Ö: Terve A.
A: Kuka luulet olevasi, tunnemmeko toisemme?
Ö: Et siis tunne minua ?
A: En todellakaan , rumakin olet kuin mikä.
Ö: Minä olen aakkosten viimeinen kirjain.
A: Ja minun pitäisi tuntea sinut...kuule minä olen ensimmäinen kirjain ja parasta A-luokkaa.
Ö: Vai niin...ilmeisesti vuoksesi minusta on tullut Ö.
A: Mitä tarkoitat ?
Ö: No ööksihän tässä vetää, kun olet noin itseäsi täynnä.
A: Kuules nyt paksukainen...kaksoispisteetkin väärinpäin vieläpä pääsi päällä. Kuvitteletko olevasi jotakin?
Ö: En tokikaan, minä olen Ö ja minulla on tarkoitus olemassaololleni, minun ei tarvitse kuvitella mitään.
A: Ohhoh...ettäkö oikein tarkoitus. Kaikkea sitä joutuu valioyksilö kuulemaan.
Ö: Niin olethan sinä aakkosten ensimmäinen kirjain, mutta tekeekö se sinusta jotenkin paremman kuin muut?
A: Sehän on selvä. Koko aakkosia ei olisi olemassakaan ilman minua...mieti sitä ääliö vai pitäisikö sanoa ööliö!
Ö: Niin, kaikellahan täytyy olla alkunsa, mutta mitä sillä olisi merkitystä jos kaikki jäisi alkuunsa ?
A: Mitä höliset !
Ö: Sitä vaan, että jos olisi olemassa vain A siis sinä, niin sinulla ei juurikaan olisi merkitystä.
A: Mitä hittoa sinä vihjailet !
Ö: Sinähän olet kirjain eikö totta?
A: Vaikea myöntää...paras sellainen.
Ö: No jos olisi vain A-kirjaimia ei muita ollenkaan, voisimmeko keskustella näin kuin teemme?
A: Tietenkin. A-kirjaimia voi laittaa peräkkäin niin monta kuin tahtoo...mitä enemmän sen parempi.
Ö: Onhan tuossa tietenkin jotain järkeä, mutta eikö silloin olisi kyse vain itseään täynnä olevista tyypeistä ?
A: Taasko vinoilet...olet sinä melkoinen saivartelija !
Ö: Tarkoitukseni ei ole vinoilla vaan saada sinut ymmärtämään, että meillä muillakin on tarkoituksensa.
A: Tarkoitus ja tarkoitus...jauhat tuota samaa hölynpölyä.
Ö: Kuuntele nyt... sinä olet A, aakkosten ensimmäinen kirjain ja minä Ö aakkosten viimeinen kirjain, eikös vaan?
A: Pitänee paikkansa.
Ö: Toisin sanoen aakkosten ääripäät...
A: Todellakin, olet valovuosien päässä minusta !
Ö: Tarkastellaanpa asiaa lähemmin...
A: Mitä tarkastelemista siinä on, päivän selvä asia.
Ö: Oletkos koskaan kuullut luonnon kiertokulusta ?
A: Luonnon kiertokulusta...mitä hiivattia höpiset. Minähän olen kirjain, paras sellainen !
Ö: Oletko siis mielestäsi osa luontoa vai et ?
A: Mitä tekemistä kirjaimella voisi olla luonnon kanssa...älä nyt viitsi örveltää !
Ö: Siis olet sitä mieltä, että et ole...
A: Juuri niin...alathan sinäkin tajuamaan.
Ö: Voiko maailmassa olla mielestäsi jotain mikä ei sinne kuulu ?
A: Äh...no sinä et tänne kuulu...toisaalta olet tässä maailmassa...joten ei kaiketi voi, sarvin ja hampain on myönnettävä.
Ö: Hyvä, pääsemme piakkoin asiaan...
A: Vai, että asiaan...alan tympääntymään juttuihisi Ö !
Ö: Niin... oli puhetta, että olisimme osa luontoa mekin sinä ja minä. Tiedätkö mitä Ö tarkoittaa ?
A: Ei kyllä yhtään mitään...täysin mitään sanomaton viimeinen kirjain...luuseri varmaankin!
Ö: Osaatko kieliä ?
A: Siis laverrella vai...ei kuulu tapoihin.
Ö: Näköjään osaat...ainakin suomen kieltä...ymmärryksen kanssa tosin on vähän niin ja näin.
A: Nyt kuule öökkönen alkaa pinna palaa sinun kanssasi...pidätkö minua tyhmänä ?
Ö: En tokikaan, mutta kysymällä osaatko kieliä tarkoitin, osaatko vieraita kieliä kuten ruotsia?
A: Sellaista kieltä ei olekaan missä minä en esiintyisi !
Ö: Tarkoitin siis, että ymmärrätkö vieraita kieliä ?
A: Minä esiinnyn...minun ei tarvitse ymmärtää mitään !
Ö: Ymmärrän...palatakseni tuohon luontokysymykseen, olemmeko siis osa luontoa vai emme, niin Ö tarkoittaa ruotsin kielellä suomeksi sanaa saari...tiedäthän mikä saari on?
A: Kuules nyt örvelö, tiedänhän minä mikä saari on, koska siinä on kaksi aata !
Ö: Mainiota, onko saari mielestäsi osa luontoa?
A: Tyhmä kysymys, tietenkin on !
Ö: Jos minä olen Ö ja saari, olenko siis osa luontoa?
A: Voi kiesus sinun kanssasi...kai on myönnettävä !
Ö: Jos minä olen kirjain ja osa luontoa niin oletko myös sinä osa luontoa, koska olet kirjain ?
A: Minä olen aakkosten ensimmäinen kirjain...enkä mikä tahansa kirjain !
Ö: Niin, mutta katsotko olevasi osa luontoa vai et ?
A: On kai myönnettävä...
Ö: Miksi se on niin vaikea myöntää...mitä myöntämistä siinä on, eikö ole päinvastoin upeata huomata olevansa osa luontoa ja suurta luonnon kiertokulkua?
A: Enpä ole koskaan ajatellut...
Ö: Ajattelussa on se hyvä puoli, että sen voi aloittaa milloin tahansa..
A: Ö, sinä olet yllättänyt minut...
Ö: Muistatko kun sanoin, että olemme lähempänä toisiamme kuin luuletkaan, vaikka olemmekin ääripäitä ?
A: Jotenkuten.
Ö: Puhuin luonnon kiertokulusta ja sellaisesta...
A: Aivan.
Ö: Sinä olet aakkosten ensimmäinen kirjain, minä viimeinen, uskotko, että ääripäät ovat lähempänä toisiaan kuin vierekkäiset kirjaimet ?
A: En tiedä enää mitä sanoa...
Ö: Maailmassa ei ole alkua eikä loppua vaan maailma on kuin helminauha alusta loppuun ja lopusta alkuun.
A: Alan pikkuhiljaa ehkä ymmärtämään, kiitos Ö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti