperamenttia naisessa olla pitää.
M: joo, joo, mutta mistä löydän sen...siis hänet saapasnaisen!?
S: etsivä löytää...
MIES: kaikki ovat pesussa.
S: oletko pessyt jalkasi, minuun et nimittäin työnnä haisevia kinttujasi !
M: mikä oikein kuvittelet olevasi, kun tuollaisia puhut isännällesi ?
S: saapas, laajempi käsite kuin olet ikinä kuvitellutkaan...
M: mitä sinä muka käsitemaailmasta ymmärrät, minä olen sentään tohtorismies.
S: eikä ole edes sukkia, paritko sinulla vain on?
M: ainakin sata paria, kaikki mustia, kuten herrasmiehellä pitääkin.
S: sivaltaisin nyt sukkamehukkaasti jos haluaisin, mutta olkoon...oletko siis pessyt jalkasi?
M: toissapäivänä muistaakseni...
S: ja aioit työntää haisevat varpaasi minuun...herrasmies?
M: minä olen isäntäsi, etkö ymmärrä saapas!
S: taidan olla tässä yhteydessä hieman tyhmä kun menee yli ymmärryksen.
M: tyhmä kuin saapas!
S: tohtori, joka edustaa siis korkeinta oppiarvoa päästelee suustaan epäintellektuaalista palautetta
spontaaninomaisesti, olet paljastanut itsesi.
M: mitä hittoa saapastelet, käytät sivistyssanojakin muka kuin korkeakoulutettu, saappailla ei ole siihen älyä eikä sivistystä, paina tämä mieleesi tai kuskaan sinut kirpputorillle ja ostan uudet !
S: yleistit minut tyhmäksi kuin saapas, aivan kuin kaikki vaaleaveriköt siis blondit amatsooneista lähtien olisivat tyhmiä...minä olen saapas, mutta en tyhmä.
M: Ei helvetti...kuunnella nyt tuollaista saapaspaskaa...miten niin paljastin itseni?
S: et ymmärrä käsitemaailmasta juuri mitään.
M: minäkö, oppinut herrasmies, hitto! Muistutan, että kenkäale on alkanut!
S: tohtoreistakin löytyy tyhmiä, tyhmempiä ja tyhmin...saatat muuten olla sinä.
M: voi saatanan ääliö, plankkaan sinut pian myyntikuntoon, joku tolvana maksaa sinusta vielä hyvät rahat, olenhan pitänyt sinusta ulkoisesti hyvää huolta, lähes olet kuin uusi ja merkkitavaraa.
S: myönnettäköön, että olet hoivannut minua ulkoisesti kuin parasta ystävääsi, mutta kun tiedän syyn niin suorastaan häpeän tätä ystävyyttä.
M: ei voi olla totta, eikö sinulle mikään kelpaa saapasaivo!
S: haluat siis keskustella kanssani aivojen toiminnasta, tilastotieteiden tohtori...minua naurattaa...ymmärrät varmaan, että tanssit nyt nuoralla.
M: vaikka en aivojen toiminnasta mitään ymmärräkkään niin enemmän kuin saapas!
S: miten voit ymmärtää enemmän kuin minä jos et siitä mitään tiedä, siinä tapauksessa, että minäkään en tietäisi siitä mitään tietäisimme molemmat yhtä vähän, siis et tietäisi enempää.
M: saatanan saivartelija !
S: ryhdymme siis keskustelemaan käsitteestä saivartelu...
M: no ei tasan varmaan !
S: olkoon, mutta äsken mainitsemastani häpeällisestä ystävyydestämme voisimme keskustella.
M: mitä pahaa siinä on jos hoidan sinua, pidän puhtaana ja kiiltävänä, herrasmiehen tuntee kengistään.
S: niinpä niin, ulkoisesti olet herrasmies, mutta sisäisesti...
M: niin anna tulla vaan saapasnero!
S: Nerouden käsitteestäkö onkin tarkoitus puhua...
M: no ei anna tulla nyt vaan, minäkö en ole sisäisesti herrasmies !?
S: et...ainakaan vielä.
M: Samperi sinun kanssasi soikoon!
S: tohtori ei nyt yhtään polta päreitään...suurin osa miehistä luulee olevansa herrasmiehiä, mutta siihen tarvitaan enemmän kuin hyvin hoidetut kengät tai siis saappaat.
M: täytynee tarkemmin ajatellen myöntää.
S: ihan yksinkertaisesti, isäntäni, onko kovinkaan herrasmiesmäistä työntää jalkahikiset varpaansa
hyvin hoidettuihin saappaisiin, kysyn vaan...kuin myrkkyä sielulle?
M: Täytyy kyllä myöntää, että saappaaksi olet kohtuullisen älykäs.
S: kiitos vaan kohteliaisuudesta, harvemmin rotumme vastaavaa palautetta saa, varsinkaan oppineilta.
M: jatka siis, haluan kuulla saappaan mielipiteen...taidan olla tulossa hulluksi.
S: et sinä hulluksi tule eikä se sitä paitsi olisi yhtään hullumpaa kenellekään.
M: lopeta tuo sanapelleily, mene asiaan!
S: anteeksi, keskustelussamme on niin paljon aineksia, että en tahdo pysyä asiassa, ajatus ikäänkuin karkailee ja rönsyilee luoden uusia ajatuksia.
M: miten tämä voi olla mahdollista...keskustella nyt saappansa kanssa tasolla johon emme edes kollegojemme kanssa pääse?
S: kaikkihan on mahdollista...Decscartesmaista.
M: siis oletko muka lukenut Descartesia ?
S: en, mutta ymmärtänyt hänen puheitaan, saappaathan eivät osaa lukea, en nyt malta olla sanomatta tätä, mutta oletko koskaan pohtinut käsitettä lukeminen ?
M: nyt saa riittää tuo käsitehöpötys !
S: Otan nyt riskin ja jatkan kaikesta huolimatta, minä olen René Descartesin saapas siis sinusta on tulossa Descartes tai siis sinulla on Descartesin sielu.
M: ei voi olla totta, hitto vieköön sinun kanssasi !
S: eikö muka ole suuri kunnia kantaa Renén sielua ?
M: totta hitossa olisi, mutta miten se voisi olla mahdollista, minähän olen vain vähäpätöinen tilastonikkari, kuten olet itsekin piikitellyt !
S: halusin vain herättää tämän keskustelun, provosoida.
M: siinä olet totta tosiaan onnistunut! Vai, että että suuren neron sielu minulla, huono vitsi !
S: saappaat ovat niin tyhmiä, että puhuvat vain totta, sinä olet René.
M: mitä halusitkaan siitä lukemisesta käsitteenä sanoa ?
S: niin, käsittääkseni lukeminen tähtää ymmärrykseen, kuten, näkeminen, kuuleminen ja muut aistit.
Toisin sanoen, näiden käsitteiden emokäsite on ymmärrys. Ymmärryksen voi saavuuttaa lukemalla näillä aisteilla, ei tarvitse välttämättä osata yhtäkään kirjainta vaan pikemminkin ymmärtää siis sen merkitys.
M: ei hyvänen aika, taidan repiä pelihousuni siis väitöskirjani...
S: älä hyvä mies, onhan se kuitenkin jonkinlainen osoitus ymmärryksestä, kaikkihan ovat kylläkin tohtoreita he eivät vaan ymmärrä sitä, koska eivät ole tehneet väitöskirjaa. Ja mitä tilastotieteeseen tulee niin ei se nyt ihan paska laji ole.
M: en ikinä enää kulje muissa saappaissa !
S: hyvä astu saappaaseen vien sinut minne tahdon, ei tarvitse käydä pesullakaan.
M: missäs vasen saapas on ?
S: ai niin unohdin kokonaan esitellä parini, hän on Ksantippa tai siis sielunsa.
M: no mihin se on kadonnut?
S: ajoittaisesta tuittuilustaan huolimatta, aivan ihana nainen, temperamenttia naisessa olla pitää.
M: joo, joo, mutta mistä löydän sen...siis hänet saapasnaisen!?
S: etsivä löytää...
Minuuttinovelli
Salaisuus, jota en koskaan saanut kerrottua
Minun piti kiirehtiä töihin olin jo myöhässä, vanha autonrämäni odotteli minua tutussa parkkiruudussa, lumen peitossa ja ikkunat vahvassa huurteessa. Yöllä oli satanut vedensekaista lunta ja aamuyöstä pakastanut. Kiroilin itsekseni, saatana, kun saisi sen lottovoiton, ostaisin vihreän mersun ja perkele vihreän autotallin, siinä olisi koko naapurustokin, vihreänä kateudesta.
Klik, klik vain kuului, vääntäessäni virta-avainta, voi jumalauta tämäkin vielä, eilen vielä tärähti ensimmäisellä käyntiin. Akkuko tyhjä vai peräti starttimoottori sökönä. Suutuspäissäni paiskasin oven kiinni ja potkaisin lokasuojaan. Pistin vihaisena tupakaksi ja vilkuilin kelloa...kenkää tulee jos en ole hihnalla tänäänkään ajoissa. Vetelin siinä henkosia tiuhaan tahtiin...saatanan peltilehmä minkä teit, minä en sinua korjaamolle kiikuta. Saavat hinata sinut suoraan autohajottamolle, lypsää sinusta kaiken irti ja pienestää kilon paloiksi.
Potkuni voimasta konepelti oli auennut. Konepellin alta kuului ääni: kiristä akunkenkä, kiristä akunkenkä. Helvetti, alanko kuulla ääniä kuin jakomielitautinen, nostin kuitenkin konepellin, irti se oli toinen akunkenkä. Ei kun jakaria kaivamaan, vanhoissa rämissähän työkalut kuuluvat vakiovarustukseen. Niinhän siinä sitten kävi, että kiristyksen jälkeen autoni hyrähti käyntiin. Lämmityslaite täysille ja ikkunoita pluukaamaan, saatana mutta oli jää tiukasti paakkuuntunut laseihin. Sen verran kävin kuumana, että liekö tuo helpottanut krapaamista.
Myöhässä oltiin, silti mentiin kaupungin parhaan pesuautomaatin kautta töihin. Eihän sitä nyt vanhaa kaveria toki potkimaan pidä ruveta. Pomokaan ei mulkoillut, puolella porukasta oli ollut samat ongelmat. Ruokatunnilla lottorinki oli jostain syystä tavallista suositumpi ja panoskin tuplasti tavanomaista suurempi. Kaiketi mersuarpajaiset menossa. Ihmettelivät kun minä en rinkiin osallistunut. Ajattelin kysäistä lauantain lottonumerot konepellin alta. Tästä en puhua pukahtanut työtovereilleni, olisivat toimittaneet samantien hoitoon.
Tässä sitä nyt ollaan mersu ja autotalli pihassa, vihreitä kuten naapuritkin. Hihnalle ei mitään hinkua...vanhaa rämääni tässä vaan entisöin, niin ja on uusi muijakin, Thaimaasta toin tuliaisina.
Minun piti kiirehtiä töihin olin jo myöhässä, vanha autonrämäni odotteli minua tutussa parkkiruudussa, lumen peitossa ja ikkunat vahvassa huurteessa. Yöllä oli satanut vedensekaista lunta ja aamuyöstä pakastanut. Kiroilin itsekseni, saatana, kun saisi sen lottovoiton, ostaisin vihreän mersun ja perkele vihreän autotallin, siinä olisi koko naapurustokin, vihreänä kateudesta.
Klik, klik vain kuului, vääntäessäni virta-avainta, voi jumalauta tämäkin vielä, eilen vielä tärähti ensimmäisellä käyntiin. Akkuko tyhjä vai peräti starttimoottori sökönä. Suutuspäissäni paiskasin oven kiinni ja potkaisin lokasuojaan. Pistin vihaisena tupakaksi ja vilkuilin kelloa...kenkää tulee jos en ole hihnalla tänäänkään ajoissa. Vetelin siinä henkosia tiuhaan tahtiin...saatanan peltilehmä minkä teit, minä en sinua korjaamolle kiikuta. Saavat hinata sinut suoraan autohajottamolle, lypsää sinusta kaiken irti ja pienestää kilon paloiksi.
Potkuni voimasta konepelti oli auennut. Konepellin alta kuului ääni: kiristä akunkenkä, kiristä akunkenkä. Helvetti, alanko kuulla ääniä kuin jakomielitautinen, nostin kuitenkin konepellin, irti se oli toinen akunkenkä. Ei kun jakaria kaivamaan, vanhoissa rämissähän työkalut kuuluvat vakiovarustukseen. Niinhän siinä sitten kävi, että kiristyksen jälkeen autoni hyrähti käyntiin. Lämmityslaite täysille ja ikkunoita pluukaamaan, saatana mutta oli jää tiukasti paakkuuntunut laseihin. Sen verran kävin kuumana, että liekö tuo helpottanut krapaamista.
Myöhässä oltiin, silti mentiin kaupungin parhaan pesuautomaatin kautta töihin. Eihän sitä nyt vanhaa kaveria toki potkimaan pidä ruveta. Pomokaan ei mulkoillut, puolella porukasta oli ollut samat ongelmat. Ruokatunnilla lottorinki oli jostain syystä tavallista suositumpi ja panoskin tuplasti tavanomaista suurempi. Kaiketi mersuarpajaiset menossa. Ihmettelivät kun minä en rinkiin osallistunut. Ajattelin kysäistä lauantain lottonumerot konepellin alta. Tästä en puhua pukahtanut työtovereilleni, olisivat toimittaneet samantien hoitoon.
Tässä sitä nyt ollaan mersu ja autotalli pihassa, vihreitä kuten naapuritkin. Hihnalle ei mitään hinkua...vanhaa rämääni tässä vaan entisöin, niin ja on uusi muijakin, Thaimaasta toin tuliaisina.
Pirkka ja Pirkko Niksi (omaa sukua Parkki) *PROOSA*
OSA I
Tämä tarina on epätosi, mutta mahdollisesti mahdollista, kuten kaikki muukin tässä maailmassa tai jossakin toisessa.
Pirkka, kekseliäs ideoita pursuava kansanmies, ei tokikaan niin komea kuin saattaisi kuvitella. Paremminkin edustaa tässä naisten maailmassa sitä toista ääripäätä, muistuttaa ulkoiselta olemukseltaan enemmänkin lanttua, mutta... se leikkaa. Terävä on siis Pirkka ja Pula-niminen paikka on hänelle yhtä tuntematon kuin Loviisa kroaatille.
Än äs läheltä liippasi-tilanteeseen Pirkka on joutunut kohtalokkaasti ainoastaan kerran. Sinä päivänä paikallisen Kelan edessä tapahtui eriskummallisuuksia. Pirkka oli tuossa Kansaneläkelaitoksen haarakonttorissa selvittelemässä taloussotkujaan. Pirkka kun oli saanut kirjelmän Suomen postin välityksellä, joka tätänykyä muuten on liikelaitos ja muistuttaa enemmänkin R-kioskia.
Niin, ihan pienessä pierussa ei kannata ärrälle mennä saattaa pian herätä frankeerattuna ties vaikka missä ja peloissaan joutua miettimään millainen noutaja sieltä tulee vai tuleeko ollenkaan.
Pirkka oli siis saanut Kelalta kirjelmän: työvoimapoliittisen lausunnon, koskien asuntopoliittisia asioita tee äs asumistukea, koska talouspoliittisessa mielessä Pirkan tulotaso oli muuttunut ja se täytyi tietenkin selvittää, muutenhan saattaisi valtion velka kasvaa ja kukapa sen sitten maksaisi kun näyttää siltä, että tulevien sukupolvienkaan piikkiin ei voi enää elellä, raakalaismaiseksi on mennyt elämä, no onneksi EU pelastaa vai oliko se USA.
Varsinaisesti kirjelmä oli lähetetty siksi, että Pirkka taistelijan luonteensa vuoksi oli päättänyt edelleen ryhtyä yrittäjäksi, tällä kertaa riskittömästi valtion kustannuksella. Oli anonut starttirahaa, onhan se päivänselvää, että mikään pisnes ei ala tuohta tuottamaan jos ei ole siemeniä, ei paljon koivu kasva jos ei ole mistä kasvaa.
Eipä olisi Sakukaan lätkämaailman huipulla kultaa vuolemassa jos ei isänsä olisi avittanut.
Niinpä lähti siis Pirkka rinta rottingilla selvittämään finanssiasioitaan suurliikemiehen elkein Kelan konttoriin. Parkkeerasi kaverin rahoittaman suhteellisen iäkkään Audi satasen suoraan oven eteen kun ei ollut kolikkoakaan parkkimittariin laittaa. Sisällä sitten kelasivat tätä asiaa ihan fiksun tuntuisen typykän kanssa ja totesivat yhdessä naamatusten, että pykälien mukaan Pirkan tulotaso ei ole starttirahan vuoksi muuttunut, koska firmakaan ei vielä ollut lähtenyt käyntiin. Sitä Pirkka kyllä kovasti ihmetteli, että miksi hänen piti moinen talouspoliittinen lausunto antaa vaikka aikaisempi työmarkkinatuki on suurinpiirtein samaa luokkaa, mutta hienoltahan se tuntuu kun valtio huolehtii kansalaisestaan ja saa olla mukana antamassa monenmoisia poliittisia lausunto, aivan kuin herra konsanaan.
Asiat tulivat siis Pirkan osalta myönteisesti lausutuiksi, olipa vaan hienoinen huoli kun starttiraha maksetaan jälkikäteen ja lompsa tyhjä.
-Ainahan minä jotain keksin,
ajatteli Pirkka ehtymättömällä positiivisuudellaan, marssien upseerin ja herrasmiehen tavoin ulos autolleen.
Ruosteenpunaisen Audinsa, jossa muuten on kaks täplä kolmosen ruiskukone ympärillä pyöri punaisessa takissaan, ihan sävy sävyyn viehättävä vaaleverikkö käsilaukkuineen, suorastaan hukassa näytti naisihminen olevan.
Lanttu kun Pirkalla leikkaa niin kysäisipä ohimennen viekottelevasti:
-Eikös ole komea pirssi, sadassa neljässäkympissä ampuu vielä kuin raketti, kelpaisikos neidolle kyyti ?
Voitte arvata, että vastaus ei todellakaan ollut sävy sävyyn. Mutta Pirkka ei ole luovuttajatyyppiä, yrittäjä kun on luonnostaan, niinpä hän lähestyi käsi ojossa naista kohti,
- Nimeni on Niksi, Pirkka Niksi.
Häkeltyypä siinä tiukempikin mimmi, antoi varovasti kättään ja sopersi hymyillen:
- Parkki, Pirkko Parkki,
taisi nähdä Pirkassa häivähdyksen James Bondia. Kättely ei ollut voimakas, mutta osoittautui lujaksi kuten myöhemmät tapahtumat tulevat osoittamaan.
OSA II
Naisen heikohko hetki kesti kuitenkin vain tovin. Hän kokosi itsensä tai siis Lappuliisa-lookinsa ja pamautti Pirkalle:
- Kuulkaas nyt Niksi vai miksi itseänne kutsuitte, minä olen tämän kaupungin virallinen pysäköinninvalvoja, näin törkeästä pysäköimisestä rapsautan teille korotetun pysäköintivirhemaksun, ettäs tiedätte! Sitä voi seuraavan kerran vähän kelata mihin rotiskonsa parkkeeraa. Kuljen tästä parin tunnin välein, ettäs senkin tiedätte jos on jotain aikomuksia vielä tähän seisauttaa.
Pirkka totesi tyynesti mielessään,
- Onpas melkoinen peli naiseksi, taitaapi olla ihan veekasin kone ja kuutiotilavuutta enemmän mitä päälle päin näyttää.
Eipä siinä mitään, rahaton kun oli Pirkka niin eipä lappu paljon painanut, taitteli siitä äkisti lennokin ja sutaisi siihen tekstin: Ihana Oot. Heitti sen Pirkon perään, lennokki suhahti naisen korvan ohi kuin Concorde ikään ja laskeutui pehmeästi muutaman metrin päähän. Nainen vilkuili ympärilleen ja kyykistyi Pirkan iloksi, veekasia kun oli mukava katsella myös takaapäin. Nainen poimi lennokin nopeasti maasta ja sujautti laukkuunsa.
- Myyty, totesi Pirkka ja paineli kaaraansa, hyväntuulisena väänsi virta-avainta, mutta eipä inahtanut Audi. Pirkka joviaalina miehenä ei siitä paineita ottanut vaan pisti pitkäkseen takapenkille ja uinahti makeaan uneen. Heräsi vasta aamusella kun joku topakasti koputteli ikkunoita.
Pirkkohan se vaan oli, Pirkka kampesi takaikkunan auki ja kyselemään:
- Mikä hätänä, onko jotain sattunut ?
Suoraa huutoa oli Pirkko, hätä oli siis suuri, päätteli Pirkka ja lepytteli rakastettuaan, tässä vaiheessa voidaan kai jo niin sanoa. Tosin Pirkko ei hämäläisyytensä vuoksi ollut vielä niin pitkällä.
-Nyt kuulkaa Niksi alkaa vitsit olemaan vähissä, kailotti Pirkko, siihen malliin, että koko lähitienoon väki heräsi ikkunoilleen nyrkkiä puimaan, siis ne, jotka eivät syystä tai toisesta piitanneet työnteosta juuri tänäänkään. Pirkkapa ei tuosta häkeltynyt vaan väläytti sharmantin hymynsä jokatoisine hampaineen, kuten lantun näköinen mies vaan voi ja tokaisi:
- Vähissä, vähissä vaan eivät lopu.
Kertoili siinä sitten pari hupaisaa kaskua, ei tietenkään mitään alapääjuttuja, vaikka haka oli niissäkin ja heltyihän se Pirkko hieman volyymiä laskemaan.
- Kuules nyt Pirkka, ethän sinä tähän voi jäädä majailemaan Kelan pääoven eteen, leirintäalue on tuossa suunnassa, sakko tästä kyllä nyt singahtaa, mutta jatkossa pääset siellä halvemmalla.
Pirkka fiksuna kaverina, aisti selkeän asennemuutoksen, joka Pirkossa oli tapahtunut. Että oikein sinutteli ja oli huolissaan raha-asioistaankin. Pistihän se miehen suun siihen vaikuttavaan lähes täysin hampaattomaan virneeseen...haa hyvä tästä tulee. Pirkkokin huomasi menneensä virka-asioissa yllättävän henkilökohtaiseksi, jota koskaan ennen ei vielä ollut sattunut ja niinpä ääni kellossa muuttui jälleen tiukemmaksi.
- No niin mikäs se rekisterinumero nyt taas olikaan, aivan NIX-100, tässäpä tämä sakkolappu, eikä sitten mikään rakkauskirje, täräytäpä vehkeesi käyntiin ja sassiin. Pirkka siinä hiukan ymmällään, mitähän vehjettä mahtoi Pirkko tarkoittaa, koslaa kun ei saa käyntiin, ihanko jo niin pitkällä ollaan, vieläpä virka-aikana, taitaapi Pirkko olla melkoisen vapaamielinen nainen, juuri siis Pirkan makuun. Tarkennuttuna vain siten, että naisen vapaamielisyyden tulee rajoittua vain Pirkkaan, sillä Pirkka oli kohtuullisen mustasukkainen mies, vaikka tennissukissa kulkikin olipa sitten puettuna tuuli- tai liituraitapukuun.
OSA III
Niin Pirkka oli päällisin puolin herrasmies, vaikka valkoisia sukkia käyttikin. Siihen oli kekseliäällä miekkosella syynsäkin. Muutamalla parilla valkoisia sukkia pärjäsi vallan mainiosti, vanhimmat, joita ei pesty koskaan siis tummimmat, sopivat juhlallisempiin tilaisuuksiin tumman puvun kanssa. Ja näitä erilaisia kokkareitahan menestyvällä liikemiehellä riitää. Hajukaan ei haitannut, eihän juhlatilaisuuksissa kukaan sentään toisen jalkoja ala haistelemaan, näin oli Pirkka päissään pohtinut kun ei älyltään mikään vihannes ollut.
Varovasti sitten Pirkka kysymään, että mikäs vehje Pirkolla mielessä. Sussiunatkoon Pirkon reaktiota, hyvä ettei Audia nurin kaatanut, olisi kaarasta tullut Idua ja kattoluukun kautta joutunut polkemaan kuin kivikautinen, renkaitten sojottaessa taivaaseen. Mikäpäs siinä, saattaisihan se lähteä paremmin käyntiin, täytyypä pohtia ideaa tuonnenpana mietiskeli Pirkka, onhan sitä hullumpiakin keksintöjä maailmassa patentoitu.
- Tätä, tätä pilinjatkettasi hoki Pirkko, eihän sinulla muita vehkeitä olekaan ja heilutti Audia niin, että jouset natisivat liitoksissaan. Nyt oli Pirkan miehisyyttä loukattu pahemman kerran, tuommoinen keikutus ja väheksyntä tekee merisairaaksi ja oksennushan siitä seurasi suoraan Pirkon rintamuksille. Eihän se tietenkään mikään tarkoitus ollut, olihan Pirkka än äs tissimiehenä Pirkon varustuksen arvioinut C-kokoiseksi eikä missään tapauksessa olisi niihin kuppeihin halunnut ylen antaa. Ylenpalttisesti suorastaan himoitsi päästä niihin käsiksi.
Tilanne oli tietenkin melkoisen nolo ja varmaan jonkinlainen korvausvaatimuskin odotettavissa, eipä hätää ajatteli Pirkka ja kömpi takapenkiltä tukka pystyssä. Nythän minulla on mahdollisuus ! Pirkka oli monien vastoinkäymisten vuoksi oppinut näkemään ympärillään pelkkiä mahdollisuuksia kuten nytkin, Pirkka ei siis ollut mikään rajoittunut kellokalle, tavallinen missään mielessä. Muitta mutkitta kaivoi taskustaan nenäliinan, no olihan siinä vähän kovettumia, mutta oli edelleenkin hyvin imukykyinen.
Pirkko oli jäykistynyt paikalleen suolapatsaaksi, piteli nenästään ja kaikesta päätellen kiehui kuin Audin syyläri aika ajoin. Kuumana kävi siis Pirkko, hyvä, ajatteli Pirkka yltiöoptimistina ja tarrasi nenäliinoineen Pirkon dekolteehen kyselemättä lupia sen kummemmin. Jäykistynyt Pirkko alkoi rentoutumaan, sillä Pirkka oli varsin kätevä tässä mielipuuhassaan. Pikkuhiljaa Pirkon jäykkyys siirtyi Pirkkaan ja jotain ylimaallista yhteyttä siinä molemminpuolin koettiin.
Eikä sitä oksennustakaan loppujen lopuksi kauhean paljon ollut, Pirkalla kun oli eväät männä viikolla olleet köyhänlaiset. Vapautuneena avasi Pirkko tuikkivat siniset silmänsä, piteli kylläkin edelleen nenästään ja kuiskasi kakistelematta:
- Ihanaa. Oli kuin sulaa vahaa Pirkan käsissä, kunnes tajusi olevansa matkassa virka-asioissa ja jämäköityi,
- Näpit irti renttu! Pirkka siitä hieman ihmeissään, eihän tuossa tilanteessa niin viriili mies kuin hän kykene lopettamaan. No sen verran oli järki Pirkalla päässä, vaikka sfääreissä jo menikin, että malttoi kun muisti mahdolliset seuraamukset, jos kaupungin virallisen pysäköinninvalvojan kanssa rakastelee tämän työaikana julkisella paikalla, tässä tapauksessa vieläpä Kelan pääoven edessä.
Saattaisivat Kelassa pienuuttaan jopa pyörtää koko starttirahapäätöksen ja vieläpä vaatia vahingonkorvausta pyhän paikan häpäisemisestä. Muistipa vaan Pirkka erään pastorisnaisen takavuosilta, jonka kanssa samaa puuhaa virka-aikoina harrastettiin, ei sentään virantoimituksen aikana, mutta kuitenkin, ihan sisäpuolella sakastissa häärättiin, eipä ole kukaan perään huudellut, paitsi kyseinen pastori, mutta kun oli luonteeltaan turhan vaativa ja kirkkouskovaiseksikin olisi pitänyt alkaa, ei käy luovan miehen kanssa semmoinen ei. Tilanne siis laukesi, mikään muu valitettavasti ei, vietettiin hetken hiljaisuus ja siitä Pirkka teki omat johtopäätöksensä.
OSA IV
Audin konepelti oli kylmä, mutta Pirkko kuuma, tiettyä kovuutta havaitsi Pirkka nyt itsessään ja sai idean ! Lämpenisiköhän Audin konehuone, jospa vaikka käynnistyisi! Tarrasi Pirkon takamukseen, suuteli sumeilematta ja kaatoi Pirkon konepellile selälleen. Pienen asiaankuuluvan vastustelun jälkeen Pirkko oli valmis ihan mihin tahansa, muun maailman unohtuessa täysin ympäriltä.
Molemmat sellaisen kiihkon vallassa, että jäipä huomaamatta seurannut yleisömenestys, koko Kelan asiakas- ja henkilökunta oli jalkautunut, avustusasiat unohtuneet koko porukalta tyystiin. Olipa joku soittanut palkkion toivossa kuuman uutisvihjeen molempiin iltapäivälehtiin, joten toimittajia ja paparezzejakin vilisi paikalla.
Aktia kesti puolisen tuntia, konepelti hehkui ja höyrysi, kansa taputti, tosin osa pyöritteli päätään polvet notkuen ja mumisten...eipä vaan meidän nuoruudessa. Olivat sitä vanhempaa ikäpolvea, joiden polvia pojat pyrkivät pyyteettömästi parantamaan.
- Pirkka rakas, mitään ihanampaa en ole koskaan kokenut kuiskutteli Pirkko, viehättävimmällä äänellään, huomasi sankan kansanjoukonkin, mutta eipä ollut millänsäkään.
Pirkka oli niin ylpeä housuja nostellessaan ja tunsi miehisyytensä olevan huipussaan, että unohti koko alkuperäisen ideansa, saada kärrynsä käyntiin. Paparazzit räpsivät kuviaan ja lemmenpari paistatteli aamupäivää salamavalojen loisteessa. Keltaisen lehdistön toimittajat haastattelivat molempia erikseen ja yhdessä, kysymyksiä sateli ja vastauksia myös, niin olivat Pirkka ja Pirkko vapautuneita, onnellisia ja innoissaan punat poskillaan, että toimittajien kynät ihan oikeasti savusivat.
Paikallisen ilmaisjakelulehden miestoimittaja, joka näytti siltä kuin ei olisi saanut miesmuistiin, teki juttua teemanumeroon, joka käsitteli hääasiota, tiedättehän morsiuspukuja, kakkuja ja niin edelleen. Tuijotti muuten Pirkon rintojen väliin niin häpeilemättä, silmät ja ehkäpäpä muukin tapittaen, että tuskin sai kirjoittamastaan mitään selvää, saattoipa koko teemanumerokin jäädä sikseen. Pirkka ei moisesta pitänyt, toisaalta tunsi tiettyä miehistä ylpeyttä itsessään, joten ei sentään täräyttänyt toimittajapoloista kuonoon. Pirkka kun on empaattinen kaveri ja tietää miltä puutteessa eläminen tuntuu, tosin vain taloudellisessa mielessä.
Pikkuhiljaa uteliaat valuivat kuka minnekin, Kela palasi ruotuunsa, tosin ATK-järjestelmä oli mennyt sekaisin ja asiakkaat eivät saaneet raha-asioitaan hoidettua, siitäkös soppa syntyi, vallankumouksen merkkejä oli jo ilmassa, virkavalta pyydettiin pamppuineen ja muine mielenosoitusvarusteineen paikalle rauhoittamaan tilannetta. Lopulta rakastavaiset jäivät kahden, tunsivat molemmat olevansa taivaissa eikä sanoja tarvittu.
Siihen jäi Pirkan Audi tai oikeastaan kaverinhan se oli, kököttämään Kelan eteen. Eipä ole parkkisakkoja tiedossa mietiskeli Pirkka, sen mitä nyt ajatus kulki kun oli niin Pirkon lumoissa. Pirkka oli suhteellisen ujo mieheksi, vaikka melkoista supliikkiakin tarvittaessa löytyi. Nyt vaan ei Pirkka tuntunut sanoja löytävän, rohkaisi sitten mielensä ja kysäisi varovasti josko lähtisi Pirkko kahville.
Pirkko nyökytteli pörröistä päätään, suki takkujaan suoriksi ja niin sitä mentiin käsikynkkää. Pirkka salaa kaiveli taskujaan, ei lantin lanttia ja ensitreffit, herrasmies maksaa naisensa kahvit on Pirkan motto numero yksi. Ajattele positiivisesti takoi Pirkan päässä, aina kun oli vastaavanlaisissa tilanteissa ja jostain syystä niitä riitti. Jatkettiin siis matkaa luottavaisin mielin, kuljettiin parkkiautomaatin vieritse ja vaivihkaa Pirkka kokeili kolikonpalautusnappulaa ja kas kummaa sieltä kilisi kahvi- ja jopa pullarahat. Pirkko hymyili vieressä, oli itsekin tienannut mukavat palkanlisät puhtaana käteen samalla konstilla, ammattinsa suomana luontaisetuna vastapainoksi kaikille törkeyksille mitä tyytymättömiltä asiakkailtaan sai kuulla.
OSA V
Tuossapa mukavan tuntuinen kuppila, ehdotti Pirkka lemmitylleen kuin kroisos konsanaan,
-Poikkeammeko sinne ? Sinne sitten asteltiin yhdessä tuumin, niin tohkeissaan oli Pirkka, että saranoiden puolelta yritti ovea avata leidilleen. Pirkko hymyili mielessään, silmät loistivat ja posket hehkuivat. Pirkka istutti seuralaisensa lähimpään pöytään, kiire oli istumaan kun jalat eivät enää tuntuneet kantavan. Sepä vaan johtui Pirkan tietynlaisesta luontaisesta ujoudesta naisten kanssa, erityisesti niiden, jotka olivat tehneet häneen vaikutuksen ja Pirkko oli räjäyttänyt koko pankin, näin pihalla Pirkka ei ollut koskaan ollut kenenkään naisen kanssa. Sitähän osoittaa jo tietysti aamuinen ulkoilmatapahtumakin.
Sen verran oli hieno paikka, että Pirkka yritti laskea taskussaan olevia kolikoita käsikopelolla. Olisihan se nolo tilanne jos rahat eivät riittäisi ja naisseuralainen joutuisi maksamaan viulut. Viisi euroa kaksikymmentä senttiä summasi Pirkka ja päätteli virhemarginaaliksi plus miinus kaksikymmentä prosenttia. Pirkalla oli hyvä laskupää, prosentit eivät tuottaneet ongelmia, vaikka niitä olisi ollut sata. Eipä siis auttanut kuin riskeerata, Pirkka vinkkasi tarjoilijan, maailmaa nähneen liikemiehen tavoin paikalle ja pyysi kohteliaasti häneltä kahvimenuun.
Tarjoilijatar oli erityisen ystävällinen, huomattuaan, miten rakastunut oli pariskunta jota palveli. Täpötäyden kahvilan muut asiakkaat supisivat ja heittivät hymyileviä katseitaan Pirkan ja Pirkon suuntaan. Aamun tapahtumat olivat levinneet kuin kulovalkea, palavaa kun oli, koko kaupunkiin ja oli vain ajan kysymys kun koko kansa tiesi asiasta. Eipä olisi ihme vaikka BBC:n uutisissakin kerrottaisiin.
Eivätpä tajunneet pääosan esittäjät vielä mitä oli tulossa, näkivät vaan toisensa. Pörssihaitkin jo miettivät päitään puhki mihin nyt rahat pantaisiin. Yhdestä asiasta oltiin varmoja Audin myynti lähtee räjähdysmäiseen kasvuun, joten sijoitusvinkkejä myytiin jo kovaan tahtiin. Pirkan huolet olivat aivan muualla, rahahuolia tosin nekin. Taskun pohjalla vitonen, melkoista harakiria nyt pelataan, tilaako Pirkko kahvin lisäksi jotain muuta, viinerin tai peräti leivoksen. Pirkka laskeskeli todennäköisyyksiä niin, että otsakin jo alkoi näyttää nestekidenäytöltä kuten kalkylaattoreissa. Pirkkokin huomasi, että mies ei ollut ihan läsnäoleva, otti hellästi kädestä ja hymyili vastuttamattomasti.
Pirkka rauhoittui ja muisti taas mantransa, ajattele positiivisesti. Okei, hän päätteli, jos Pirkko tahtoo kahvin ja viinerin rahat ovat menneet. Selitykseksi voisi kelvata, vaikka se, että hän itse ei juo tähän aikaan kahvia, koska se vie päiväunet, vettä kylläkin. Vesi ei kaiketi maksa näin hienossakaan paikassa mitään, se riski on siis otettava. Katastrofi on kylläkin jos Pirkko tahtoisi nauttia kunnon leivoksen, listan kalleimpaan ei riitä viisi kaksikymmentäkään, vaikka virhemarginaalikin taskuvaroissa olisi plussan puolella ja ihan tapissa, niin kahviin eivät rahat tulisi riittämään. Homma oli siis korkeimman kädessä ja olihan Pirkka pisneksissään tottunut riskejä ottamaan, useinmiten tosin myös vastuuta kantamaan.
No todennnäköistä kuitenkin oli, että eipä ole Pirkolle leivokset ennenkään maistuneet, sutjakasta, mutta muodokkaasta vartalosta päätellen. Perkules mietti Pirkka, kun ei starttiraha ole tilille kilahtanut niin eihän tässä saa mitään käyntiin, laskelmilla vaan saa päätänsä vaivata . Ehkäpä ylikorostetun reteästi Pirkka tiedustellen Pirkolta mitäpä hänelle saisi olla, hän kyllä maksaa kuten miehen kuuluukin. Pirkko tutkaili listaa hänkin, punnitsi ylikorostetusti eri vaihtoehtoja ja Pirkka-parka istui sellaisessa piinapenkissä ettei eläessään.
Viimein Pirkko oli tehnyt päätöksensä:
- Kultaseni, otan ihan tavallisen kahvin, tilkka rasvatonta maitoa ja ilman sokeria. Pirkalta oli tulla löysät pöksyyn, oli sen verran kova paikka kun jännitys laukesi. Pikku äänetön tuhnu pääsikin, mutta hajuton, ei siis mitään vakavaa naisseurassakaan. Pirkka kun tokeni ja oli taas pasmoissaan, maanitteli Pirkkoa viinerilläkin kahvin kera, mutta Pirkko pysyi päätöksessään sen kummemmin selittelemättä. Niinpä Pirkka vinkkasi tarjoilijattaren paikalle, joka oli entistäkin palvelualttiimpi ja tilasi kahdet kahvit a´la Pirkko.
OSA VI
Tarjoilijatar oli pöytiin tarjoillessaan sivukorvalla kuullut millaisia merkkihenkilöitä oli palvelemassa, tulevia superjulkkiksia, mieli olisi tytön tehnyt autograaffia pyytää, mutta eipä vaan rohjennut ja sitäpaitsi kahvilanomistaja oli ehdottomasti kieltänyt millään tavalla häiritsemästä asiakkaita varsinkaan julkisuuden henkilöitä. Hieno mies tuntui siis olevan, ymmärsi julkisuuden paineet, oli kylläkin käskenyt tyttöä hidastelemaan tarjoilun kanssa niin pitkään kuin suinkin. Haistoi omalta osaltaan pisneksenmakua, julkimot ovat joka tasolla rahanarvoisia, pitävät paikan kuin paikan ammuttuna.
Tänään oli tulossa kaikkien aikojen ennätysmyynti, tämmöinen kutina oli kahvilanpitäjällä. Oli aikeissa myydä koko pisneksen ja näyttäisi suotuisalta tuloslakelmissa kun kauppoja hierottaisiin ja millaisiin päivämyynteihin oikeassa kultakaivoksessa kyetään. Ikääkin oli jo kertynyt karvan päälle neljäkymmentä samaa ikäluokkaa siis kuin Pirkka, oli kyllä huomattavasti vanhemman näköinen. Jos ei olisi tiennyt, olisi voinut kuvitella miehen lähestyvän virallista eläkeikää. Suotakoon hänelle siis lokoisat eläkepäivät ilman kateutta, jossakin etelän aurinkorannoilla olihan avioerokin vireillä ja lisästressiä aiheutti se, että omaisuuden osituksessa tulevalta ex-puolisolta piti pimittää niin paljon kuin mahdollista. Muun muassa jalkavaimon kanssa hankittu kelomökki Messilän kupeessa, eipä vaan uskaltanut laittaa omaa osuuttaan hänenkään nimiinsä, naisiin kun ei koskaan voinut luottaa, että kyllä rahamiehillä vaan ongelmia riittää.
Aukioloaikaakin pidennettiin tavan takaa sen mukaan miten kauan arvioitiin Pirkan ja Pirkon kahvilassa viihtyvän. Ja viihtyiväthän he, juttua riitti niin, että aika kului kuin siivillä.
-Rakas...,sanoi Pirkko, ethän enää koskaan aliarvioi minua. Nyt oli Pirkka ymmällään, piti itseään rehtinä miehenä, joka ei ketään halveeraa, häntä kyllä oli aliarvioitu muutamaan otteeseen, tosin nuorempana, mutta sattuuhan sitä. Varovasti kysyi, mitä mahtoi Pirkko tarkoittaa, sen oli Pirkkakin naisista oppinut, että tämänlaatuisten kysymysten äärellä ollaan varsin heikoilla jäillä.
- Kultaseni, sinä olet hienoin mies, jonka olen koskaan tavannut. Ethän vain luullut, että en tiennyt rahavarojasi, olen ammatissani tyhjentänyt varsin monta parkkiautomaattia... Nyt oli Pirkka hiljaa ja ymmärsi siis mikä on itselleen parasta.
-Miksi uskoisit minun tilanneen vain tavallisen kahvin ? Taas oli Pirkalla konseptit täysin sekaisin, mitähän tuohon uskaltaisi vastata. Parasta olla rehellinen kuten aina, ajatteli Pirkka,
- Tiesit, että enempään minulla ei olisi ollut rahaa...
- Pirkka-kulta, tilasin kahvin ihan sellaisena kuin juuri nyt halusin, rahojasi en ajatellut lainkaan, jos olisin halunnut jotain muuta vaikkapa leivoksenkin olisin omilla rahoillani tarjonnut sinullekin.
Voiko tuollaisia naisia olla olemassa, päivitteli Pirkka mielessään ja sopersi,
- Enhän minä sellaista tarkoittanut, herrasmies vain yritin olla...
- Kuuleppas Pirkka Niksi, minä tiedän sen, pahaahan et tarkoittanut sitäpaitsi herrasmies olet viimeisen päälle ihan luonnostaan, ei sinun tarvitse yrittää. Ja tiedätkös mitä, sinun ajattelustasi olen erityisen kiinnostunut.
Pirkka oli täysin puulla päähän lyöty, kukaan koskaan ei ollut sanonut mitään tuollaista.
- Ajattelustani, onko minulla jotain erityistä ajattelua, pohti Pirkka, millaisen naisen kanssa
oikein olen tekemisissä, noidan, velhon vai hyvän haltijattaren. Pirkan katsoessa syvälle Pirkon silmiin, päätyi ehdottomasti viimeiseen luonnehdintaan.
Niin huojentunut oli Pirkka, että milloinkaan ei ollut avautunut kenellekään kuin Pirkolle ja juttua riitti puolin ja toisin, kädet heiluivat remakan naurun keskellä, asioita selvitellessä. Pirkko halusi tietää miksi Pirkka oli tällännyt Audinsa Kelan oven eteen, mahtoiko syynä olla ylenpalttinen pöyhkeily vai mikä.
- Kuules Pirkko, täytyyhän sinun jo nyt tietää, että pöyhkeily on minusta kauempana kuin pohjoinen etelästä. Syynä oli vain se, että parkkitaskut olivat täynnä ja omat taskut tyhjät. Olisi pitänyt kaara jättää kovinkin kauas, kun on kaverin autolla matkassa tai oikeastaan kaverin kaverin, koska kaveri ei mitään voi omistaa, piti laittaa pirssi siis kaverin kaverin nimiin, minä kyllä olen haltija vähän kuin sinäkin, enkä huono ollenkaan. Säästösyistä ei palo- ja varkausvakuutusta voinut ottaa, olisi maksanut enemmän kuin koko auto. Varkaathan ovat sellaisia, että heille kelpaa ihan kaikki, turvallisempaa oli siis jättää auto lähelle omia koordinaattejani.
OSA VII
-Voi Pirkkaseni, on sinulla jutut, etkö ottanut huomioon, että minä tai kollegani sattuisi paikalle ja rapsauttaa maksumääräyksen ?
-Pisneksissä on aina riskinsä, oli sitten pienestä tai isosta kysymys, riski sinänsä on ihan sama, rahnaa vaan kilisee tai karisee enemmän tai vähemmän. Sitäpaitsi omalla kohdallani parkkisakkolaput ovat mieletöntä paperin tuhlausta, näillä tuloilla ei niitä maksella, saapi olla viikon syömättä, henkihän siinä menee ja sen verran on kuitenkin mammonaa tarkoitus haalia, että omat hautauskulut saisi peitettyä, etteivät jäisi jälkipolvien maksettavaksi. Riskillä siis mennään kaiken aikaa, tiedä vaikka joku onneton Lada-kuski päissään olisi tullessamme tänne, päälle ajanut ja kantun vienyt. Siinäpä sitä olisi sukulaisille maksamista, ikinä eivät minulle anteeksi antaisi, ovat jo muutenkin helisemässä kanssani.
- Että melkoinen on dilemma Pirkalla, vaikka itse sanonkin. Parasta olisi kollegoinesi tarkistaa rekisterinumerosta ensin luottotiedot ja vasta sitten räpsäytellä sakkoja jos maksukykyä löytyy. Jos kuski ei ole luottokelpoinen, niin eipä muuta kuin ilmoitus suoraan ulosottovirastoon, samaan paperittomaan piikkiin kuin muutkin maksuvaatimukset. Ympäristöystävällistä eikös vaan, paperia säästyy parempiin tarkoituksiin, kuten seteleiden painantaan, katsos rahaa maailmassa kuluu, sitä ei koskaan saa päästää loppumaan. Niin pidetään talouden pyörät pyörimässä ja paperitehtaat pystyssä, muuten saatetaan olla pian kaikki pystyssä, yksi ohjenuorani onkin ”pysy pystyssä”.
- On sinulla Pirkka ideoita ja rakastan tuota ajatteluasi, Audisi rekisterinumerosta NIX-100 voisi muuten päätellä paljonkin.
-Niin, jokainen, joka firmaa lähtee perustamaan, ensimmäisenä täytyy tarkkaan harkita millaisilla rekisterikilvillä ajaa. Tietenkin jos ei ole varaa hankkia autoa ja kaverit ovat yhtä köyhiä, niin parempi jättää pisnekset silleen, sinnitellä työmarkkinatuella, käyskennellä mielenkiintoisilla työvoimahallinnon kursseilla, perustaa suurperhe, jos vaan löytyy yhtä viisas elämänkumppani rinnalle, ryhtyä siis moderniksi patruunaksi, lapsitehtailijaksi, katsos jos lapset maailmasta loppuvat niin loppuu ihan kaikki, näin olen päätellyt.
- Mutta mennäksemme tuohon rekisterikilven tärkeyteen pisnestä perustettaessa, jos siis löytyy kaveri, joka kykenee rahoittamaan auton, kuten minun tapauksessani, ensimmäinen hankinta on ilman muuta identifioidut rekisterikilvet. Itse panin likoon koko alkupääoman, sen mistä ex-vaimo oli yhteisestä kuolinpesästämme kynsin hampain valmis luopumaan. Kasa filosofiaa käsitteleviä kirjoja, ihan hyväkuntoisia, takakannet on tullut luettua, muutama taulu, iittalan lasia, sun muuta, niin ja timanttisen vihkisormuksen, joka aikoinaan maksoi yli seitsemän tonnia, siis silloin kun mummoja vielä arvostettiin. Käväisinpä kultasepällä kyselemässä, mitähän maksaisivat, olipa vaan kullan ja timanttien hinta romahtanut muutamassa vuodessa niin, että takavuosien pankkikriisikin kalpenee.
- Kiikutinpa sitten omaisuuteni paikallisbussilla legendaariseen Hautaojan osto- ja myyntiliikkeeseen, kuski pikkuisen äreissään kun joutui odottelemaan, tiukka oli aikataulu, ymmärtäähän sen. Olenhan minä riski mies, mutta kolme puolen kuution kierrätyspahvilaatikkoa on kyllä liikaa meikäläisellekin ja varovainenkin täytyi olla lasitavaran vuoksi, yksitellen täytyi kanniskella. Mulkoilihan se kuski vielä poistuessanikin, mutta enpä antanut pilata päivääni, katsos kässiä oli tiedossa.
- Hautaoja oli äveriäs mies, niin paljon rahaa ettei paikallisiin pankkeihin mahtunut, perustikin oman pankin teki luottopäätöksetkin siltä istumalta, korkorosenteista kenenkään ei kenenkään tarvinnut murehtia. Hautaojan pankin sloukani oli: ”Euro - ja kaksi takaisin”. Helppoa siis yksinkertaisille, heistäkin tuli kaksinkertaisia, joista keskinkertaisuus oli kaukana. Hyvin pyöri siis Hautaojan pisnekset.
- Anteeksi Pirkko, tämä nyt hieman rönsyilee, mutta jaksatko vielä kuunnella ?
- Tottahan toki, jatka vaan. Olet sinä Pirkkoseni ihana nainen, kukaan ei koskaan ole jaksanut kuunnella juttujani, kuten sinä.
OSA VIII
-Sainpa vihdoin raijattua omaisuuteni Hautaojan arvioitavaksi, aika puhki olin, tuskin olin koskaan ponnistellut omaisuuteni eteen kuin tuolloin. Sellainen äijänkäppänähän se Hautaoja oli, mutta terävämpi kuin juustohöylä. Toistasataa, tarjosi. Siinä sitten väännettiin kauppaa, että mitähän mahtoi toistasataa tarkoittaa. Hautaojan mielestä se tarkoitti noin 101 euroa itse olin sitä mieltä, että 199 euroa. No niin, näin haarukoitiin tavaralle hinta, polteltiin nortit ja kaffitkin hörpättiin, mutta kuitteja ei kirjoiteltu, konttoristit on sitten erikseen. Omaisuus realisoitu ja 150 euroa taskussa tekee miehen kuin miehen itsetunnolle mannaa.
-Olinpahan kyllä itse budjetoinut saavani sen verran, että rekisterikilpiin olisi riittänyt, mutta yllättävän kalliita ovat kyltit, johtunee siitä, kun rosvoilla komeissa linnoissaan on monopoliasema tässä pisneksessä, vaikka eivät osaa edes lukea kuin tiilenpäitä.
-No eipä mitään, Pirkka Niksi on sellainen mies joka saa mitä haluaa. Kilautinpa kaverille ja ymmärsihän hän, että miljonääriksi ollaan matkalla, vippasi luottamuksella sen verran, että unelmasta tuli totta ja vähän ekstraakin sain. Oli nimittäin sähköt kämpästä katkaistu, ettei jääkaapissa ollut edes valoja ruuasta puhumattakaan, kuten sentään vähemmän köyhillä. Näin oli siis alkupääoma, omapääoma ja lainapääoma käytetty omapäisesti ja NIX-100 kilvet ruuvattiin Audiin, kopautettiin roseviinipullo konepeltiin ja otettiin kaverin kännykkäkameralla kuvat muistoksi sekä lähetettiin markkinointimielessä koko ystäväpiirille.
- Markkinointigurutkaan eivät ole vielä rekisterikilpien myyntiä edistävää vaikutusta hoksanneet, koska taajamajälkijunassa työmatkansa kulkevat, vaikka paalua olisi kyllä ajella uudenkarhealla ökyvehkeellä. Onhan se niin, että auto kertoo miehestä paljon, mutta rekisterikilvet vielä enemmän.
- Kuten jo varmaan arvaatkin NIX, lausutaan kansanomaisesti Niksi ja 100 on tietenkin sata prosenttia eli Niksi Täydellinen. Miltäs Pirkko kuulostaa, tekikös säväytyksen ?
- Pirkka kultaseni, aivan olen otettu.
- Kuuntelehan vielä, NIX-100, kertoo kyllä paljon muutakin, pisnekseni pyörittämiseen on myönnetty siis valtiollinen taiteilija-apuraha, kuten muillekin varteenotettaville taiteilijoille. Pisnespuolella sitä vaan kutsutaan väheksyvästi starttirahaksi, enpä vaan ole saanut vielä ensimmäistäkään erää, siksihän se Audikin seisoo aina vaan Kelan edessä, eikä starttaa ei.
- Pirkka rakas, millaista pisnestä sinun on tarkoitus alkaa pyörittämään vai ihanko liikesalaisuus on?
-Sinulle minä voin kyllä kertoa ihan kaiken, jostain merkillisestä syystä en ole kehenkään kuunaan luottanut kuin sinuun.
- Pisnekseni on niksauttaa ihmisten nikamia, tiedäthän niin, että rouskuu. Rekisterikilpi kertoo siis myös pisneksestäni, NIX-100, siis niksata, ihan ei mene suomenkielen kanssa jetsulleen, mutta sinne päin.
- On vielä muutakin, tätä sinun ei ole pakko uskoa, mutta näin se vaan on. Sukuni on lähtöisin Ranskasta, Gallian alueelta, kantaisäni sukunimi oli Nix. Asterix tuo ranskalaisten kansalliseepos kertoo muuten näin ihan sivumennen mainittuna sukumme vaiheista. Vuosisatoja sitten Mikael Agricolan aikoihin, marssi legioona sukulaisiani Suomeen ihmettelemään suomen kieltä, jossakin vaiheessa, joku kielinero ratkaisi tuon tuntemattoman kirjaimen X arvoituksen, äksästä tuli siis ksi ja Nix nimemme muuttui Niksiksi.
- Arvaatkos muuten Pirkko mikä on toinen nimeni, tuskinpa vaan. Se on Van, kuten kaikkien sukulaisteni toinen nimi. Olemme ikäänkuin aatelisia koko sakki, tarttui silloin aikoinaan nimeemme kun esi-isämme lähtivät löytöretkelleen Suomeen, erehtyivät pahasti suunnasta, luulivat olevansa Pohjanmaan lakeuksilla, mutta ihmisten mongerruksesta päättelivät kuitenkin, että Alankomaissa ollaan. Yhtään mitään muuta selvää eivät kielestä saaneet kuin van ja muistoksi päättivät sitten tuollaisen perinnenimen jokaiselle sukumme jäsenelle ottaa.
- Viime vuosisadan vaihteessa kun porukat lähtivät Amerikkaan paksumman leivän perään, joutuivat laittamaan Van nimensä uuteen kirjoitusasuun: One, etteivät jenkkilässä olisi pakettiautoksi luulleet.
- Että tämänmoista on Niksin suku, ihan tavallisia pulliaisia ei olla, vai mitä mieltä on Pirkko ?
OSA IX
- Olet sinä melkoinen mies Pirkka Niksi, ja jostain merkillisestä syystä kuuntelisin juttujasi vaikka päivät pääksytyksen, mutta piakkoin on mentävä, täytyy mennä antamaan kissalle ruokaa.
- Mitäs oletkos sinä kissaihmisiä ? Enpä olisi arvannut.
- Olenhan minä, ja minulla ei olekaan ihan mikä tahansa kissa vaan siltä puuttuu viimeinen selkänikama, se on siis mutantti ja tupsuhäntäinenkin se on. Arvaapas mikä sen nimi on ?
- No onpa katti, aika pallero mahtaa olla...Obelix?
- No eipä ihan osunut, se on yksinkertaisesti Lintu.
- Lintu, voi herran pieksut osaako se lentääkin ?
- Ei tietääkseni, mutta enhän voi olla varma vaikka lentelisikin poissa ollessani.
- Kissahan on kuin minä, ajatteli Pirkka mielessään, lintuja ollaan molemmat.
Tovi vielä turistiin niitä näitä, tutkivia katseita vaihdettiin puolin ja toisin, käsistä pideltiin kahvilan väen ihastellessa nuorta rakkautta.
- Kyllä minun nyt Pirkkaseni on mentävä, vaikka kuinka haluaisinkin jäädä.
Eipä auttanut Pirkan kuin vinkata tarjoilijatar paikalle, rahaa oli rutkasti enemmän mitä pari kahvia maksaa, ihan päätti Pirkka antaa tarjoilijattarelle kunnon riksat sen verran maailmanmieheltä aina löytyy alipalkatulle työn raskaan raatajalle. Tarjoilijattaren saavuttua paikalle, Pirkan yllätykseksi tämä ystävällisesti ilmoitti, että talo tarjoaa ja toivotti hyvää illan jatkoa.
Niinpä siitä sitten lähdettiin, herrasmiehenä Pirkka tietysti sovitteli Pirkolle takkia ylle. Itse kahvilan omistaja oli ovea avaamassa, kultahampaat loistaen, toivottelemassa pariskuntaa tervetulleeksi uudelleen, antoipa muistoksi vielä kahvilan mainoskynätkin molemmille. Pirkka hieman ihmetteli, miksi hänelle ollaan niin ystävällisiä, yleensä kun hänen aiheuttamansa reaktiot ovat vähintäänkin epäluuloisia elleivät peräti vastareaktioita. Eipä vaan Pirkka arvannut millaiseen julkisuusmyllyyn oli Pirkon kanssa astellut Audin konepellillä. Niin sopersi Pirkka Pirkolle josko saatille pääsisi ja kyllähän se Pirkolle sopi, oli jo iltamyöhä ja naisihmisen ei ole ihan turvallista kaupungin laidoilla yksin kuljeskella. Niin sitä mentiin käsikkäin, kuten rakastavaisten kuuluukin ja Pirkka kertoili ehtymättömiä tarinoitaan esi-isistään sun muista. Yhtä asiaa Pirkka harmitteli suuresti ranskalaisten kansalliseepoksessa mainitun taikajuoman resepti oli vuosisatojen saatossa kadonnut, luultavasti sen viimeinen haltija Dementiax oli unohtanut vanhuuttaan miten litkua valmistetaan, joten perimätieto katkesi siihen, onneksi oli jo rauhan aika muuten olisi gallialaisille käynyt roomalaisten kanssa köpelösti. Ainut mahdollisuus olisi ollut Obelixin jälkeläisten geeniperimästä onkia tuo arvokas ohje, mutta kuten tiedetään Obelix ujouttaan ei koskaan perillisiä aikaan saanut. Kyllähän Pirkka yritteliäänä ja erityisen kekseliäänä miehenä, kokeili jos jonkinmoisia aineyhdistelmiä, mutta päätti sittemmin lopettaa koko touhun, kun erästäkin lientä maistellessa alkoi tuntua siltä kuin olisi lentoon lähtenyt, ihan piti toista vuorokautta seisoskella
kengät pultattuna lattiaan muuten olisi ollut menoa ja ties minne ihan ilman lentolippua, paluulipusta puhumattakaan. Edelleen Pirkan mielessä kuitenkin siintää tuon voimajuoman resepti, sen kun keksisi niin kylläpä olisi rahassa kylpemistä, vaikka eipä Pirkka rahanahne mitenkään ollut enemmänkin häntä kiinnosti monenmoiset ideat ja niiden toimivuus. Se kyllä riittää kun Pirkon saisi pidettyä kengissä, Pirkka oli nimittäin pannut merkille, että Pirkko oli selvästi ”kenkähullu”, Pirkalla oli hyvät vaistot ihmisten suhteen, erityisesti kauniiden naisten.
Niin saavuttiin leppoisissa tunnelmissa Pirkon kotiportille. Mukavahko punainen mummonmökki oli Pirkolla, neliöitä ehkäpä vajaa sata laskeskeli Pirkka.
- Kissan kanssako kahden asustelette, on meinaan kalliinpuoleista asumista, kysäisi Pirkka, vertailipa vaan omaan 18 neliön yksiöönsä.
- Minulla on kolme lasta, yksi enää kotona...mieheni, tosin enää valokuvissa, otti hatkat vuosia sitten, eikä ole sen koommin näkynyt.
- Erokaan ei ollut astunut voimaan, kun ei ole miestä tavoitettu. Viimeksi kolme vuotta sitten tuli joulukortti Borneolta...lämpimiä terveisiä lähetti.
Nyt oli Pirkka Niksi pökertyä siihen paikkaan. Vaikka Pirkka olikin melkomoinen naistenmies hän oli myös periaatteen mies. Naimisissa oleviin naisiin ei kosketa ja piste.
OSA X
Harvemminpa sattuu tilanne, että Pirkka hiljenee, mutta nyt oli kyllä Pirkko laittanut jauhot suuhun ja olo oli kuin vellihousulla. Pirkko luki Pirkan ajatuksia ja kiirehti sitten sanomaan, että hänellä ja miehellään ei ole ollut todellakaan mitään yhteistä enää vuosikausiin. Lapsetkin jo maailmalla, nuorimmainenkin vastikään muutti poikaystävänsä luokse Helsinkiin lukeakseen taideteollisen korkeakoulun pääsykokeisiin ja siinä samalla lääketieteelliseen, superlahjakas kun oli. Vanhinta poikaa ei lukuhommat kiinnostaneet vaan oli tyytynyt sähkömiehen papereihin, ainesta olisi ollut kyllä vaikka mihin. Puskee hommia paikallisessa paperitehtaassa paremmalla palkalla kuin terveyskeskuslääkärit ja rustaa runoja iltaisin, luova tyyppi kun on hänkin. Keskimmäinen, tytär kaunis kuin mikä, etsii vielä itseään, kiinnostunut maailmankaikkeudesta ja sen sellaisesta, on parasta aikaa Tiibetissä tutustumassa buddhalaiseen kultuuriin ja ajatteluun, filosofiaa on aikomus hänellä ruveta opiskelemaan paperitkin jo vetämässä Turun yliopistoon, kuuden ällän ylioppilaana saapi marssia sisään ovesta kuin ovesta. Niin huokaisi Pirkka helpotuksesta.
Siinä sitten suukoteltiin ja rutisteltiin sekä hyvät yöt toivoteltiin. Niin oli Pirkka tohkeissaan, että takaisin lompsiessaan, muisti unohtaneensa sopia seuraavan tapaamisen, Pirkon kännykkänumeroakaan ei ollut muistanut ylös ottaa. Ääneen sadatteli Pirkka, mutta muisti kuitenkin aina selvinneennsä tilanteesta kuin tilanteesta. Päättipä olla menemättä kotiinsa ja suuntasikin matkansa Kelan eteen ja siellä kököttävään Audiin. Ajatteli, että mukava olisi kun Pirkko hellästi herättelisi hänet, kun jo kerran pariskuntaa oltiin.
Viimein saapui Pirkka Audilleen tai siis kaverin omistamalle niin siis kaverin kaverin. Audin perään oli parkkeerannut mustamaija transiitti, olikohan konstaapeleiltakin parkkirahat loppuneet tuumi Pirkka ? Kaksi suhteellisen rotevaa poliisimiestä pyöriskeli ihmeissään Audin ympärillä, melkoisella varmuudella olivat järjestyspoliisiosastolta. Tiukka oli ilme molemmilla.
- Morienttes ! kokeili Pirkka iloisena saadakseen miehiin hieman eloa. Mutta, mutta tulipa taas todistettua, että kaikki poliisit eivät ole Reinikais-tyyppiä.
- Mikäs mies te olette, tivasi toinen äänekkäästi.
- Niksi, Pirkka Niksi ojensi Pirkka kättään. Poliisimies kun on aina valmiudessa, luuli Pirkan käyvän päälle ja nappasi Pirkasta sellaisen judo-otteen, että luut rutisivat ja kyyneleet silmistä valuivat, samantien toinen poliiseista iski Pirkan käsirautoihin ja sitten alkoivatkin kuulustelut. No niin ja nimi oli!
- Nimeni on edelleen Niksi, Pirkka Niksi.
- Eipäs viisastella ! Yömyöhällä poliisit ovat kärttyisiä, ajatteli Pirkka ja yritti olla lempeämpi ja empaattisempi heitä kohtaan.
- Mitäs täällä pyöritte, varkaissako ollaan !?
Pirkka sopersi, että nukkumaan oli menossa.
- Vai, että nukkumaan ja mihin ?
- Tuohon Audiini tai siis kaverin kaverin Audiin.
- Voi helvetti, mikä ukko sinä oikein olet, siis kenen Audi tämä on ja miksi se on tässä ?!
- Kaverin kaverin ja se on siinä siksi, että se ei starttaa...
- Vai, että ei starttaa, kuules Niksi pian startataan kamarille! Avaimet tänne !
Ja niin antoi Pirkka avaimet kiltisti poliisisedälle, joka kaivoi paperit hansikaslokerosta. ja totesi, että haltijaksi kyseiseen menopeliin oli todellakin merkitty Pirkka Niksi. Kokeilipa konstaapeli startatakin, mutta elonmerkkiäkään ei Audi antanut.
Sen verran itsepäinen oli Pirkka, ja ärtyisä saamastaan kohtelusta virkavallan taholta, että piti päänsä nukkua autossa. Suorastaan unta näki, kuinka Pirkko hempeästi aamulla siloittelisi Pirkan poskea ja kuiskuttelisi hyvät huomenet korvaan.
- Siis mihin olitte menossa nukkumaan ?! Äänensävy poliiseilla tiukkeni tiukkenemistaan.
- Tähän Audiini, jonka haltija minä olen. Ei käsittääkseni ole laissa kielletty nukkua autossa.
- Voi jumalauta ! Nyt alkoi jo poliiseilla än äs syyläri kiehua ja voimasanojakin käyttivät.
- Ettekö ymmärrä, että auto on väärin pysäköity ?!
- Niin, mutta kun se ei lähde käyntiin, eikö mene jakeluun ? Se oli sitten menoa, niin kaappasivat poliisimiehet Pirkan kainaloista, eipä jalat yltäneet maankamaralle kun transiitin perään retuutettiin. Yrittihän Pirkka sätkiä vastaan, mutta totesi, että kaksi korstoa on hänellekin liikaa, varsinkin käsiraudoissa. No niin putkareissu tästä sitten seurasi, mietti Pirkka, mutta eipä ollut ensimmäinen kerta.
OSA XI
No mukavahan se olisi nähdä millainen oli uuden karhean poliisitalon putka, kun viimeksi oli armeija-aikoihin vastaavan kokenut keskiaikaisessa kaartinpataljoonan pahnoilla. Nyt oli siis uusi putkaseikkailu tiedossa. Poliiseja kaksin puolin viemässä Pirkkaa tuomiolle. Kaikki taskut tyhjennettiin, vyö revittiin niin, että solki sinkosi. Eipä ollut putka, eikä palvelu hotellitasoa, kovin olivat kovaotteisia polliisit, tönivät Pirkan rähmälleen putkan lattialle. Hyvin vaatimaton oli sisustus, pelkkä keltainen muovipatja, sentään siis iloisen värinen, vesiklosetti ja nappula, jota painamalla seinästä suihkusi vettä, kuin Mooseksen aikaan. Merkille pantavaa oli, että lattiaan oli maalattu rajat, jossa patjan tuli olla..ilmeisesti näin polisiväkikin tiesi mihin patjan asettaa.
Onpa ollut poliisimiehillä huono ilta, mahtaneeko olla kotona vaimon kanssa riitaa, täytyyhän se johonkin purkaa tuumi Pirkka. Ja niin uinahti Pirkka keltaiselle patjalle syvään uneen Pirkkoa ajatellessa.
Aamu valkeni ja armottomaan tömistelyyn heräsi Pirkka, yöllä muihin selleihin kiikutetut hakkasivat putkan ovea anoen armoa ja vapautusta. Viehättävä naiskonstaapeli avasi Pirkalle oven ja oli erittäin ystävällinen ihan herra Niksiksi mainitsi, Pirkka oli ymmällään, olipa ääni kellossa muuttunut, mutta mikäpäs siinä, tiedä vaikka kaikki olisi yhdessä yössä muuttunut ja ihan aamiainen seisovasta pöydästä putkassa lymynneille tarjottaisiin. No se oli tietenkin Pirkan tapaista toiveajattelua, mutta ystävällisiä olivat kaikki poliisit, eräskin rohkaisi mielensä ja nimikirjoitusta pyysi tyttärelleen. Mikäpäs siinä, Pirkka sutaisi nimikirjoituksensa tarjottuun paperinpalaseen ja konstaapeli oli tyytyväinen. Niin sai Pirkka tavaransa takaisin, onnea ja menestystä toivotteli koko poliisikamarin väki, kyllä oli Pirkka ihmeissään, mutta myhäillen marssi raikkaaseen ulkoilmaan.
Vastaantulijat tuijottivat ja hymyilivät leveästi Pirkan nähdessään, olalletaputtelijoitakin riitti, kyllä oli Pirkka kummissaan, enpä tällaista vastaanottoa ole aiemmilta putkareissuilta palatessani saanut. Onkohan tänään aprillipäivä mietti Pirkka, päätään pyörittäen. Kuin salamana kirkkaalta taivaalta Pirkalle valkeni.
LAPPULIISA RAKASTELI KELAN EDESSÄ ! MIES MAKSOI PARKKISAKON LUONNOSSA! Läheisen kioskin mainostelineissä iltapäivälehtien lööpit kirkuivat edellispäivän taspahtumista. Pirkka marssi tyynen rauhallisena kioskiin ostamaan lehdet pysyäkseen ajan tasalla maailman tapahtumista. Kioskineiti hymyili vienosti eivätkä lehdetkään maksaneet mitään. Molemmissa lehdissä tapahtuma oli pääuutisena keskiaukeamalla kuvineen kaikkineen, ihan intiimimpiä kuvia ei sentään oltu häveliäisyyssyistä julkaistu, hyvä niin ajatteli Pirkka, koska lapsetkin lukevat kuulemma näitä lehtiä mieluummin kuin Aku Ankkaa, siinähän ollaan ilman housuja kaiken aikaa.
Ei kun lehdet kainaloon. Iski armoton ikävä Pirkkoa kun olivat illalla suunnitelmat menneet pahemman kerran pieleen. Ei saanut Pirkka suloista herätystä Pirkolta, mutta parasta kuitenkin mitä putkasta on saatavilla ainakin toistaiseksi. Niinpä marssi kuuluisuus Kelaa kohti Pirkkoaan etsimään. Ja siellähän se Audi nökötti valtavan väenpaljouden ympäröimänä, Pirkka raivasi tiensä autonsa lähelle Pirkkoa kuumeisesti etsien, mutta ei näkynyt rakastettua ei.
Päinvastoin toistakymmentä parkkisakkolappua oli läimäytetty pyyhkimien alle. Joku uteliaista kovaan ääneen kailotti, että oli kyseinen pysäköinninvalvoja saanut saman tien kenkää, oli kuulemma herroilla menneet herneet nenään. Pirkko kun oli viehättävä ja moni olisi mieluustikin tämän kanssa vastaavaa touhunnut. Muutenhan asia oltaisiin painettu villaisella, hulluhan se semmoinen kaupungin virkamies olisi, joka ei saatua mainosarvoa hyväkseen käyttäisi tai siis kaupungin hyväksi, ihan kuinka vaan.
Mutta nyt alkoi Pirkkaa painaa huoli Pirkosta. Ei auttanut muu kuin rientää Pirkon mökille jos vaikka sattuisi olemaan kotosalla. Hieman Pirkkaa arvellutti kolkutella oveen, mitäpä jos äijä oli palannut maailmalta ja kirvettä tarjoaisi? No hätä keinot keksii tuumasi Pirkka nyt oli huoli Pirkosta. Kukaan ei kuitenkaan tullut avaamaan, nyt alkoi Pirkka todellakin huolestumaan, vaikka murehtiminen ei ollutkaan hänen tapaistaan.
OSA XII
Samalla hetkellä klassinen musiikki soi hänen taskussaan, se oli Pirkan kännykkä. Pirkka piti musiikista, vaikka ei osannut itse laulaa ei soittaa, erityisesti klassinen musiikki oli hänen mieleensä.
- Hei rakas, heleä naisääni sanoi ja Pirkalla polvet notkahtivat helpotuksen tunne oli mieletön, se oli Pirkko.
- Tule tänne kahvilaan, jossa eilen olimme, pyysi Pirkko.
Siltä seisomalta Pirkka pisti juoksuksi, oli ikäisekseen suhteellisen hyvässä kunnossa vaikka ei liikuntaa pahemmin harrastanutkaan. Niin saapui Pirkka hengästyneenä kahvilaan kuin prinssi uljas. Kahvila-asiakkaat taputtivat Pirkan tervetulleeksi Pirkkonsa luokse. Tällä kertaa Pirkko tilasi, eikä pahemmin Pirkalta kysellyt, leivokset ja kaikki maiskuteltiin ja Pirkon piikkiin.
Pirkka antoi asian tapahtua, eiväthän nämä olleet ensitreffit. Siinä sitten juteltiin niitä näitä ja mietittiin mitäpä seuraavaksi tehtäisiin. Pirkko kertoi kuinka musiikki oli hänelle lähes kaikki kaikessa. Kertoipa käyvänsä useinkin paikallisissa kuppiloissa karaokea laulamassa. Vau, Pirkka innostui, haluaisinpa kuulla kun sinä laulat.
Niin sitten päätettiin, että illemmalla mennään. Sitä Pirkka hieman ihmetteli, että Pirkko ei ollut millänsäkään vaikka oli lemput saanut toimestaan.
- Et kai Pirkkaseni luullut, että tuo homma olisi eläkevirkani ollut, hän naureskeli. No olihan Pirkkakin hieman kummastellut, että miten tuommoinen nainen oli lappuliisaksi ryhtynyt, mitenkään pysäköinninvalvojien arvokasta ammattikuntaa halveeraamatta.
- Kuules Pirkka, minulla on sinulle lahja, Pirkko ojensi sydänpaperiin käärityn pikkupaketin. Mitähän se Pirkko nyt, ja minulla ei vastalahjaa häkeltyi Pirkka. Avasi sitten varovasti paketin, pipo ! Eikä mikä tahansa pipo, sellainen musta puuvillainen, johon oli kirjailtu teksti ”MENNYTTÄ MIESTÄ”, jossa killui hakaneulalla söpö brodeerattu nallemerkki. Pirkka ymmärsi Pirkon tarkoitusperät ja muitta mutkitta asetteli pipon päähänsä virnistäen veikeästi kuin mennyt mies vain voi ja kahvilassa oli kaikilla hauskaa.
Siinä samassa Frants Listi alkoi soimaan Pirkan kännykässä, tuntematon numero, hieman aprikoi Pirkka arvaisiko vastata, tiedä vaikka olisi sama verotarkastaja, joka viime juhannusaattona soitteli ja uhkaili konkurssilla jos verovelat eivät seuraavana arkipäivänä olisi maksettu, käytti siis psykologista väkivaltaa luullen pilaavansa Pirkan juhannuksen vieton. Ei halunnut Pirkka säikäyttää Pirkkoa, mutta rohkaisi kuitenkin mielensä, ehkäpä supliikilla tästäkin selvittäisiin.
Pontevasti vastasi Pirkka kännykkäänsä,
-Niksi, miten voin palvella? Alkuhämmästyksestä selvittyään Pirkka sai sanottua, siis ensi lauantaina kello 16, hetkinen katson kalenteristani ettei ole muuta menoa. Pirkka iski Pirkolle silmää ja tovin kuluttua vastasi, kyllähän se sopii vallan mainiosti. Tapaamme siis silloin. Kuulemiin.
Pirkko uteliaana odotti, josko Pirkka kertoisi kuka mahtoi olla soittaja.
- Arvaapas Pirkko kuka soitteli kuin parhaalle kaverille ?
- No presidentti ?
- Ei nyt sentään, vaikka en kyllä pitäisi sitäkään enää mahdottomana, Pirkko-kulta sinun kanssasi on kaikki mahdollista. Se oli poliisijohtaja, kutsui poliisitalolle saunomaan ylimmän poliisijohdon kanssa kädenojennuksena saamastani kohtelusta. Samalla haluaisivat minun pitävän pienen vapaamuotoisen esitelmän millä tavalla putkapalveluja voitaisiin parantaa. Perjantaiksi sovittiin hommeli hoidettavaksi poliisien uuden uutukaisessa saunassa.
Pirkalla oli jo höyryävät kiuasmakkarat mielessä, edellisestä murkinasta kun oli vierähtänyt päiväkausia ja niin mahalaukku kuin suolistokin ammottivat tyhjyyttään. Romppasen Topi, Pirkan hyviä ystäviä oli antanut Pirkalle vinkin käydä Pelastusarmeijan avustustoimistossa jos rahat loppuvat. Kolme kymppiä oli Topikin saanut ilman sen kummempia uteluita, oli Topin mukaan yksinäisten miesten taksa. Sen verran oli Pirkalle korkea kynnys moiseen paikkaan mennä, että ei kovin vakavasti Topin neuvoa ottanut, mutta oli vasta tiistai ja poliisien makkaroista herui nälkä ja vesi kielelle niin, että joutui Pirkkakin taipumaan ja päätti heti aamusella soitella apua pyytämään. Pirkka oli kova kuorsaamaan ja oli siitä useammaltakin naishenkilöltä saanut huomautuksia, mutta nyt mourusi Pirkan maha siihen malliin, että kuorsauskin oli siihen verrattuna linnunlaulua. Uni ei Pirkalla meinannut tulla, ei sitten millään. Onneksi Pirkalla oli vastaavia tilanteita varten Tenox-nukahtamispillereitä, niitä kun oli lääkäri auliisti kirjoittanut Pirkan ajoittaisiin nukahtamisongelmiin. Pirkalla kun ajatusmaailma oli välillä niin vilkasta, että hyvä kun kaula ei mennyt jengalle, kukapa moisessa myllerryksessä nukahtaisi. Tenox teki tehtävänsä ja Pirkka uinahti syvään uneen.
Aamusella Pirkka heräili hetekastaan, oli nälissään unohtanut riisua vaatteensakin ja maha möyrysi kuin nelitahtinen mönkijä. Pirkka suki hiuksiaan ja kaivoi kännykkänsä housun taskusta. Pirkalla oli pre paid-liittymä ja oli syytä tarkistaa saldo, ettei liikeneuvottelu Pelastusarmeijan kanssa katkeaisi kesken kaiken. Hän näpytteli saldokyselyn *100#. Saldoa oli jäljellä vaivaiset 36 senttiä,
kuusi minuuttia puheaikaa, laskeskeli Pirkka ja aprikoi josko se riittäisi. Täytyypä esittää asia lyhyesti ja ytimekkäästi, hän ajatteli, nyt ei passaa tyriä. Niinpä hän kaivoi Topin antaman lapun takataskustaan, jossa oli avustustoimiston yhteystiedot ja näppäili numerot.
OSA XIII
Tomerantuntuinen, äänestä päätellen vanhempi nainen vastasi:
-Niin?
-Onko Pelastusarmeijassa?
-Missä pitäisi olla?
-Pelastusarmeijassa.
-Mitä asiaa?
-Niin, täällä puhuu Niksi, Pirkka Niksi.
-Niin?
-Tarvitsisisisin apua, Pirkka sekoili sanoissaan...en ole syönyt moneen päivään...
-Huomenna kello 12.00
Nainen iski Pirkan hämmästykseksi luurin kiinni. Hölmistyneenä Pirkka totesi, että olipa tylyä, mutta tehokasta toimintaa. Tuosta voisi omiinkin liiketoimiin ottaa mallia, tuumasi Pirkka.
Homma oli siis hanskassa ja prepaid-liittymässäkin vielä saldoa 20 senttiä
JATKUU..
Tämä tarina on epätosi, mutta mahdollisesti mahdollista, kuten kaikki muukin tässä maailmassa tai jossakin toisessa.
Pirkka, kekseliäs ideoita pursuava kansanmies, ei tokikaan niin komea kuin saattaisi kuvitella. Paremminkin edustaa tässä naisten maailmassa sitä toista ääripäätä, muistuttaa ulkoiselta olemukseltaan enemmänkin lanttua, mutta... se leikkaa. Terävä on siis Pirkka ja Pula-niminen paikka on hänelle yhtä tuntematon kuin Loviisa kroaatille.
Än äs läheltä liippasi-tilanteeseen Pirkka on joutunut kohtalokkaasti ainoastaan kerran. Sinä päivänä paikallisen Kelan edessä tapahtui eriskummallisuuksia. Pirkka oli tuossa Kansaneläkelaitoksen haarakonttorissa selvittelemässä taloussotkujaan. Pirkka kun oli saanut kirjelmän Suomen postin välityksellä, joka tätänykyä muuten on liikelaitos ja muistuttaa enemmänkin R-kioskia.
Niin, ihan pienessä pierussa ei kannata ärrälle mennä saattaa pian herätä frankeerattuna ties vaikka missä ja peloissaan joutua miettimään millainen noutaja sieltä tulee vai tuleeko ollenkaan.
Pirkka oli siis saanut Kelalta kirjelmän: työvoimapoliittisen lausunnon, koskien asuntopoliittisia asioita tee äs asumistukea, koska talouspoliittisessa mielessä Pirkan tulotaso oli muuttunut ja se täytyi tietenkin selvittää, muutenhan saattaisi valtion velka kasvaa ja kukapa sen sitten maksaisi kun näyttää siltä, että tulevien sukupolvienkaan piikkiin ei voi enää elellä, raakalaismaiseksi on mennyt elämä, no onneksi EU pelastaa vai oliko se USA.
Varsinaisesti kirjelmä oli lähetetty siksi, että Pirkka taistelijan luonteensa vuoksi oli päättänyt edelleen ryhtyä yrittäjäksi, tällä kertaa riskittömästi valtion kustannuksella. Oli anonut starttirahaa, onhan se päivänselvää, että mikään pisnes ei ala tuohta tuottamaan jos ei ole siemeniä, ei paljon koivu kasva jos ei ole mistä kasvaa.
Eipä olisi Sakukaan lätkämaailman huipulla kultaa vuolemassa jos ei isänsä olisi avittanut.
Niinpä lähti siis Pirkka rinta rottingilla selvittämään finanssiasioitaan suurliikemiehen elkein Kelan konttoriin. Parkkeerasi kaverin rahoittaman suhteellisen iäkkään Audi satasen suoraan oven eteen kun ei ollut kolikkoakaan parkkimittariin laittaa. Sisällä sitten kelasivat tätä asiaa ihan fiksun tuntuisen typykän kanssa ja totesivat yhdessä naamatusten, että pykälien mukaan Pirkan tulotaso ei ole starttirahan vuoksi muuttunut, koska firmakaan ei vielä ollut lähtenyt käyntiin. Sitä Pirkka kyllä kovasti ihmetteli, että miksi hänen piti moinen talouspoliittinen lausunto antaa vaikka aikaisempi työmarkkinatuki on suurinpiirtein samaa luokkaa, mutta hienoltahan se tuntuu kun valtio huolehtii kansalaisestaan ja saa olla mukana antamassa monenmoisia poliittisia lausunto, aivan kuin herra konsanaan.
Asiat tulivat siis Pirkan osalta myönteisesti lausutuiksi, olipa vaan hienoinen huoli kun starttiraha maksetaan jälkikäteen ja lompsa tyhjä.
-Ainahan minä jotain keksin,
ajatteli Pirkka ehtymättömällä positiivisuudellaan, marssien upseerin ja herrasmiehen tavoin ulos autolleen.
Ruosteenpunaisen Audinsa, jossa muuten on kaks täplä kolmosen ruiskukone ympärillä pyöri punaisessa takissaan, ihan sävy sävyyn viehättävä vaaleverikkö käsilaukkuineen, suorastaan hukassa näytti naisihminen olevan.
Lanttu kun Pirkalla leikkaa niin kysäisipä ohimennen viekottelevasti:
-Eikös ole komea pirssi, sadassa neljässäkympissä ampuu vielä kuin raketti, kelpaisikos neidolle kyyti ?
Voitte arvata, että vastaus ei todellakaan ollut sävy sävyyn. Mutta Pirkka ei ole luovuttajatyyppiä, yrittäjä kun on luonnostaan, niinpä hän lähestyi käsi ojossa naista kohti,
- Nimeni on Niksi, Pirkka Niksi.
Häkeltyypä siinä tiukempikin mimmi, antoi varovasti kättään ja sopersi hymyillen:
- Parkki, Pirkko Parkki,
taisi nähdä Pirkassa häivähdyksen James Bondia. Kättely ei ollut voimakas, mutta osoittautui lujaksi kuten myöhemmät tapahtumat tulevat osoittamaan.
OSA II
Naisen heikohko hetki kesti kuitenkin vain tovin. Hän kokosi itsensä tai siis Lappuliisa-lookinsa ja pamautti Pirkalle:
- Kuulkaas nyt Niksi vai miksi itseänne kutsuitte, minä olen tämän kaupungin virallinen pysäköinninvalvoja, näin törkeästä pysäköimisestä rapsautan teille korotetun pysäköintivirhemaksun, ettäs tiedätte! Sitä voi seuraavan kerran vähän kelata mihin rotiskonsa parkkeeraa. Kuljen tästä parin tunnin välein, ettäs senkin tiedätte jos on jotain aikomuksia vielä tähän seisauttaa.
Pirkka totesi tyynesti mielessään,
- Onpas melkoinen peli naiseksi, taitaapi olla ihan veekasin kone ja kuutiotilavuutta enemmän mitä päälle päin näyttää.
Eipä siinä mitään, rahaton kun oli Pirkka niin eipä lappu paljon painanut, taitteli siitä äkisti lennokin ja sutaisi siihen tekstin: Ihana Oot. Heitti sen Pirkon perään, lennokki suhahti naisen korvan ohi kuin Concorde ikään ja laskeutui pehmeästi muutaman metrin päähän. Nainen vilkuili ympärilleen ja kyykistyi Pirkan iloksi, veekasia kun oli mukava katsella myös takaapäin. Nainen poimi lennokin nopeasti maasta ja sujautti laukkuunsa.
- Myyty, totesi Pirkka ja paineli kaaraansa, hyväntuulisena väänsi virta-avainta, mutta eipä inahtanut Audi. Pirkka joviaalina miehenä ei siitä paineita ottanut vaan pisti pitkäkseen takapenkille ja uinahti makeaan uneen. Heräsi vasta aamusella kun joku topakasti koputteli ikkunoita.
Pirkkohan se vaan oli, Pirkka kampesi takaikkunan auki ja kyselemään:
- Mikä hätänä, onko jotain sattunut ?
Suoraa huutoa oli Pirkko, hätä oli siis suuri, päätteli Pirkka ja lepytteli rakastettuaan, tässä vaiheessa voidaan kai jo niin sanoa. Tosin Pirkko ei hämäläisyytensä vuoksi ollut vielä niin pitkällä.
-Nyt kuulkaa Niksi alkaa vitsit olemaan vähissä, kailotti Pirkko, siihen malliin, että koko lähitienoon väki heräsi ikkunoilleen nyrkkiä puimaan, siis ne, jotka eivät syystä tai toisesta piitanneet työnteosta juuri tänäänkään. Pirkkapa ei tuosta häkeltynyt vaan väläytti sharmantin hymynsä jokatoisine hampaineen, kuten lantun näköinen mies vaan voi ja tokaisi:
- Vähissä, vähissä vaan eivät lopu.
Kertoili siinä sitten pari hupaisaa kaskua, ei tietenkään mitään alapääjuttuja, vaikka haka oli niissäkin ja heltyihän se Pirkko hieman volyymiä laskemaan.
- Kuules nyt Pirkka, ethän sinä tähän voi jäädä majailemaan Kelan pääoven eteen, leirintäalue on tuossa suunnassa, sakko tästä kyllä nyt singahtaa, mutta jatkossa pääset siellä halvemmalla.
Pirkka fiksuna kaverina, aisti selkeän asennemuutoksen, joka Pirkossa oli tapahtunut. Että oikein sinutteli ja oli huolissaan raha-asioistaankin. Pistihän se miehen suun siihen vaikuttavaan lähes täysin hampaattomaan virneeseen...haa hyvä tästä tulee. Pirkkokin huomasi menneensä virka-asioissa yllättävän henkilökohtaiseksi, jota koskaan ennen ei vielä ollut sattunut ja niinpä ääni kellossa muuttui jälleen tiukemmaksi.
- No niin mikäs se rekisterinumero nyt taas olikaan, aivan NIX-100, tässäpä tämä sakkolappu, eikä sitten mikään rakkauskirje, täräytäpä vehkeesi käyntiin ja sassiin. Pirkka siinä hiukan ymmällään, mitähän vehjettä mahtoi Pirkko tarkoittaa, koslaa kun ei saa käyntiin, ihanko jo niin pitkällä ollaan, vieläpä virka-aikana, taitaapi Pirkko olla melkoisen vapaamielinen nainen, juuri siis Pirkan makuun. Tarkennuttuna vain siten, että naisen vapaamielisyyden tulee rajoittua vain Pirkkaan, sillä Pirkka oli kohtuullisen mustasukkainen mies, vaikka tennissukissa kulkikin olipa sitten puettuna tuuli- tai liituraitapukuun.
OSA III
Niin Pirkka oli päällisin puolin herrasmies, vaikka valkoisia sukkia käyttikin. Siihen oli kekseliäällä miekkosella syynsäkin. Muutamalla parilla valkoisia sukkia pärjäsi vallan mainiosti, vanhimmat, joita ei pesty koskaan siis tummimmat, sopivat juhlallisempiin tilaisuuksiin tumman puvun kanssa. Ja näitä erilaisia kokkareitahan menestyvällä liikemiehellä riitää. Hajukaan ei haitannut, eihän juhlatilaisuuksissa kukaan sentään toisen jalkoja ala haistelemaan, näin oli Pirkka päissään pohtinut kun ei älyltään mikään vihannes ollut.
Varovasti sitten Pirkka kysymään, että mikäs vehje Pirkolla mielessä. Sussiunatkoon Pirkon reaktiota, hyvä ettei Audia nurin kaatanut, olisi kaarasta tullut Idua ja kattoluukun kautta joutunut polkemaan kuin kivikautinen, renkaitten sojottaessa taivaaseen. Mikäpäs siinä, saattaisihan se lähteä paremmin käyntiin, täytyypä pohtia ideaa tuonnenpana mietiskeli Pirkka, onhan sitä hullumpiakin keksintöjä maailmassa patentoitu.
- Tätä, tätä pilinjatkettasi hoki Pirkko, eihän sinulla muita vehkeitä olekaan ja heilutti Audia niin, että jouset natisivat liitoksissaan. Nyt oli Pirkan miehisyyttä loukattu pahemman kerran, tuommoinen keikutus ja väheksyntä tekee merisairaaksi ja oksennushan siitä seurasi suoraan Pirkon rintamuksille. Eihän se tietenkään mikään tarkoitus ollut, olihan Pirkka än äs tissimiehenä Pirkon varustuksen arvioinut C-kokoiseksi eikä missään tapauksessa olisi niihin kuppeihin halunnut ylen antaa. Ylenpalttisesti suorastaan himoitsi päästä niihin käsiksi.
Tilanne oli tietenkin melkoisen nolo ja varmaan jonkinlainen korvausvaatimuskin odotettavissa, eipä hätää ajatteli Pirkka ja kömpi takapenkiltä tukka pystyssä. Nythän minulla on mahdollisuus ! Pirkka oli monien vastoinkäymisten vuoksi oppinut näkemään ympärillään pelkkiä mahdollisuuksia kuten nytkin, Pirkka ei siis ollut mikään rajoittunut kellokalle, tavallinen missään mielessä. Muitta mutkitta kaivoi taskustaan nenäliinan, no olihan siinä vähän kovettumia, mutta oli edelleenkin hyvin imukykyinen.
Pirkko oli jäykistynyt paikalleen suolapatsaaksi, piteli nenästään ja kaikesta päätellen kiehui kuin Audin syyläri aika ajoin. Kuumana kävi siis Pirkko, hyvä, ajatteli Pirkka yltiöoptimistina ja tarrasi nenäliinoineen Pirkon dekolteehen kyselemättä lupia sen kummemmin. Jäykistynyt Pirkko alkoi rentoutumaan, sillä Pirkka oli varsin kätevä tässä mielipuuhassaan. Pikkuhiljaa Pirkon jäykkyys siirtyi Pirkkaan ja jotain ylimaallista yhteyttä siinä molemminpuolin koettiin.
Eikä sitä oksennustakaan loppujen lopuksi kauhean paljon ollut, Pirkalla kun oli eväät männä viikolla olleet köyhänlaiset. Vapautuneena avasi Pirkko tuikkivat siniset silmänsä, piteli kylläkin edelleen nenästään ja kuiskasi kakistelematta:
- Ihanaa. Oli kuin sulaa vahaa Pirkan käsissä, kunnes tajusi olevansa matkassa virka-asioissa ja jämäköityi,
- Näpit irti renttu! Pirkka siitä hieman ihmeissään, eihän tuossa tilanteessa niin viriili mies kuin hän kykene lopettamaan. No sen verran oli järki Pirkalla päässä, vaikka sfääreissä jo menikin, että malttoi kun muisti mahdolliset seuraamukset, jos kaupungin virallisen pysäköinninvalvojan kanssa rakastelee tämän työaikana julkisella paikalla, tässä tapauksessa vieläpä Kelan pääoven edessä.
Saattaisivat Kelassa pienuuttaan jopa pyörtää koko starttirahapäätöksen ja vieläpä vaatia vahingonkorvausta pyhän paikan häpäisemisestä. Muistipa vaan Pirkka erään pastorisnaisen takavuosilta, jonka kanssa samaa puuhaa virka-aikoina harrastettiin, ei sentään virantoimituksen aikana, mutta kuitenkin, ihan sisäpuolella sakastissa häärättiin, eipä ole kukaan perään huudellut, paitsi kyseinen pastori, mutta kun oli luonteeltaan turhan vaativa ja kirkkouskovaiseksikin olisi pitänyt alkaa, ei käy luovan miehen kanssa semmoinen ei. Tilanne siis laukesi, mikään muu valitettavasti ei, vietettiin hetken hiljaisuus ja siitä Pirkka teki omat johtopäätöksensä.
OSA IV
Audin konepelti oli kylmä, mutta Pirkko kuuma, tiettyä kovuutta havaitsi Pirkka nyt itsessään ja sai idean ! Lämpenisiköhän Audin konehuone, jospa vaikka käynnistyisi! Tarrasi Pirkon takamukseen, suuteli sumeilematta ja kaatoi Pirkon konepellile selälleen. Pienen asiaankuuluvan vastustelun jälkeen Pirkko oli valmis ihan mihin tahansa, muun maailman unohtuessa täysin ympäriltä.
Molemmat sellaisen kiihkon vallassa, että jäipä huomaamatta seurannut yleisömenestys, koko Kelan asiakas- ja henkilökunta oli jalkautunut, avustusasiat unohtuneet koko porukalta tyystiin. Olipa joku soittanut palkkion toivossa kuuman uutisvihjeen molempiin iltapäivälehtiin, joten toimittajia ja paparezzejakin vilisi paikalla.
Aktia kesti puolisen tuntia, konepelti hehkui ja höyrysi, kansa taputti, tosin osa pyöritteli päätään polvet notkuen ja mumisten...eipä vaan meidän nuoruudessa. Olivat sitä vanhempaa ikäpolvea, joiden polvia pojat pyrkivät pyyteettömästi parantamaan.
- Pirkka rakas, mitään ihanampaa en ole koskaan kokenut kuiskutteli Pirkko, viehättävimmällä äänellään, huomasi sankan kansanjoukonkin, mutta eipä ollut millänsäkään.
Pirkka oli niin ylpeä housuja nostellessaan ja tunsi miehisyytensä olevan huipussaan, että unohti koko alkuperäisen ideansa, saada kärrynsä käyntiin. Paparazzit räpsivät kuviaan ja lemmenpari paistatteli aamupäivää salamavalojen loisteessa. Keltaisen lehdistön toimittajat haastattelivat molempia erikseen ja yhdessä, kysymyksiä sateli ja vastauksia myös, niin olivat Pirkka ja Pirkko vapautuneita, onnellisia ja innoissaan punat poskillaan, että toimittajien kynät ihan oikeasti savusivat.
Paikallisen ilmaisjakelulehden miestoimittaja, joka näytti siltä kuin ei olisi saanut miesmuistiin, teki juttua teemanumeroon, joka käsitteli hääasiota, tiedättehän morsiuspukuja, kakkuja ja niin edelleen. Tuijotti muuten Pirkon rintojen väliin niin häpeilemättä, silmät ja ehkäpäpä muukin tapittaen, että tuskin sai kirjoittamastaan mitään selvää, saattoipa koko teemanumerokin jäädä sikseen. Pirkka ei moisesta pitänyt, toisaalta tunsi tiettyä miehistä ylpeyttä itsessään, joten ei sentään täräyttänyt toimittajapoloista kuonoon. Pirkka kun on empaattinen kaveri ja tietää miltä puutteessa eläminen tuntuu, tosin vain taloudellisessa mielessä.
Pikkuhiljaa uteliaat valuivat kuka minnekin, Kela palasi ruotuunsa, tosin ATK-järjestelmä oli mennyt sekaisin ja asiakkaat eivät saaneet raha-asioitaan hoidettua, siitäkös soppa syntyi, vallankumouksen merkkejä oli jo ilmassa, virkavalta pyydettiin pamppuineen ja muine mielenosoitusvarusteineen paikalle rauhoittamaan tilannetta. Lopulta rakastavaiset jäivät kahden, tunsivat molemmat olevansa taivaissa eikä sanoja tarvittu.
Siihen jäi Pirkan Audi tai oikeastaan kaverinhan se oli, kököttämään Kelan eteen. Eipä ole parkkisakkoja tiedossa mietiskeli Pirkka, sen mitä nyt ajatus kulki kun oli niin Pirkon lumoissa. Pirkka oli suhteellisen ujo mieheksi, vaikka melkoista supliikkiakin tarvittaessa löytyi. Nyt vaan ei Pirkka tuntunut sanoja löytävän, rohkaisi sitten mielensä ja kysäisi varovasti josko lähtisi Pirkko kahville.
Pirkko nyökytteli pörröistä päätään, suki takkujaan suoriksi ja niin sitä mentiin käsikynkkää. Pirkka salaa kaiveli taskujaan, ei lantin lanttia ja ensitreffit, herrasmies maksaa naisensa kahvit on Pirkan motto numero yksi. Ajattele positiivisesti takoi Pirkan päässä, aina kun oli vastaavanlaisissa tilanteissa ja jostain syystä niitä riitti. Jatkettiin siis matkaa luottavaisin mielin, kuljettiin parkkiautomaatin vieritse ja vaivihkaa Pirkka kokeili kolikonpalautusnappulaa ja kas kummaa sieltä kilisi kahvi- ja jopa pullarahat. Pirkko hymyili vieressä, oli itsekin tienannut mukavat palkanlisät puhtaana käteen samalla konstilla, ammattinsa suomana luontaisetuna vastapainoksi kaikille törkeyksille mitä tyytymättömiltä asiakkailtaan sai kuulla.
OSA V
Tuossapa mukavan tuntuinen kuppila, ehdotti Pirkka lemmitylleen kuin kroisos konsanaan,
-Poikkeammeko sinne ? Sinne sitten asteltiin yhdessä tuumin, niin tohkeissaan oli Pirkka, että saranoiden puolelta yritti ovea avata leidilleen. Pirkko hymyili mielessään, silmät loistivat ja posket hehkuivat. Pirkka istutti seuralaisensa lähimpään pöytään, kiire oli istumaan kun jalat eivät enää tuntuneet kantavan. Sepä vaan johtui Pirkan tietynlaisesta luontaisesta ujoudesta naisten kanssa, erityisesti niiden, jotka olivat tehneet häneen vaikutuksen ja Pirkko oli räjäyttänyt koko pankin, näin pihalla Pirkka ei ollut koskaan ollut kenenkään naisen kanssa. Sitähän osoittaa jo tietysti aamuinen ulkoilmatapahtumakin.
Sen verran oli hieno paikka, että Pirkka yritti laskea taskussaan olevia kolikoita käsikopelolla. Olisihan se nolo tilanne jos rahat eivät riittäisi ja naisseuralainen joutuisi maksamaan viulut. Viisi euroa kaksikymmentä senttiä summasi Pirkka ja päätteli virhemarginaaliksi plus miinus kaksikymmentä prosenttia. Pirkalla oli hyvä laskupää, prosentit eivät tuottaneet ongelmia, vaikka niitä olisi ollut sata. Eipä siis auttanut kuin riskeerata, Pirkka vinkkasi tarjoilijan, maailmaa nähneen liikemiehen tavoin paikalle ja pyysi kohteliaasti häneltä kahvimenuun.
Tarjoilijatar oli erityisen ystävällinen, huomattuaan, miten rakastunut oli pariskunta jota palveli. Täpötäyden kahvilan muut asiakkaat supisivat ja heittivät hymyileviä katseitaan Pirkan ja Pirkon suuntaan. Aamun tapahtumat olivat levinneet kuin kulovalkea, palavaa kun oli, koko kaupunkiin ja oli vain ajan kysymys kun koko kansa tiesi asiasta. Eipä olisi ihme vaikka BBC:n uutisissakin kerrottaisiin.
Eivätpä tajunneet pääosan esittäjät vielä mitä oli tulossa, näkivät vaan toisensa. Pörssihaitkin jo miettivät päitään puhki mihin nyt rahat pantaisiin. Yhdestä asiasta oltiin varmoja Audin myynti lähtee räjähdysmäiseen kasvuun, joten sijoitusvinkkejä myytiin jo kovaan tahtiin. Pirkan huolet olivat aivan muualla, rahahuolia tosin nekin. Taskun pohjalla vitonen, melkoista harakiria nyt pelataan, tilaako Pirkko kahvin lisäksi jotain muuta, viinerin tai peräti leivoksen. Pirkka laskeskeli todennäköisyyksiä niin, että otsakin jo alkoi näyttää nestekidenäytöltä kuten kalkylaattoreissa. Pirkkokin huomasi, että mies ei ollut ihan läsnäoleva, otti hellästi kädestä ja hymyili vastuttamattomasti.
Pirkka rauhoittui ja muisti taas mantransa, ajattele positiivisesti. Okei, hän päätteli, jos Pirkko tahtoo kahvin ja viinerin rahat ovat menneet. Selitykseksi voisi kelvata, vaikka se, että hän itse ei juo tähän aikaan kahvia, koska se vie päiväunet, vettä kylläkin. Vesi ei kaiketi maksa näin hienossakaan paikassa mitään, se riski on siis otettava. Katastrofi on kylläkin jos Pirkko tahtoisi nauttia kunnon leivoksen, listan kalleimpaan ei riitä viisi kaksikymmentäkään, vaikka virhemarginaalikin taskuvaroissa olisi plussan puolella ja ihan tapissa, niin kahviin eivät rahat tulisi riittämään. Homma oli siis korkeimman kädessä ja olihan Pirkka pisneksissään tottunut riskejä ottamaan, useinmiten tosin myös vastuuta kantamaan.
No todennnäköistä kuitenkin oli, että eipä ole Pirkolle leivokset ennenkään maistuneet, sutjakasta, mutta muodokkaasta vartalosta päätellen. Perkules mietti Pirkka, kun ei starttiraha ole tilille kilahtanut niin eihän tässä saa mitään käyntiin, laskelmilla vaan saa päätänsä vaivata . Ehkäpä ylikorostetun reteästi Pirkka tiedustellen Pirkolta mitäpä hänelle saisi olla, hän kyllä maksaa kuten miehen kuuluukin. Pirkko tutkaili listaa hänkin, punnitsi ylikorostetusti eri vaihtoehtoja ja Pirkka-parka istui sellaisessa piinapenkissä ettei eläessään.
Viimein Pirkko oli tehnyt päätöksensä:
- Kultaseni, otan ihan tavallisen kahvin, tilkka rasvatonta maitoa ja ilman sokeria. Pirkalta oli tulla löysät pöksyyn, oli sen verran kova paikka kun jännitys laukesi. Pikku äänetön tuhnu pääsikin, mutta hajuton, ei siis mitään vakavaa naisseurassakaan. Pirkka kun tokeni ja oli taas pasmoissaan, maanitteli Pirkkoa viinerilläkin kahvin kera, mutta Pirkko pysyi päätöksessään sen kummemmin selittelemättä. Niinpä Pirkka vinkkasi tarjoilijattaren paikalle, joka oli entistäkin palvelualttiimpi ja tilasi kahdet kahvit a´la Pirkko.
OSA VI
Tarjoilijatar oli pöytiin tarjoillessaan sivukorvalla kuullut millaisia merkkihenkilöitä oli palvelemassa, tulevia superjulkkiksia, mieli olisi tytön tehnyt autograaffia pyytää, mutta eipä vaan rohjennut ja sitäpaitsi kahvilanomistaja oli ehdottomasti kieltänyt millään tavalla häiritsemästä asiakkaita varsinkaan julkisuuden henkilöitä. Hieno mies tuntui siis olevan, ymmärsi julkisuuden paineet, oli kylläkin käskenyt tyttöä hidastelemaan tarjoilun kanssa niin pitkään kuin suinkin. Haistoi omalta osaltaan pisneksenmakua, julkimot ovat joka tasolla rahanarvoisia, pitävät paikan kuin paikan ammuttuna.
Tänään oli tulossa kaikkien aikojen ennätysmyynti, tämmöinen kutina oli kahvilanpitäjällä. Oli aikeissa myydä koko pisneksen ja näyttäisi suotuisalta tuloslakelmissa kun kauppoja hierottaisiin ja millaisiin päivämyynteihin oikeassa kultakaivoksessa kyetään. Ikääkin oli jo kertynyt karvan päälle neljäkymmentä samaa ikäluokkaa siis kuin Pirkka, oli kyllä huomattavasti vanhemman näköinen. Jos ei olisi tiennyt, olisi voinut kuvitella miehen lähestyvän virallista eläkeikää. Suotakoon hänelle siis lokoisat eläkepäivät ilman kateutta, jossakin etelän aurinkorannoilla olihan avioerokin vireillä ja lisästressiä aiheutti se, että omaisuuden osituksessa tulevalta ex-puolisolta piti pimittää niin paljon kuin mahdollista. Muun muassa jalkavaimon kanssa hankittu kelomökki Messilän kupeessa, eipä vaan uskaltanut laittaa omaa osuuttaan hänenkään nimiinsä, naisiin kun ei koskaan voinut luottaa, että kyllä rahamiehillä vaan ongelmia riittää.
Aukioloaikaakin pidennettiin tavan takaa sen mukaan miten kauan arvioitiin Pirkan ja Pirkon kahvilassa viihtyvän. Ja viihtyiväthän he, juttua riitti niin, että aika kului kuin siivillä.
-Rakas...,sanoi Pirkko, ethän enää koskaan aliarvioi minua. Nyt oli Pirkka ymmällään, piti itseään rehtinä miehenä, joka ei ketään halveeraa, häntä kyllä oli aliarvioitu muutamaan otteeseen, tosin nuorempana, mutta sattuuhan sitä. Varovasti kysyi, mitä mahtoi Pirkko tarkoittaa, sen oli Pirkkakin naisista oppinut, että tämänlaatuisten kysymysten äärellä ollaan varsin heikoilla jäillä.
- Kultaseni, sinä olet hienoin mies, jonka olen koskaan tavannut. Ethän vain luullut, että en tiennyt rahavarojasi, olen ammatissani tyhjentänyt varsin monta parkkiautomaattia... Nyt oli Pirkka hiljaa ja ymmärsi siis mikä on itselleen parasta.
-Miksi uskoisit minun tilanneen vain tavallisen kahvin ? Taas oli Pirkalla konseptit täysin sekaisin, mitähän tuohon uskaltaisi vastata. Parasta olla rehellinen kuten aina, ajatteli Pirkka,
- Tiesit, että enempään minulla ei olisi ollut rahaa...
- Pirkka-kulta, tilasin kahvin ihan sellaisena kuin juuri nyt halusin, rahojasi en ajatellut lainkaan, jos olisin halunnut jotain muuta vaikkapa leivoksenkin olisin omilla rahoillani tarjonnut sinullekin.
Voiko tuollaisia naisia olla olemassa, päivitteli Pirkka mielessään ja sopersi,
- Enhän minä sellaista tarkoittanut, herrasmies vain yritin olla...
- Kuuleppas Pirkka Niksi, minä tiedän sen, pahaahan et tarkoittanut sitäpaitsi herrasmies olet viimeisen päälle ihan luonnostaan, ei sinun tarvitse yrittää. Ja tiedätkös mitä, sinun ajattelustasi olen erityisen kiinnostunut.
Pirkka oli täysin puulla päähän lyöty, kukaan koskaan ei ollut sanonut mitään tuollaista.
- Ajattelustani, onko minulla jotain erityistä ajattelua, pohti Pirkka, millaisen naisen kanssa
oikein olen tekemisissä, noidan, velhon vai hyvän haltijattaren. Pirkan katsoessa syvälle Pirkon silmiin, päätyi ehdottomasti viimeiseen luonnehdintaan.
Niin huojentunut oli Pirkka, että milloinkaan ei ollut avautunut kenellekään kuin Pirkolle ja juttua riitti puolin ja toisin, kädet heiluivat remakan naurun keskellä, asioita selvitellessä. Pirkko halusi tietää miksi Pirkka oli tällännyt Audinsa Kelan oven eteen, mahtoiko syynä olla ylenpalttinen pöyhkeily vai mikä.
- Kuules Pirkko, täytyyhän sinun jo nyt tietää, että pöyhkeily on minusta kauempana kuin pohjoinen etelästä. Syynä oli vain se, että parkkitaskut olivat täynnä ja omat taskut tyhjät. Olisi pitänyt kaara jättää kovinkin kauas, kun on kaverin autolla matkassa tai oikeastaan kaverin kaverin, koska kaveri ei mitään voi omistaa, piti laittaa pirssi siis kaverin kaverin nimiin, minä kyllä olen haltija vähän kuin sinäkin, enkä huono ollenkaan. Säästösyistä ei palo- ja varkausvakuutusta voinut ottaa, olisi maksanut enemmän kuin koko auto. Varkaathan ovat sellaisia, että heille kelpaa ihan kaikki, turvallisempaa oli siis jättää auto lähelle omia koordinaattejani.
OSA VII
-Voi Pirkkaseni, on sinulla jutut, etkö ottanut huomioon, että minä tai kollegani sattuisi paikalle ja rapsauttaa maksumääräyksen ?
-Pisneksissä on aina riskinsä, oli sitten pienestä tai isosta kysymys, riski sinänsä on ihan sama, rahnaa vaan kilisee tai karisee enemmän tai vähemmän. Sitäpaitsi omalla kohdallani parkkisakkolaput ovat mieletöntä paperin tuhlausta, näillä tuloilla ei niitä maksella, saapi olla viikon syömättä, henkihän siinä menee ja sen verran on kuitenkin mammonaa tarkoitus haalia, että omat hautauskulut saisi peitettyä, etteivät jäisi jälkipolvien maksettavaksi. Riskillä siis mennään kaiken aikaa, tiedä vaikka joku onneton Lada-kuski päissään olisi tullessamme tänne, päälle ajanut ja kantun vienyt. Siinäpä sitä olisi sukulaisille maksamista, ikinä eivät minulle anteeksi antaisi, ovat jo muutenkin helisemässä kanssani.
- Että melkoinen on dilemma Pirkalla, vaikka itse sanonkin. Parasta olisi kollegoinesi tarkistaa rekisterinumerosta ensin luottotiedot ja vasta sitten räpsäytellä sakkoja jos maksukykyä löytyy. Jos kuski ei ole luottokelpoinen, niin eipä muuta kuin ilmoitus suoraan ulosottovirastoon, samaan paperittomaan piikkiin kuin muutkin maksuvaatimukset. Ympäristöystävällistä eikös vaan, paperia säästyy parempiin tarkoituksiin, kuten seteleiden painantaan, katsos rahaa maailmassa kuluu, sitä ei koskaan saa päästää loppumaan. Niin pidetään talouden pyörät pyörimässä ja paperitehtaat pystyssä, muuten saatetaan olla pian kaikki pystyssä, yksi ohjenuorani onkin ”pysy pystyssä”.
- On sinulla Pirkka ideoita ja rakastan tuota ajatteluasi, Audisi rekisterinumerosta NIX-100 voisi muuten päätellä paljonkin.
-Niin, jokainen, joka firmaa lähtee perustamaan, ensimmäisenä täytyy tarkkaan harkita millaisilla rekisterikilvillä ajaa. Tietenkin jos ei ole varaa hankkia autoa ja kaverit ovat yhtä köyhiä, niin parempi jättää pisnekset silleen, sinnitellä työmarkkinatuella, käyskennellä mielenkiintoisilla työvoimahallinnon kursseilla, perustaa suurperhe, jos vaan löytyy yhtä viisas elämänkumppani rinnalle, ryhtyä siis moderniksi patruunaksi, lapsitehtailijaksi, katsos jos lapset maailmasta loppuvat niin loppuu ihan kaikki, näin olen päätellyt.
- Mutta mennäksemme tuohon rekisterikilven tärkeyteen pisnestä perustettaessa, jos siis löytyy kaveri, joka kykenee rahoittamaan auton, kuten minun tapauksessani, ensimmäinen hankinta on ilman muuta identifioidut rekisterikilvet. Itse panin likoon koko alkupääoman, sen mistä ex-vaimo oli yhteisestä kuolinpesästämme kynsin hampain valmis luopumaan. Kasa filosofiaa käsitteleviä kirjoja, ihan hyväkuntoisia, takakannet on tullut luettua, muutama taulu, iittalan lasia, sun muuta, niin ja timanttisen vihkisormuksen, joka aikoinaan maksoi yli seitsemän tonnia, siis silloin kun mummoja vielä arvostettiin. Käväisinpä kultasepällä kyselemässä, mitähän maksaisivat, olipa vaan kullan ja timanttien hinta romahtanut muutamassa vuodessa niin, että takavuosien pankkikriisikin kalpenee.
- Kiikutinpa sitten omaisuuteni paikallisbussilla legendaariseen Hautaojan osto- ja myyntiliikkeeseen, kuski pikkuisen äreissään kun joutui odottelemaan, tiukka oli aikataulu, ymmärtäähän sen. Olenhan minä riski mies, mutta kolme puolen kuution kierrätyspahvilaatikkoa on kyllä liikaa meikäläisellekin ja varovainenkin täytyi olla lasitavaran vuoksi, yksitellen täytyi kanniskella. Mulkoilihan se kuski vielä poistuessanikin, mutta enpä antanut pilata päivääni, katsos kässiä oli tiedossa.
- Hautaoja oli äveriäs mies, niin paljon rahaa ettei paikallisiin pankkeihin mahtunut, perustikin oman pankin teki luottopäätöksetkin siltä istumalta, korkorosenteista kenenkään ei kenenkään tarvinnut murehtia. Hautaojan pankin sloukani oli: ”Euro - ja kaksi takaisin”. Helppoa siis yksinkertaisille, heistäkin tuli kaksinkertaisia, joista keskinkertaisuus oli kaukana. Hyvin pyöri siis Hautaojan pisnekset.
- Anteeksi Pirkko, tämä nyt hieman rönsyilee, mutta jaksatko vielä kuunnella ?
- Tottahan toki, jatka vaan. Olet sinä Pirkkoseni ihana nainen, kukaan ei koskaan ole jaksanut kuunnella juttujani, kuten sinä.
OSA VIII
-Sainpa vihdoin raijattua omaisuuteni Hautaojan arvioitavaksi, aika puhki olin, tuskin olin koskaan ponnistellut omaisuuteni eteen kuin tuolloin. Sellainen äijänkäppänähän se Hautaoja oli, mutta terävämpi kuin juustohöylä. Toistasataa, tarjosi. Siinä sitten väännettiin kauppaa, että mitähän mahtoi toistasataa tarkoittaa. Hautaojan mielestä se tarkoitti noin 101 euroa itse olin sitä mieltä, että 199 euroa. No niin, näin haarukoitiin tavaralle hinta, polteltiin nortit ja kaffitkin hörpättiin, mutta kuitteja ei kirjoiteltu, konttoristit on sitten erikseen. Omaisuus realisoitu ja 150 euroa taskussa tekee miehen kuin miehen itsetunnolle mannaa.
-Olinpahan kyllä itse budjetoinut saavani sen verran, että rekisterikilpiin olisi riittänyt, mutta yllättävän kalliita ovat kyltit, johtunee siitä, kun rosvoilla komeissa linnoissaan on monopoliasema tässä pisneksessä, vaikka eivät osaa edes lukea kuin tiilenpäitä.
-No eipä mitään, Pirkka Niksi on sellainen mies joka saa mitä haluaa. Kilautinpa kaverille ja ymmärsihän hän, että miljonääriksi ollaan matkalla, vippasi luottamuksella sen verran, että unelmasta tuli totta ja vähän ekstraakin sain. Oli nimittäin sähköt kämpästä katkaistu, ettei jääkaapissa ollut edes valoja ruuasta puhumattakaan, kuten sentään vähemmän köyhillä. Näin oli siis alkupääoma, omapääoma ja lainapääoma käytetty omapäisesti ja NIX-100 kilvet ruuvattiin Audiin, kopautettiin roseviinipullo konepeltiin ja otettiin kaverin kännykkäkameralla kuvat muistoksi sekä lähetettiin markkinointimielessä koko ystäväpiirille.
- Markkinointigurutkaan eivät ole vielä rekisterikilpien myyntiä edistävää vaikutusta hoksanneet, koska taajamajälkijunassa työmatkansa kulkevat, vaikka paalua olisi kyllä ajella uudenkarhealla ökyvehkeellä. Onhan se niin, että auto kertoo miehestä paljon, mutta rekisterikilvet vielä enemmän.
- Kuten jo varmaan arvaatkin NIX, lausutaan kansanomaisesti Niksi ja 100 on tietenkin sata prosenttia eli Niksi Täydellinen. Miltäs Pirkko kuulostaa, tekikös säväytyksen ?
- Pirkka kultaseni, aivan olen otettu.
- Kuuntelehan vielä, NIX-100, kertoo kyllä paljon muutakin, pisnekseni pyörittämiseen on myönnetty siis valtiollinen taiteilija-apuraha, kuten muillekin varteenotettaville taiteilijoille. Pisnespuolella sitä vaan kutsutaan väheksyvästi starttirahaksi, enpä vaan ole saanut vielä ensimmäistäkään erää, siksihän se Audikin seisoo aina vaan Kelan edessä, eikä starttaa ei.
- Pirkka rakas, millaista pisnestä sinun on tarkoitus alkaa pyörittämään vai ihanko liikesalaisuus on?
-Sinulle minä voin kyllä kertoa ihan kaiken, jostain merkillisestä syystä en ole kehenkään kuunaan luottanut kuin sinuun.
- Pisnekseni on niksauttaa ihmisten nikamia, tiedäthän niin, että rouskuu. Rekisterikilpi kertoo siis myös pisneksestäni, NIX-100, siis niksata, ihan ei mene suomenkielen kanssa jetsulleen, mutta sinne päin.
- On vielä muutakin, tätä sinun ei ole pakko uskoa, mutta näin se vaan on. Sukuni on lähtöisin Ranskasta, Gallian alueelta, kantaisäni sukunimi oli Nix. Asterix tuo ranskalaisten kansalliseepos kertoo muuten näin ihan sivumennen mainittuna sukumme vaiheista. Vuosisatoja sitten Mikael Agricolan aikoihin, marssi legioona sukulaisiani Suomeen ihmettelemään suomen kieltä, jossakin vaiheessa, joku kielinero ratkaisi tuon tuntemattoman kirjaimen X arvoituksen, äksästä tuli siis ksi ja Nix nimemme muuttui Niksiksi.
- Arvaatkos muuten Pirkko mikä on toinen nimeni, tuskinpa vaan. Se on Van, kuten kaikkien sukulaisteni toinen nimi. Olemme ikäänkuin aatelisia koko sakki, tarttui silloin aikoinaan nimeemme kun esi-isämme lähtivät löytöretkelleen Suomeen, erehtyivät pahasti suunnasta, luulivat olevansa Pohjanmaan lakeuksilla, mutta ihmisten mongerruksesta päättelivät kuitenkin, että Alankomaissa ollaan. Yhtään mitään muuta selvää eivät kielestä saaneet kuin van ja muistoksi päättivät sitten tuollaisen perinnenimen jokaiselle sukumme jäsenelle ottaa.
- Viime vuosisadan vaihteessa kun porukat lähtivät Amerikkaan paksumman leivän perään, joutuivat laittamaan Van nimensä uuteen kirjoitusasuun: One, etteivät jenkkilässä olisi pakettiautoksi luulleet.
- Että tämänmoista on Niksin suku, ihan tavallisia pulliaisia ei olla, vai mitä mieltä on Pirkko ?
OSA IX
- Olet sinä melkoinen mies Pirkka Niksi, ja jostain merkillisestä syystä kuuntelisin juttujasi vaikka päivät pääksytyksen, mutta piakkoin on mentävä, täytyy mennä antamaan kissalle ruokaa.
- Mitäs oletkos sinä kissaihmisiä ? Enpä olisi arvannut.
- Olenhan minä, ja minulla ei olekaan ihan mikä tahansa kissa vaan siltä puuttuu viimeinen selkänikama, se on siis mutantti ja tupsuhäntäinenkin se on. Arvaapas mikä sen nimi on ?
- No onpa katti, aika pallero mahtaa olla...Obelix?
- No eipä ihan osunut, se on yksinkertaisesti Lintu.
- Lintu, voi herran pieksut osaako se lentääkin ?
- Ei tietääkseni, mutta enhän voi olla varma vaikka lentelisikin poissa ollessani.
- Kissahan on kuin minä, ajatteli Pirkka mielessään, lintuja ollaan molemmat.
Tovi vielä turistiin niitä näitä, tutkivia katseita vaihdettiin puolin ja toisin, käsistä pideltiin kahvilan väen ihastellessa nuorta rakkautta.
- Kyllä minun nyt Pirkkaseni on mentävä, vaikka kuinka haluaisinkin jäädä.
Eipä auttanut Pirkan kuin vinkata tarjoilijatar paikalle, rahaa oli rutkasti enemmän mitä pari kahvia maksaa, ihan päätti Pirkka antaa tarjoilijattarelle kunnon riksat sen verran maailmanmieheltä aina löytyy alipalkatulle työn raskaan raatajalle. Tarjoilijattaren saavuttua paikalle, Pirkan yllätykseksi tämä ystävällisesti ilmoitti, että talo tarjoaa ja toivotti hyvää illan jatkoa.
Niinpä siitä sitten lähdettiin, herrasmiehenä Pirkka tietysti sovitteli Pirkolle takkia ylle. Itse kahvilan omistaja oli ovea avaamassa, kultahampaat loistaen, toivottelemassa pariskuntaa tervetulleeksi uudelleen, antoipa muistoksi vielä kahvilan mainoskynätkin molemmille. Pirkka hieman ihmetteli, miksi hänelle ollaan niin ystävällisiä, yleensä kun hänen aiheuttamansa reaktiot ovat vähintäänkin epäluuloisia elleivät peräti vastareaktioita. Eipä vaan Pirkka arvannut millaiseen julkisuusmyllyyn oli Pirkon kanssa astellut Audin konepellillä. Niin sopersi Pirkka Pirkolle josko saatille pääsisi ja kyllähän se Pirkolle sopi, oli jo iltamyöhä ja naisihmisen ei ole ihan turvallista kaupungin laidoilla yksin kuljeskella. Niin sitä mentiin käsikkäin, kuten rakastavaisten kuuluukin ja Pirkka kertoili ehtymättömiä tarinoitaan esi-isistään sun muista. Yhtä asiaa Pirkka harmitteli suuresti ranskalaisten kansalliseepoksessa mainitun taikajuoman resepti oli vuosisatojen saatossa kadonnut, luultavasti sen viimeinen haltija Dementiax oli unohtanut vanhuuttaan miten litkua valmistetaan, joten perimätieto katkesi siihen, onneksi oli jo rauhan aika muuten olisi gallialaisille käynyt roomalaisten kanssa köpelösti. Ainut mahdollisuus olisi ollut Obelixin jälkeläisten geeniperimästä onkia tuo arvokas ohje, mutta kuten tiedetään Obelix ujouttaan ei koskaan perillisiä aikaan saanut. Kyllähän Pirkka yritteliäänä ja erityisen kekseliäänä miehenä, kokeili jos jonkinmoisia aineyhdistelmiä, mutta päätti sittemmin lopettaa koko touhun, kun erästäkin lientä maistellessa alkoi tuntua siltä kuin olisi lentoon lähtenyt, ihan piti toista vuorokautta seisoskella
kengät pultattuna lattiaan muuten olisi ollut menoa ja ties minne ihan ilman lentolippua, paluulipusta puhumattakaan. Edelleen Pirkan mielessä kuitenkin siintää tuon voimajuoman resepti, sen kun keksisi niin kylläpä olisi rahassa kylpemistä, vaikka eipä Pirkka rahanahne mitenkään ollut enemmänkin häntä kiinnosti monenmoiset ideat ja niiden toimivuus. Se kyllä riittää kun Pirkon saisi pidettyä kengissä, Pirkka oli nimittäin pannut merkille, että Pirkko oli selvästi ”kenkähullu”, Pirkalla oli hyvät vaistot ihmisten suhteen, erityisesti kauniiden naisten.
Niin saavuttiin leppoisissa tunnelmissa Pirkon kotiportille. Mukavahko punainen mummonmökki oli Pirkolla, neliöitä ehkäpä vajaa sata laskeskeli Pirkka.
- Kissan kanssako kahden asustelette, on meinaan kalliinpuoleista asumista, kysäisi Pirkka, vertailipa vaan omaan 18 neliön yksiöönsä.
- Minulla on kolme lasta, yksi enää kotona...mieheni, tosin enää valokuvissa, otti hatkat vuosia sitten, eikä ole sen koommin näkynyt.
- Erokaan ei ollut astunut voimaan, kun ei ole miestä tavoitettu. Viimeksi kolme vuotta sitten tuli joulukortti Borneolta...lämpimiä terveisiä lähetti.
Nyt oli Pirkka Niksi pökertyä siihen paikkaan. Vaikka Pirkka olikin melkomoinen naistenmies hän oli myös periaatteen mies. Naimisissa oleviin naisiin ei kosketa ja piste.
OSA X
Harvemminpa sattuu tilanne, että Pirkka hiljenee, mutta nyt oli kyllä Pirkko laittanut jauhot suuhun ja olo oli kuin vellihousulla. Pirkko luki Pirkan ajatuksia ja kiirehti sitten sanomaan, että hänellä ja miehellään ei ole ollut todellakaan mitään yhteistä enää vuosikausiin. Lapsetkin jo maailmalla, nuorimmainenkin vastikään muutti poikaystävänsä luokse Helsinkiin lukeakseen taideteollisen korkeakoulun pääsykokeisiin ja siinä samalla lääketieteelliseen, superlahjakas kun oli. Vanhinta poikaa ei lukuhommat kiinnostaneet vaan oli tyytynyt sähkömiehen papereihin, ainesta olisi ollut kyllä vaikka mihin. Puskee hommia paikallisessa paperitehtaassa paremmalla palkalla kuin terveyskeskuslääkärit ja rustaa runoja iltaisin, luova tyyppi kun on hänkin. Keskimmäinen, tytär kaunis kuin mikä, etsii vielä itseään, kiinnostunut maailmankaikkeudesta ja sen sellaisesta, on parasta aikaa Tiibetissä tutustumassa buddhalaiseen kultuuriin ja ajatteluun, filosofiaa on aikomus hänellä ruveta opiskelemaan paperitkin jo vetämässä Turun yliopistoon, kuuden ällän ylioppilaana saapi marssia sisään ovesta kuin ovesta. Niin huokaisi Pirkka helpotuksesta.
Siinä sitten suukoteltiin ja rutisteltiin sekä hyvät yöt toivoteltiin. Niin oli Pirkka tohkeissaan, että takaisin lompsiessaan, muisti unohtaneensa sopia seuraavan tapaamisen, Pirkon kännykkänumeroakaan ei ollut muistanut ylös ottaa. Ääneen sadatteli Pirkka, mutta muisti kuitenkin aina selvinneennsä tilanteesta kuin tilanteesta. Päättipä olla menemättä kotiinsa ja suuntasikin matkansa Kelan eteen ja siellä kököttävään Audiin. Ajatteli, että mukava olisi kun Pirkko hellästi herättelisi hänet, kun jo kerran pariskuntaa oltiin.
Viimein saapui Pirkka Audilleen tai siis kaverin omistamalle niin siis kaverin kaverin. Audin perään oli parkkeerannut mustamaija transiitti, olikohan konstaapeleiltakin parkkirahat loppuneet tuumi Pirkka ? Kaksi suhteellisen rotevaa poliisimiestä pyöriskeli ihmeissään Audin ympärillä, melkoisella varmuudella olivat järjestyspoliisiosastolta. Tiukka oli ilme molemmilla.
- Morienttes ! kokeili Pirkka iloisena saadakseen miehiin hieman eloa. Mutta, mutta tulipa taas todistettua, että kaikki poliisit eivät ole Reinikais-tyyppiä.
- Mikäs mies te olette, tivasi toinen äänekkäästi.
- Niksi, Pirkka Niksi ojensi Pirkka kättään. Poliisimies kun on aina valmiudessa, luuli Pirkan käyvän päälle ja nappasi Pirkasta sellaisen judo-otteen, että luut rutisivat ja kyyneleet silmistä valuivat, samantien toinen poliiseista iski Pirkan käsirautoihin ja sitten alkoivatkin kuulustelut. No niin ja nimi oli!
- Nimeni on edelleen Niksi, Pirkka Niksi.
- Eipäs viisastella ! Yömyöhällä poliisit ovat kärttyisiä, ajatteli Pirkka ja yritti olla lempeämpi ja empaattisempi heitä kohtaan.
- Mitäs täällä pyöritte, varkaissako ollaan !?
Pirkka sopersi, että nukkumaan oli menossa.
- Vai, että nukkumaan ja mihin ?
- Tuohon Audiini tai siis kaverin kaverin Audiin.
- Voi helvetti, mikä ukko sinä oikein olet, siis kenen Audi tämä on ja miksi se on tässä ?!
- Kaverin kaverin ja se on siinä siksi, että se ei starttaa...
- Vai, että ei starttaa, kuules Niksi pian startataan kamarille! Avaimet tänne !
Ja niin antoi Pirkka avaimet kiltisti poliisisedälle, joka kaivoi paperit hansikaslokerosta. ja totesi, että haltijaksi kyseiseen menopeliin oli todellakin merkitty Pirkka Niksi. Kokeilipa konstaapeli startatakin, mutta elonmerkkiäkään ei Audi antanut.
Sen verran itsepäinen oli Pirkka, ja ärtyisä saamastaan kohtelusta virkavallan taholta, että piti päänsä nukkua autossa. Suorastaan unta näki, kuinka Pirkko hempeästi aamulla siloittelisi Pirkan poskea ja kuiskuttelisi hyvät huomenet korvaan.
- Siis mihin olitte menossa nukkumaan ?! Äänensävy poliiseilla tiukkeni tiukkenemistaan.
- Tähän Audiini, jonka haltija minä olen. Ei käsittääkseni ole laissa kielletty nukkua autossa.
- Voi jumalauta ! Nyt alkoi jo poliiseilla än äs syyläri kiehua ja voimasanojakin käyttivät.
- Ettekö ymmärrä, että auto on väärin pysäköity ?!
- Niin, mutta kun se ei lähde käyntiin, eikö mene jakeluun ? Se oli sitten menoa, niin kaappasivat poliisimiehet Pirkan kainaloista, eipä jalat yltäneet maankamaralle kun transiitin perään retuutettiin. Yrittihän Pirkka sätkiä vastaan, mutta totesi, että kaksi korstoa on hänellekin liikaa, varsinkin käsiraudoissa. No niin putkareissu tästä sitten seurasi, mietti Pirkka, mutta eipä ollut ensimmäinen kerta.
OSA XI
No mukavahan se olisi nähdä millainen oli uuden karhean poliisitalon putka, kun viimeksi oli armeija-aikoihin vastaavan kokenut keskiaikaisessa kaartinpataljoonan pahnoilla. Nyt oli siis uusi putkaseikkailu tiedossa. Poliiseja kaksin puolin viemässä Pirkkaa tuomiolle. Kaikki taskut tyhjennettiin, vyö revittiin niin, että solki sinkosi. Eipä ollut putka, eikä palvelu hotellitasoa, kovin olivat kovaotteisia polliisit, tönivät Pirkan rähmälleen putkan lattialle. Hyvin vaatimaton oli sisustus, pelkkä keltainen muovipatja, sentään siis iloisen värinen, vesiklosetti ja nappula, jota painamalla seinästä suihkusi vettä, kuin Mooseksen aikaan. Merkille pantavaa oli, että lattiaan oli maalattu rajat, jossa patjan tuli olla..ilmeisesti näin polisiväkikin tiesi mihin patjan asettaa.
Onpa ollut poliisimiehillä huono ilta, mahtaneeko olla kotona vaimon kanssa riitaa, täytyyhän se johonkin purkaa tuumi Pirkka. Ja niin uinahti Pirkka keltaiselle patjalle syvään uneen Pirkkoa ajatellessa.
Aamu valkeni ja armottomaan tömistelyyn heräsi Pirkka, yöllä muihin selleihin kiikutetut hakkasivat putkan ovea anoen armoa ja vapautusta. Viehättävä naiskonstaapeli avasi Pirkalle oven ja oli erittäin ystävällinen ihan herra Niksiksi mainitsi, Pirkka oli ymmällään, olipa ääni kellossa muuttunut, mutta mikäpäs siinä, tiedä vaikka kaikki olisi yhdessä yössä muuttunut ja ihan aamiainen seisovasta pöydästä putkassa lymynneille tarjottaisiin. No se oli tietenkin Pirkan tapaista toiveajattelua, mutta ystävällisiä olivat kaikki poliisit, eräskin rohkaisi mielensä ja nimikirjoitusta pyysi tyttärelleen. Mikäpäs siinä, Pirkka sutaisi nimikirjoituksensa tarjottuun paperinpalaseen ja konstaapeli oli tyytyväinen. Niin sai Pirkka tavaransa takaisin, onnea ja menestystä toivotteli koko poliisikamarin väki, kyllä oli Pirkka ihmeissään, mutta myhäillen marssi raikkaaseen ulkoilmaan.
Vastaantulijat tuijottivat ja hymyilivät leveästi Pirkan nähdessään, olalletaputtelijoitakin riitti, kyllä oli Pirkka kummissaan, enpä tällaista vastaanottoa ole aiemmilta putkareissuilta palatessani saanut. Onkohan tänään aprillipäivä mietti Pirkka, päätään pyörittäen. Kuin salamana kirkkaalta taivaalta Pirkalle valkeni.
LAPPULIISA RAKASTELI KELAN EDESSÄ ! MIES MAKSOI PARKKISAKON LUONNOSSA! Läheisen kioskin mainostelineissä iltapäivälehtien lööpit kirkuivat edellispäivän taspahtumista. Pirkka marssi tyynen rauhallisena kioskiin ostamaan lehdet pysyäkseen ajan tasalla maailman tapahtumista. Kioskineiti hymyili vienosti eivätkä lehdetkään maksaneet mitään. Molemmissa lehdissä tapahtuma oli pääuutisena keskiaukeamalla kuvineen kaikkineen, ihan intiimimpiä kuvia ei sentään oltu häveliäisyyssyistä julkaistu, hyvä niin ajatteli Pirkka, koska lapsetkin lukevat kuulemma näitä lehtiä mieluummin kuin Aku Ankkaa, siinähän ollaan ilman housuja kaiken aikaa.
Ei kun lehdet kainaloon. Iski armoton ikävä Pirkkoa kun olivat illalla suunnitelmat menneet pahemman kerran pieleen. Ei saanut Pirkka suloista herätystä Pirkolta, mutta parasta kuitenkin mitä putkasta on saatavilla ainakin toistaiseksi. Niinpä marssi kuuluisuus Kelaa kohti Pirkkoaan etsimään. Ja siellähän se Audi nökötti valtavan väenpaljouden ympäröimänä, Pirkka raivasi tiensä autonsa lähelle Pirkkoa kuumeisesti etsien, mutta ei näkynyt rakastettua ei.
Päinvastoin toistakymmentä parkkisakkolappua oli läimäytetty pyyhkimien alle. Joku uteliaista kovaan ääneen kailotti, että oli kyseinen pysäköinninvalvoja saanut saman tien kenkää, oli kuulemma herroilla menneet herneet nenään. Pirkko kun oli viehättävä ja moni olisi mieluustikin tämän kanssa vastaavaa touhunnut. Muutenhan asia oltaisiin painettu villaisella, hulluhan se semmoinen kaupungin virkamies olisi, joka ei saatua mainosarvoa hyväkseen käyttäisi tai siis kaupungin hyväksi, ihan kuinka vaan.
Mutta nyt alkoi Pirkkaa painaa huoli Pirkosta. Ei auttanut muu kuin rientää Pirkon mökille jos vaikka sattuisi olemaan kotosalla. Hieman Pirkkaa arvellutti kolkutella oveen, mitäpä jos äijä oli palannut maailmalta ja kirvettä tarjoaisi? No hätä keinot keksii tuumasi Pirkka nyt oli huoli Pirkosta. Kukaan ei kuitenkaan tullut avaamaan, nyt alkoi Pirkka todellakin huolestumaan, vaikka murehtiminen ei ollutkaan hänen tapaistaan.
OSA XII
Samalla hetkellä klassinen musiikki soi hänen taskussaan, se oli Pirkan kännykkä. Pirkka piti musiikista, vaikka ei osannut itse laulaa ei soittaa, erityisesti klassinen musiikki oli hänen mieleensä.
- Hei rakas, heleä naisääni sanoi ja Pirkalla polvet notkahtivat helpotuksen tunne oli mieletön, se oli Pirkko.
- Tule tänne kahvilaan, jossa eilen olimme, pyysi Pirkko.
Siltä seisomalta Pirkka pisti juoksuksi, oli ikäisekseen suhteellisen hyvässä kunnossa vaikka ei liikuntaa pahemmin harrastanutkaan. Niin saapui Pirkka hengästyneenä kahvilaan kuin prinssi uljas. Kahvila-asiakkaat taputtivat Pirkan tervetulleeksi Pirkkonsa luokse. Tällä kertaa Pirkko tilasi, eikä pahemmin Pirkalta kysellyt, leivokset ja kaikki maiskuteltiin ja Pirkon piikkiin.
Pirkka antoi asian tapahtua, eiväthän nämä olleet ensitreffit. Siinä sitten juteltiin niitä näitä ja mietittiin mitäpä seuraavaksi tehtäisiin. Pirkko kertoi kuinka musiikki oli hänelle lähes kaikki kaikessa. Kertoipa käyvänsä useinkin paikallisissa kuppiloissa karaokea laulamassa. Vau, Pirkka innostui, haluaisinpa kuulla kun sinä laulat.
Niin sitten päätettiin, että illemmalla mennään. Sitä Pirkka hieman ihmetteli, että Pirkko ei ollut millänsäkään vaikka oli lemput saanut toimestaan.
- Et kai Pirkkaseni luullut, että tuo homma olisi eläkevirkani ollut, hän naureskeli. No olihan Pirkkakin hieman kummastellut, että miten tuommoinen nainen oli lappuliisaksi ryhtynyt, mitenkään pysäköinninvalvojien arvokasta ammattikuntaa halveeraamatta.
- Kuules Pirkka, minulla on sinulle lahja, Pirkko ojensi sydänpaperiin käärityn pikkupaketin. Mitähän se Pirkko nyt, ja minulla ei vastalahjaa häkeltyi Pirkka. Avasi sitten varovasti paketin, pipo ! Eikä mikä tahansa pipo, sellainen musta puuvillainen, johon oli kirjailtu teksti ”MENNYTTÄ MIESTÄ”, jossa killui hakaneulalla söpö brodeerattu nallemerkki. Pirkka ymmärsi Pirkon tarkoitusperät ja muitta mutkitta asetteli pipon päähänsä virnistäen veikeästi kuin mennyt mies vain voi ja kahvilassa oli kaikilla hauskaa.
Siinä samassa Frants Listi alkoi soimaan Pirkan kännykässä, tuntematon numero, hieman aprikoi Pirkka arvaisiko vastata, tiedä vaikka olisi sama verotarkastaja, joka viime juhannusaattona soitteli ja uhkaili konkurssilla jos verovelat eivät seuraavana arkipäivänä olisi maksettu, käytti siis psykologista väkivaltaa luullen pilaavansa Pirkan juhannuksen vieton. Ei halunnut Pirkka säikäyttää Pirkkoa, mutta rohkaisi kuitenkin mielensä, ehkäpä supliikilla tästäkin selvittäisiin.
Pontevasti vastasi Pirkka kännykkäänsä,
-Niksi, miten voin palvella? Alkuhämmästyksestä selvittyään Pirkka sai sanottua, siis ensi lauantaina kello 16, hetkinen katson kalenteristani ettei ole muuta menoa. Pirkka iski Pirkolle silmää ja tovin kuluttua vastasi, kyllähän se sopii vallan mainiosti. Tapaamme siis silloin. Kuulemiin.
Pirkko uteliaana odotti, josko Pirkka kertoisi kuka mahtoi olla soittaja.
- Arvaapas Pirkko kuka soitteli kuin parhaalle kaverille ?
- No presidentti ?
- Ei nyt sentään, vaikka en kyllä pitäisi sitäkään enää mahdottomana, Pirkko-kulta sinun kanssasi on kaikki mahdollista. Se oli poliisijohtaja, kutsui poliisitalolle saunomaan ylimmän poliisijohdon kanssa kädenojennuksena saamastani kohtelusta. Samalla haluaisivat minun pitävän pienen vapaamuotoisen esitelmän millä tavalla putkapalveluja voitaisiin parantaa. Perjantaiksi sovittiin hommeli hoidettavaksi poliisien uuden uutukaisessa saunassa.
Pirkalla oli jo höyryävät kiuasmakkarat mielessä, edellisestä murkinasta kun oli vierähtänyt päiväkausia ja niin mahalaukku kuin suolistokin ammottivat tyhjyyttään. Romppasen Topi, Pirkan hyviä ystäviä oli antanut Pirkalle vinkin käydä Pelastusarmeijan avustustoimistossa jos rahat loppuvat. Kolme kymppiä oli Topikin saanut ilman sen kummempia uteluita, oli Topin mukaan yksinäisten miesten taksa. Sen verran oli Pirkalle korkea kynnys moiseen paikkaan mennä, että ei kovin vakavasti Topin neuvoa ottanut, mutta oli vasta tiistai ja poliisien makkaroista herui nälkä ja vesi kielelle niin, että joutui Pirkkakin taipumaan ja päätti heti aamusella soitella apua pyytämään. Pirkka oli kova kuorsaamaan ja oli siitä useammaltakin naishenkilöltä saanut huomautuksia, mutta nyt mourusi Pirkan maha siihen malliin, että kuorsauskin oli siihen verrattuna linnunlaulua. Uni ei Pirkalla meinannut tulla, ei sitten millään. Onneksi Pirkalla oli vastaavia tilanteita varten Tenox-nukahtamispillereitä, niitä kun oli lääkäri auliisti kirjoittanut Pirkan ajoittaisiin nukahtamisongelmiin. Pirkalla kun ajatusmaailma oli välillä niin vilkasta, että hyvä kun kaula ei mennyt jengalle, kukapa moisessa myllerryksessä nukahtaisi. Tenox teki tehtävänsä ja Pirkka uinahti syvään uneen.
Aamusella Pirkka heräili hetekastaan, oli nälissään unohtanut riisua vaatteensakin ja maha möyrysi kuin nelitahtinen mönkijä. Pirkka suki hiuksiaan ja kaivoi kännykkänsä housun taskusta. Pirkalla oli pre paid-liittymä ja oli syytä tarkistaa saldo, ettei liikeneuvottelu Pelastusarmeijan kanssa katkeaisi kesken kaiken. Hän näpytteli saldokyselyn *100#. Saldoa oli jäljellä vaivaiset 36 senttiä,
kuusi minuuttia puheaikaa, laskeskeli Pirkka ja aprikoi josko se riittäisi. Täytyypä esittää asia lyhyesti ja ytimekkäästi, hän ajatteli, nyt ei passaa tyriä. Niinpä hän kaivoi Topin antaman lapun takataskustaan, jossa oli avustustoimiston yhteystiedot ja näppäili numerot.
OSA XIII
Tomerantuntuinen, äänestä päätellen vanhempi nainen vastasi:
-Niin?
-Onko Pelastusarmeijassa?
-Missä pitäisi olla?
-Pelastusarmeijassa.
-Mitä asiaa?
-Niin, täällä puhuu Niksi, Pirkka Niksi.
-Niin?
-Tarvitsisisisin apua, Pirkka sekoili sanoissaan...en ole syönyt moneen päivään...
-Huomenna kello 12.00
Nainen iski Pirkan hämmästykseksi luurin kiinni. Hölmistyneenä Pirkka totesi, että olipa tylyä, mutta tehokasta toimintaa. Tuosta voisi omiinkin liiketoimiin ottaa mallia, tuumasi Pirkka.
Homma oli siis hanskassa ja prepaid-liittymässäkin vielä saldoa 20 senttiä
JATKUU..
A:n ja Ö:n dialogi *DIALOGI*
Ö: Terve A.
A: Kuka luulet olevasi, tunnemmeko toisemme?
Ö: Et siis tunne minua ?
A: En todellakaan , rumakin olet kuin mikä.
Ö: Minä olen aakkosten viimeinen kirjain.
A: Ja minun pitäisi tuntea sinut...kuule minä olen ensimmäinen kirjain ja parasta A-luokkaa.
Ö: Vai niin...ilmeisesti vuoksesi minusta on tullut Ö.
A: Mitä tarkoitat ?
Ö: No ööksihän tässä vetää, kun olet noin itseäsi täynnä.
A: Kuules nyt paksukainen...kaksoispisteetkin väärinpäin vieläpä pääsi päällä. Kuvitteletko olevasi jotakin?
Ö: En tokikaan, minä olen Ö ja minulla on tarkoitus olemassaololleni, minun ei tarvitse kuvitella mitään.
A: Ohhoh...ettäkö oikein tarkoitus. Kaikkea sitä joutuu valioyksilö kuulemaan.
Ö: Niin olethan sinä aakkosten ensimmäinen kirjain, mutta tekeekö se sinusta jotenkin paremman kuin muut?
A: Sehän on selvä. Koko aakkosia ei olisi olemassakaan ilman minua...mieti sitä ääliö vai pitäisikö sanoa ööliö!
Ö: Niin, kaikellahan täytyy olla alkunsa, mutta mitä sillä olisi merkitystä jos kaikki jäisi alkuunsa ?
A: Mitä höliset !
Ö: Sitä vaan, että jos olisi olemassa vain A siis sinä, niin sinulla ei juurikaan olisi merkitystä.
A: Mitä hittoa sinä vihjailet !
Ö: Sinähän olet kirjain eikö totta?
A: Vaikea myöntää...paras sellainen.
Ö: No jos olisi vain A-kirjaimia ei muita ollenkaan, voisimmeko keskustella näin kuin teemme?
A: Tietenkin. A-kirjaimia voi laittaa peräkkäin niin monta kuin tahtoo...mitä enemmän sen parempi.
Ö: Onhan tuossa tietenkin jotain järkeä, mutta eikö silloin olisi kyse vain itseään täynnä olevista tyypeistä ?
A: Taasko vinoilet...olet sinä melkoinen saivartelija !
Ö: Tarkoitukseni ei ole vinoilla vaan saada sinut ymmärtämään, että meillä muillakin on tarkoituksensa.
A: Tarkoitus ja tarkoitus...jauhat tuota samaa hölynpölyä.
Ö: Kuuntele nyt... sinä olet A, aakkosten ensimmäinen kirjain ja minä Ö aakkosten viimeinen kirjain, eikös vaan?
A: Pitänee paikkansa.
Ö: Toisin sanoen aakkosten ääripäät...
A: Todellakin, olet valovuosien päässä minusta !
Ö: Tarkastellaanpa asiaa lähemmin...
A: Mitä tarkastelemista siinä on, päivän selvä asia.
Ö: Oletkos koskaan kuullut luonnon kiertokulusta ?
A: Luonnon kiertokulusta...mitä hiivattia höpiset. Minähän olen kirjain, paras sellainen !
Ö: Oletko siis mielestäsi osa luontoa vai et ?
A: Mitä tekemistä kirjaimella voisi olla luonnon kanssa...älä nyt viitsi örveltää !
Ö: Siis olet sitä mieltä, että et ole...
A: Juuri niin...alathan sinäkin tajuamaan.
Ö: Voiko maailmassa olla mielestäsi jotain mikä ei sinne kuulu ?
A: Äh...no sinä et tänne kuulu...toisaalta olet tässä maailmassa...joten ei kaiketi voi, sarvin ja hampain on myönnettävä.
Ö: Hyvä, pääsemme piakkoin asiaan...
A: Vai, että asiaan...alan tympääntymään juttuihisi Ö !
Ö: Niin... oli puhetta, että olisimme osa luontoa mekin sinä ja minä. Tiedätkö mitä Ö tarkoittaa ?
A: Ei kyllä yhtään mitään...täysin mitään sanomaton viimeinen kirjain...luuseri varmaankin!
Ö: Osaatko kieliä ?
A: Siis laverrella vai...ei kuulu tapoihin.
Ö: Näköjään osaat...ainakin suomen kieltä...ymmärryksen kanssa tosin on vähän niin ja näin.
A: Nyt kuule öökkönen alkaa pinna palaa sinun kanssasi...pidätkö minua tyhmänä ?
Ö: En tokikaan, mutta kysymällä osaatko kieliä tarkoitin, osaatko vieraita kieliä kuten ruotsia?
A: Sellaista kieltä ei olekaan missä minä en esiintyisi !
Ö: Tarkoitin siis, että ymmärrätkö vieraita kieliä ?
A: Minä esiinnyn...minun ei tarvitse ymmärtää mitään !
Ö: Ymmärrän...palatakseni tuohon luontokysymykseen, olemmeko siis osa luontoa vai emme, niin Ö tarkoittaa ruotsin kielellä suomeksi sanaa saari...tiedäthän mikä saari on?
A: Kuules nyt örvelö, tiedänhän minä mikä saari on, koska siinä on kaksi aata !
Ö: Mainiota, onko saari mielestäsi osa luontoa?
A: Tyhmä kysymys, tietenkin on !
Ö: Jos minä olen Ö ja saari, olenko siis osa luontoa?
A: Voi kiesus sinun kanssasi...kai on myönnettävä !
Ö: Jos minä olen kirjain ja osa luontoa niin oletko myös sinä osa luontoa, koska olet kirjain ?
A: Minä olen aakkosten ensimmäinen kirjain...enkä mikä tahansa kirjain !
Ö: Niin, mutta katsotko olevasi osa luontoa vai et ?
A: On kai myönnettävä...
Ö: Miksi se on niin vaikea myöntää...mitä myöntämistä siinä on, eikö ole päinvastoin upeata huomata olevansa osa luontoa ja suurta luonnon kiertokulkua?
A: Enpä ole koskaan ajatellut...
Ö: Ajattelussa on se hyvä puoli, että sen voi aloittaa milloin tahansa..
A: Ö, sinä olet yllättänyt minut...
Ö: Muistatko kun sanoin, että olemme lähempänä toisiamme kuin luuletkaan, vaikka olemmekin ääripäitä ?
A: Jotenkuten.
Ö: Puhuin luonnon kiertokulusta ja sellaisesta...
A: Aivan.
Ö: Sinä olet aakkosten ensimmäinen kirjain, minä viimeinen, uskotko, että ääripäät ovat lähempänä toisiaan kuin vierekkäiset kirjaimet ?
A: En tiedä enää mitä sanoa...
Ö: Maailmassa ei ole alkua eikä loppua vaan maailma on kuin helminauha alusta loppuun ja lopusta alkuun.
A: Alan pikkuhiljaa ehkä ymmärtämään, kiitos Ö.
A: Kuka luulet olevasi, tunnemmeko toisemme?
Ö: Et siis tunne minua ?
A: En todellakaan , rumakin olet kuin mikä.
Ö: Minä olen aakkosten viimeinen kirjain.
A: Ja minun pitäisi tuntea sinut...kuule minä olen ensimmäinen kirjain ja parasta A-luokkaa.
Ö: Vai niin...ilmeisesti vuoksesi minusta on tullut Ö.
A: Mitä tarkoitat ?
Ö: No ööksihän tässä vetää, kun olet noin itseäsi täynnä.
A: Kuules nyt paksukainen...kaksoispisteetkin väärinpäin vieläpä pääsi päällä. Kuvitteletko olevasi jotakin?
Ö: En tokikaan, minä olen Ö ja minulla on tarkoitus olemassaololleni, minun ei tarvitse kuvitella mitään.
A: Ohhoh...ettäkö oikein tarkoitus. Kaikkea sitä joutuu valioyksilö kuulemaan.
Ö: Niin olethan sinä aakkosten ensimmäinen kirjain, mutta tekeekö se sinusta jotenkin paremman kuin muut?
A: Sehän on selvä. Koko aakkosia ei olisi olemassakaan ilman minua...mieti sitä ääliö vai pitäisikö sanoa ööliö!
Ö: Niin, kaikellahan täytyy olla alkunsa, mutta mitä sillä olisi merkitystä jos kaikki jäisi alkuunsa ?
A: Mitä höliset !
Ö: Sitä vaan, että jos olisi olemassa vain A siis sinä, niin sinulla ei juurikaan olisi merkitystä.
A: Mitä hittoa sinä vihjailet !
Ö: Sinähän olet kirjain eikö totta?
A: Vaikea myöntää...paras sellainen.
Ö: No jos olisi vain A-kirjaimia ei muita ollenkaan, voisimmeko keskustella näin kuin teemme?
A: Tietenkin. A-kirjaimia voi laittaa peräkkäin niin monta kuin tahtoo...mitä enemmän sen parempi.
Ö: Onhan tuossa tietenkin jotain järkeä, mutta eikö silloin olisi kyse vain itseään täynnä olevista tyypeistä ?
A: Taasko vinoilet...olet sinä melkoinen saivartelija !
Ö: Tarkoitukseni ei ole vinoilla vaan saada sinut ymmärtämään, että meillä muillakin on tarkoituksensa.
A: Tarkoitus ja tarkoitus...jauhat tuota samaa hölynpölyä.
Ö: Kuuntele nyt... sinä olet A, aakkosten ensimmäinen kirjain ja minä Ö aakkosten viimeinen kirjain, eikös vaan?
A: Pitänee paikkansa.
Ö: Toisin sanoen aakkosten ääripäät...
A: Todellakin, olet valovuosien päässä minusta !
Ö: Tarkastellaanpa asiaa lähemmin...
A: Mitä tarkastelemista siinä on, päivän selvä asia.
Ö: Oletkos koskaan kuullut luonnon kiertokulusta ?
A: Luonnon kiertokulusta...mitä hiivattia höpiset. Minähän olen kirjain, paras sellainen !
Ö: Oletko siis mielestäsi osa luontoa vai et ?
A: Mitä tekemistä kirjaimella voisi olla luonnon kanssa...älä nyt viitsi örveltää !
Ö: Siis olet sitä mieltä, että et ole...
A: Juuri niin...alathan sinäkin tajuamaan.
Ö: Voiko maailmassa olla mielestäsi jotain mikä ei sinne kuulu ?
A: Äh...no sinä et tänne kuulu...toisaalta olet tässä maailmassa...joten ei kaiketi voi, sarvin ja hampain on myönnettävä.
Ö: Hyvä, pääsemme piakkoin asiaan...
A: Vai, että asiaan...alan tympääntymään juttuihisi Ö !
Ö: Niin... oli puhetta, että olisimme osa luontoa mekin sinä ja minä. Tiedätkö mitä Ö tarkoittaa ?
A: Ei kyllä yhtään mitään...täysin mitään sanomaton viimeinen kirjain...luuseri varmaankin!
Ö: Osaatko kieliä ?
A: Siis laverrella vai...ei kuulu tapoihin.
Ö: Näköjään osaat...ainakin suomen kieltä...ymmärryksen kanssa tosin on vähän niin ja näin.
A: Nyt kuule öökkönen alkaa pinna palaa sinun kanssasi...pidätkö minua tyhmänä ?
Ö: En tokikaan, mutta kysymällä osaatko kieliä tarkoitin, osaatko vieraita kieliä kuten ruotsia?
A: Sellaista kieltä ei olekaan missä minä en esiintyisi !
Ö: Tarkoitin siis, että ymmärrätkö vieraita kieliä ?
A: Minä esiinnyn...minun ei tarvitse ymmärtää mitään !
Ö: Ymmärrän...palatakseni tuohon luontokysymykseen, olemmeko siis osa luontoa vai emme, niin Ö tarkoittaa ruotsin kielellä suomeksi sanaa saari...tiedäthän mikä saari on?
A: Kuules nyt örvelö, tiedänhän minä mikä saari on, koska siinä on kaksi aata !
Ö: Mainiota, onko saari mielestäsi osa luontoa?
A: Tyhmä kysymys, tietenkin on !
Ö: Jos minä olen Ö ja saari, olenko siis osa luontoa?
A: Voi kiesus sinun kanssasi...kai on myönnettävä !
Ö: Jos minä olen kirjain ja osa luontoa niin oletko myös sinä osa luontoa, koska olet kirjain ?
A: Minä olen aakkosten ensimmäinen kirjain...enkä mikä tahansa kirjain !
Ö: Niin, mutta katsotko olevasi osa luontoa vai et ?
A: On kai myönnettävä...
Ö: Miksi se on niin vaikea myöntää...mitä myöntämistä siinä on, eikö ole päinvastoin upeata huomata olevansa osa luontoa ja suurta luonnon kiertokulkua?
A: Enpä ole koskaan ajatellut...
Ö: Ajattelussa on se hyvä puoli, että sen voi aloittaa milloin tahansa..
A: Ö, sinä olet yllättänyt minut...
Ö: Muistatko kun sanoin, että olemme lähempänä toisiamme kuin luuletkaan, vaikka olemmekin ääripäitä ?
A: Jotenkuten.
Ö: Puhuin luonnon kiertokulusta ja sellaisesta...
A: Aivan.
Ö: Sinä olet aakkosten ensimmäinen kirjain, minä viimeinen, uskotko, että ääripäät ovat lähempänä toisiaan kuin vierekkäiset kirjaimet ?
A: En tiedä enää mitä sanoa...
Ö: Maailmassa ei ole alkua eikä loppua vaan maailma on kuin helminauha alusta loppuun ja lopusta alkuun.
A: Alan pikkuhiljaa ehkä ymmärtämään, kiitos Ö.
Kehän ja halkaisijan suhde *DIALOGI*
KEHÄ: Sinä olet halkaissut minut.
HALKAISIJA: Niin, se kuuluu suhteeseemme.
K: Vai niin ja mitähän tarkoitat?
H: Minä rakastan sinua.
K: Säteesikin on niin olematon, että kiksit ovat kaukana.
H: Suo anteeksi, että olen niin terävä ja sinä niin ihanan pyöreä.
K: Vai, että pyöreä, senkin...senkin...
H: Niin, en pitkänhuiskea ihannemies, mutta terävän kapoinen ja minä rakastan sinua.
K: Juurihan haukuit minut pyöreäksi, alan laihdutuskuurille...et sinä minua rakasta, soikioita katselet hekumoissasi !
H: Minä en ole haukkunut sinua pyöreäksi, totesin vaan ja laihat ellipsit eivät kiinnosta minua siinä mielessä lainkaan.
K: En kyllä syö kahteen viikkoon mitään !
H: Olisi kyllä aiheellista, olet nimittäin raskaana...
K: Raskaana ! Voi herran pieksut, nyt ukko alat mennä liian pitkälle !
H: Miksi et voisi olla raskaana ?
K: Olen jo ties kuinka vanha eikä minulla ole edes kohtuakaan !
H: Voihan sitä muutenkin olla raskaana...
K: Jaa, että kun olen pyöreä niin olen myös painava, raskas yli satakiloinen selluliittikasa niinkö?
H: Rakas, älä viitsi...enhän minä sitä tarkoittanut, minusta sinä olet ihaninta maailmassa, juuri minulle sopiva.
K: Että läski löllö kelpaa, niinkö?!
H: Rakas, sinä olet pehmeä, minä kova ja tarvitsen sinua...
K: Sinä et tarvitse kuin itseäsi !
H: Jos ei olisi minua, ei olisi sinuakaan...
K: Johan nyt kuule paksua lykkäät !
H: Ohutta rakas, ohutta...
K: Miten niin minua ei olisi ilman sinua, että pitääkin edes kysyä?
H: Ilman sädettä ei olisi kehää...
K: Mutta sinähän olet halkaisija !
H: Varmuuden vuoksi minussa on kaksi sädettä...
K: Vai niin, että ihan tuplasti sätii !
H: Halkaisija on sellainen.
K: No myönnettäköön, mutta tulisin aivan hyvin toimeen ilman sinuakin !
H: Sinua ei olisi ilman minua...
K: Sinähän nyt sädetikku olet, perustele!
H: Jos säteeni pituus olisi nolla, olisiko sinua ?
K: Tietenkin !
H: Perustele...
K: Kehä on kehä, ei siinä säteitä tarvita, minä olen 10 senttiä halkaisijaltani oleva kehä ja sillä siisti !
H: Mutta halkaisijassa on kaksi sädettä...
K: So what!
H: Niin halkaisija on englanniksi diameter, ikäänkuin kaksi sädettä.
K: Ja mitä sitten !
H: Jos näitä säteitä ei ole eli ne ovat yhtä kuin nolla, olisiko sinua?
K: No olkoon, kai se sitten niin on, en kyllä sulata tätä vieläkään.
H: Sinä olet rakas niin temperamenttinen, siksi suhteemme pysyy hienosti kasassa...
K: Äläpä kuule ala kuvittelemaan liikoja itsestäsi !
H: No mutta eihän minulla olisi mitään tarkoitusta jos sinua ei olisi.
K: No ei todellakaan !
H: Ajattele jos paksuuteni olisi nolla.
K: Vaikea ajatella, olet sinä sellainen paksukainen...
H: Olisiko minua ?
K: No eipä kai...
H: Olisiko sinua...
K: Kaiketi ei äskeisen perusteella...
H: Toimiiko suhteemme mielestäsi ?
K: Joten kuten, mutta ei läheskään täydellisesti sinä olet niin kova.
H: Ja sinä pehmeä, emmekö sovikin hyvin yhteen...
K: Ehkäpä niin...
H: Eikö meidän olisi aika hankkia perheenlisäystä...
K: Ja mitähän mahdat taas tarkoittaa?
H: Minä rakastan sinua ja haluaisin meille lapsen.
K: Lapsen ! Haluat minut paksuksi niinkö ?!
H: Tekisimme lapsemme hellävaroen rakkaudesta...
K: Mitä tuommoinen kovanaama rakkaudesta ymmärtää...
H: Etkö nyt heltyisi, tiedäthän, että rakastan sinua...
K: Rakastanhan minäkin sinua, olen tässä vain odotellut milloin alat heräämään. Biologinen kelloni on tikittänyt jo niin kauan, että ajantajukin on mennyt...
H: Ehdottaisin, että kutistaisin paksuuteni niin lähelle nollaa kuin mahdollista...
K: Katsokin sitten, että en katoa olemattomiin...
H: Luotathan sinä minuun, koskaan en halua menettää sinua, en koskaan, sinä olet kauneinta mitä voi olla.
K: Rakas, ihanasti sanottu, kyllä minä sinuun luotan.
H: Muistatko sellaisia tyyppejä kuin Archimedes ja Pythagoras ?
K: Tietenkin, Pythagoras suojeli meikäläisiä vai oliko se Archimedes sanomalla, älkää sotkeko ympyröitäni.
H: Tässä tarvitaan nyt molempia, vaikka saatoivatkin olla yksi ja sama henkilö.
K: Niin hienoja miehiä tai yksi ja sama.
H: Teen siis itseni niin ohueksi kuin mahdollista. Säteeni pituus on 5 cm, eikö vain ?
K: Aivan.
H: Säteeni paksuus jaettuna kahdella suhteessa säteeni pituuteen on sin alfa ?
K: Varmaankin...
H: Saamme näin kääntäen säteeni alfakulman itsessään?
K: Nyt ei taida enää ymmärrys riittää...
H: Ja kun kehän kulma 360 astetta jaetaan puolikassäteeni alfakulmalla itsessään. Näin, saadaan puolikassäteidesi määrä kehälläsi.
K: Kaiketi niin.
H: Ja kun kerrotaan puolikassäteiden määrä puolikassäteen paksuudella saamme aikaan kehäsi pituuden.
K: Kaunista rakas...
H: Vauvamme on juuri syntynyt...
K: Aivan ihanan lutunen...
H: Meidän täytyisi antaa hänelle nimi...
K: Sinä saat päättää...
H: Miten olisi joku P:llä alkava..
K: No tyttöhän tämä on...Pii !
H: Kaunis nimi.
HALKAISIJA: Niin, se kuuluu suhteeseemme.
K: Vai niin ja mitähän tarkoitat?
H: Minä rakastan sinua.
K: Säteesikin on niin olematon, että kiksit ovat kaukana.
H: Suo anteeksi, että olen niin terävä ja sinä niin ihanan pyöreä.
K: Vai, että pyöreä, senkin...senkin...
H: Niin, en pitkänhuiskea ihannemies, mutta terävän kapoinen ja minä rakastan sinua.
K: Juurihan haukuit minut pyöreäksi, alan laihdutuskuurille...et sinä minua rakasta, soikioita katselet hekumoissasi !
H: Minä en ole haukkunut sinua pyöreäksi, totesin vaan ja laihat ellipsit eivät kiinnosta minua siinä mielessä lainkaan.
K: En kyllä syö kahteen viikkoon mitään !
H: Olisi kyllä aiheellista, olet nimittäin raskaana...
K: Raskaana ! Voi herran pieksut, nyt ukko alat mennä liian pitkälle !
H: Miksi et voisi olla raskaana ?
K: Olen jo ties kuinka vanha eikä minulla ole edes kohtuakaan !
H: Voihan sitä muutenkin olla raskaana...
K: Jaa, että kun olen pyöreä niin olen myös painava, raskas yli satakiloinen selluliittikasa niinkö?
H: Rakas, älä viitsi...enhän minä sitä tarkoittanut, minusta sinä olet ihaninta maailmassa, juuri minulle sopiva.
K: Että läski löllö kelpaa, niinkö?!
H: Rakas, sinä olet pehmeä, minä kova ja tarvitsen sinua...
K: Sinä et tarvitse kuin itseäsi !
H: Jos ei olisi minua, ei olisi sinuakaan...
K: Johan nyt kuule paksua lykkäät !
H: Ohutta rakas, ohutta...
K: Miten niin minua ei olisi ilman sinua, että pitääkin edes kysyä?
H: Ilman sädettä ei olisi kehää...
K: Mutta sinähän olet halkaisija !
H: Varmuuden vuoksi minussa on kaksi sädettä...
K: Vai niin, että ihan tuplasti sätii !
H: Halkaisija on sellainen.
K: No myönnettäköön, mutta tulisin aivan hyvin toimeen ilman sinuakin !
H: Sinua ei olisi ilman minua...
K: Sinähän nyt sädetikku olet, perustele!
H: Jos säteeni pituus olisi nolla, olisiko sinua ?
K: Tietenkin !
H: Perustele...
K: Kehä on kehä, ei siinä säteitä tarvita, minä olen 10 senttiä halkaisijaltani oleva kehä ja sillä siisti !
H: Mutta halkaisijassa on kaksi sädettä...
K: So what!
H: Niin halkaisija on englanniksi diameter, ikäänkuin kaksi sädettä.
K: Ja mitä sitten !
H: Jos näitä säteitä ei ole eli ne ovat yhtä kuin nolla, olisiko sinua?
K: No olkoon, kai se sitten niin on, en kyllä sulata tätä vieläkään.
H: Sinä olet rakas niin temperamenttinen, siksi suhteemme pysyy hienosti kasassa...
K: Äläpä kuule ala kuvittelemaan liikoja itsestäsi !
H: No mutta eihän minulla olisi mitään tarkoitusta jos sinua ei olisi.
K: No ei todellakaan !
H: Ajattele jos paksuuteni olisi nolla.
K: Vaikea ajatella, olet sinä sellainen paksukainen...
H: Olisiko minua ?
K: No eipä kai...
H: Olisiko sinua...
K: Kaiketi ei äskeisen perusteella...
H: Toimiiko suhteemme mielestäsi ?
K: Joten kuten, mutta ei läheskään täydellisesti sinä olet niin kova.
H: Ja sinä pehmeä, emmekö sovikin hyvin yhteen...
K: Ehkäpä niin...
H: Eikö meidän olisi aika hankkia perheenlisäystä...
K: Ja mitähän mahdat taas tarkoittaa?
H: Minä rakastan sinua ja haluaisin meille lapsen.
K: Lapsen ! Haluat minut paksuksi niinkö ?!
H: Tekisimme lapsemme hellävaroen rakkaudesta...
K: Mitä tuommoinen kovanaama rakkaudesta ymmärtää...
H: Etkö nyt heltyisi, tiedäthän, että rakastan sinua...
K: Rakastanhan minäkin sinua, olen tässä vain odotellut milloin alat heräämään. Biologinen kelloni on tikittänyt jo niin kauan, että ajantajukin on mennyt...
H: Ehdottaisin, että kutistaisin paksuuteni niin lähelle nollaa kuin mahdollista...
K: Katsokin sitten, että en katoa olemattomiin...
H: Luotathan sinä minuun, koskaan en halua menettää sinua, en koskaan, sinä olet kauneinta mitä voi olla.
K: Rakas, ihanasti sanottu, kyllä minä sinuun luotan.
H: Muistatko sellaisia tyyppejä kuin Archimedes ja Pythagoras ?
K: Tietenkin, Pythagoras suojeli meikäläisiä vai oliko se Archimedes sanomalla, älkää sotkeko ympyröitäni.
H: Tässä tarvitaan nyt molempia, vaikka saatoivatkin olla yksi ja sama henkilö.
K: Niin hienoja miehiä tai yksi ja sama.
H: Teen siis itseni niin ohueksi kuin mahdollista. Säteeni pituus on 5 cm, eikö vain ?
K: Aivan.
H: Säteeni paksuus jaettuna kahdella suhteessa säteeni pituuteen on sin alfa ?
K: Varmaankin...
H: Saamme näin kääntäen säteeni alfakulman itsessään?
K: Nyt ei taida enää ymmärrys riittää...
H: Ja kun kehän kulma 360 astetta jaetaan puolikassäteeni alfakulmalla itsessään. Näin, saadaan puolikassäteidesi määrä kehälläsi.
K: Kaiketi niin.
H: Ja kun kerrotaan puolikassäteiden määrä puolikassäteen paksuudella saamme aikaan kehäsi pituuden.
K: Kaunista rakas...
H: Vauvamme on juuri syntynyt...
K: Aivan ihanan lutunen...
H: Meidän täytyisi antaa hänelle nimi...
K: Sinä saat päättää...
H: Miten olisi joku P:llä alkava..
K: No tyttöhän tämä on...Pii !
H: Kaunis nimi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)